tiistai 2. heinäkuuta 2013

Pamela ja Richard suvi-illassa

Voi tätä suven suloisuutta!

Mansikkakesä. 

 Mansikkakakku omista mansikoista.
Paras ikinä.

Laitoin ohjeen omaan postaukseensa tuohon alapuolelle,
jos haluat kokeilla.
Ohje on ollut ennenkin blogissani,
mutta en löytänyt sitä itsekään enää.
Mutta tuosta alta löytyy taas.

 Ensimmäiset omat kirsikkatomaatit. 



 Lammen rannalla 



Suvi-illan kaunottaret

Ruotsista ostetut pelakuun pistokkaat ovat kaikki alkaneet kukkia.
Vähän jo hämärässä kasvihuoneessa kuvasin äsken muutaman.







Heti kun ehdin, kuvaan heidät paremmalla valolla
niin, että niiden upeat lehdetkin näkyvät kuvissa :)

Heinäkuu jo!

Kesäiset päivät vilahtavat ohi liian nopeasti.
Vielä tänä kesänä kuluu osa ajasta Mansikkapaikassa,
pari viikkoa eteenpäin vielä saadaan poimia mansikoita.

Muu aika kuluu omalla pihalla.
Vieläkään kaikkia uusia kasveja en ole ehtinyt istuttaa,
vaikka Artisti onkin ahkerasti kaivanut istutuskuoppia
puille ja pensaille.
Huomenna saadaan kuitenkin viimeiset perennat maahan.
Torstaina lähdetään työkaverin kanssa hankkimaan uusia.........
  

Kaunista, lempeää heinäkuuta!

Marja

26 kommenttia :

  1. Kiitos taas näistä ihanista kesäisistä kuvista! Ihania, erilaisia pelakuita!
    Hyvää mansikka-aikaa ja paljon kakkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli, eipä kiittämistä :)
      Nuo pelakuut on kyllä tosi suloisia.
      Kiitos, kakkuja tehdään viikonloppuisin, kesäsunnuntain aamupalalle kuuluu kakku....

      Poista
  2. Ei oo totta mitä pelargonoita! Richard oli mun suosikki! Ihanat värit!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia jälleen. Herkullisen näkönen kakku :)

    VastaaPoista
  4. Upeaa kukkaloistoa ja niin makoisan näköinen kakku...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina; nyt niitä kukkia sitten on, jostain pitäsi vaan voida anoa pidennystä kesään...

      Poista
  5. Ihanaa, kun sulla on oma lihasvoimainen kaivuri! Onpas mielenkiintoisia ja erikoisia pelakuita. Enpä olis tunnistanut - yllätys? ;D
    Aurinkoista & työntäyteistä heinäkuun alkua sinne mansikoiden pariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukkapelto; tuollainen kaivuri on aika näppärä ;)
      Outoa, mutta noihin pelakuihin tulee jonkinlainen riippuvuus, erilaisia pitää saada lisää. ja lisää.....
      Kiitos, yritetään päästä mansikoista pian eroon, että päästään taas keskittymään asiaan, eli omaan pihaan!

      Poista
  6. Vau..mitä kukka-harvinaisuuksia...ainakin mulle..upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikkohoituri; juu ei ne ihan tavispelakuita ole ja siellä kevätmessuilla aina kontrolli pettää ja tulee hankittua kaikenlaisia....

      Poista
  7. Ihania pelargonioita! Oikein sydän täällä ilosta hypähti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; hyvä ettei rytmihäiriötä sentään tullut! Hienoja ovat sinunkin pelakuusi, tulikohan hankittua silloin keväällä yhtään samanlaista.

      Poista
  8. Niin kauniita pelaguita. Pamela ja Richard - upeita yksityiskohtia. Olisiko Artisti kenties lainattavissa? Täälläkin tarvittaisiin kuopankaivajaa ja kärrääjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; kauniita ovat he :)
      Voisin ehkä muuten lainatakin, mutta täällä on vielä ihan kauhean paljon kaivamista ja kärräämistä....

      Poista
  9. Ooh, Pamela ja Richard ovat kyllä kertakaikkisen vastustamaton pari!! Suloisia ovat muutkin. Saisikohan P&R:sta pistokkaan joskus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; niin ovatkin! Pistokkaat saat, jos onnistun pitämään heidät hengissä.
      Täällä olis sulle sen Tango Velvet Red´in alku. Vähän aikaa vielä täytyis odotella, että se avaa nuppunsa, niin nähdään, että tosiaan on oikea lajike kyseessä....

      Poista
  10. Richard vei sydämeni! Snow Bright oli myös varsin sykähdyttävä! Ei sen puoleen, kaikki pelakuusi olivat kauniita, mutta ehkä nuo kaksi erikseen mainitsemaani saivat sydämeni lepattamaan eniten :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; Riku se taitaa olla varsinainen sydäntenmurskaaja....

      Poista
  11. Voi, luulin jo että sieltähän alkaa KAAANITJAROHKEET ihan livenä ilman kortteja ja lisämaksua. Vaan kukkaloistohan se sieltä pelmahti. Ei noin kauniita pelakuita ole olemassa.
    Ihanaa viikonloppua teitille.
    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa; heh, onhan kukat ainakin kauniita, rohkeudesta en niinkään tiedä....
      Oikein hurmaavaa heinäkuista viikonloppua myös sinne suunnalle :)

      Poista
  12. Kerrassaan upeita nuo pelargonit ja niin ovat olleet kesäsäätkin. Ei voi moittia,jos ,vaikka muistelee viimekesän ankeaa harmautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; nyt ei tosiaan ole ollut ilmoissa valittamista, kun täällä ei ole ollut niitä kovimpia helteitä, eikä ukkoskuurojakaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥