lauantai 31. joulukuuta 2016

2017


Kiitos kuluneesta vuodesta teille kaikille ihanille blogiystäville!
Kiitos ystävyydestänne ja kannustavista kommenteistanne!

Toivon, että uusi vuosi tuo tullessaan

 antoisan puutarhavuoden
lempeän kevään
aurinkoisen kesän
ihania kukkaniittyjä
muhkean sadon kasvimaalla
täyttyneitä haaveita ja unelmia



Onni ja Ruusa kera Viirun, Nipsun ja Viivin 
toivottavat kaikille blogikissoille
oikein mehevää myyrävuotta!


Marja

torstai 29. joulukuuta 2016

Kolme asiaa - sukellus kesään ♥

Sujuvasti täällä vastailen
 Rakkaudesta Vironperään-blogin Ireneltä saamaani haasteeseen 
ihan oman aikataulun mukaan parin kuukauden viiveellä :D
Sitä sattuu aina välillä, ennen joulua oli ihan hirveästi tekemistä,
yhtään ei ehtinyt blogijuttuihin perehtyä.
Joulunpyhät on sitten podettu porukalla flunssaa.
Ruotsinreissuakin täytyi siirtää viikolla eteenpäin.
Ensi viikolla uusi yritys.

Tämän KOLME ASIAA KESÄSTÄ-haasteen
on muistaakseni Between aloittanut.


Tässä vastaukseni ja kuvat eivät välttämättä mitenkään liity juuri kyseiseen vastaukseen,
Sainpa kahlata taas läpi kesäisiä kuvia.
Niin terapeuttista tähän aikaan vuodesta, tai siis näin alkukeväästä!


KOLME ASIAA KESÄSTÄ, JOTKA ILAHDUTTIVAT


Kesä itsessään on jo maailman ilahduttavin asia.
Meillä oli oikein mukava, vähäsateinen kesä, lämpötilatkin ihan passelit, ei liikaa hellettä.


Puutarhabloggaajien kokoontuminen täällä Raumalla oli yksi kesän kohokohdista.


Takapenkin Ladyjen kesälomareissut ovat aina ihan huippuja!

KOLME ASIAA, JOISTA EN PITÄNYT


Vaikka sateettomuus oli toisaalta mukavaa,
ehdin totaalisesti kyllästyä sadettimien virittelyyn.
Harmitti myös se, kun keväällä ei sitten maasta noussutkaan sipulikukkia,
talvituho oli niiden osalta täydellinen.


Muuten kaikki olikin suht´mukavaa, perennat selvisivät pääosin talven koettelemuksista.


KOLME ASIAA, JOTKA SAIN VALMIIKSI


Kirsikkapuisto-istutusalue tuli valmiiksi, katteita myöten.


Kasvihuoneelle johtavaa laattakäytävää reunustava pionipenkki tuli valmiiksi.
Niin, ja kaikki muu onkin vielä vaiheessa......


KOLME ASIAA, JOTKA JÄIVÄT KESKEN


Puutarhavaja eli teehuone on edelleen kesken.


Siitä tulee kyllä hieno, mutta kaikenlaisia hidasteita 
on sen rakentamisen aikana ilmennyt. 
Enää se ei ole kovin paljon kesken, kunhan nämä flunssat on selätetty niin sitten.
Uusi laattakäytävä on vielä viimeisiä saumauksia vailla.

 
 Kasvihuoneen taakse tuleva metsäpuutarha ja polku ovat vasta alkutekijöissään.
Näitä keskeneräisiä olisi vielä lisääkin, mutta riittäkööt nyt nämä kolme.


KOLME ASIAA, JOITA STRESSASIN


Yritän olla stressaamatta, kun se ei edistä koskaan yhtään mitään asiaa.
Vähän kyllä saatoin stressaantua kun järjestelin sitä bloggaajatapaamista,
oli paljon puuhaa ja pitkät työpäivät samaan aikaan.
Hyvin kuitenkin kaikki sujui :)



KOLME ASIAA, JOTKA SAIVAT RENTOUTUMAAN


Kuohuviiniaamupalat kasvarissa.


Kuohuviini-iltapalat kasvarissa, yöttömässä yössä.


Retket puutarhamyymälöihin, parasta rentoutusta ikinä!

KOLME ASIAA, JOTKA HALUAISIN HANKKIA ENSI KESÄNÄ


Suuremmat jutut alkavat olla jo hankittuina; pari kasvaria, teehuone....


Uusia kasveja tulee varmasti hankittua.


KOLME ASIAA, JOISTA UNELMOIN


Kevätilloista terassilla, laulurastaan pitäessä konserttiaan kuusen latvassa.


Valoisista kesäöistä, voi kun kaipaan valoa.
Kevätkukkaniitystä.


Mansikkapavlovaa saa heti puolen vuoden kuluttua!


Ensi kesänäkin varmasti kaikki sujuu mallikkaasti Ruusan valvonnassa.
Häneltä ei jää mikään asia huomaamatta!


Kiitos Irene!
Tämä oli oikein kiva haaste.
Sain elää viime kesän mukavat hetket uudelleen kuvia selatessani!




Marja

maanantai 26. joulukuuta 2016

Voittajafiilis!


Päivä on pidentynyt jo kukonaskeleen verran talvipäivänseisauksesta.
Valon määrä lisääntyy päivä päivältä. 
Joulusta on selvitty perinteisesti herkuttelemalla ja syömällä vähän liikaa.

Voittajina selvittiin syksyn pimeydestä!

Keväistä fiilistä lisäsi joulun alla sähköpostiin tullut tieto,
että Tukholman puutarhamessujen (6.-9.4.17) lipunmyynti on alkanut.
Olipa mukava sähköposti!

Lippuja en ihan vielä ostanut, mutta hotellit varattiin jo valmiiksi.
Nyt sai hotellihuoneen vielä melko edullisesti,
kevään myötä hinnoilla on ollut taipumus kohota.

Nyt kun Artisti on täällä kotona asumassa, voidaan suunnitella
vaikka mitä reissuja, kun on varma kotimies ja henkilökunta kissoille tiedossa.
Heti tämän oivallettuamme varattiin helmikuun ensimmäiseksi viikoksi 
 mökki Pallaksen tuntumasta.

Kevät tuntuu paljon keväämmältä sen jälkeen, 
kun on viettänyt vaikkapa vain viikon kunnon lumimaisemissa.

Risuverstaan ikkunalla pelakuut kukkivat melkein kuin kesällä.
Ikkunasta heijastuu auringon valaisema taivaanranta.
Melko keväisesti.

Lisääntyvää valoa malttamattomasti odotan.
Joulukuun hämärässä kuvaaminen on turhauttavaa,
 kaikki kuvat ovat niin surkeita.


Kävin tänään kastelemassa pelakuut, muutama kirvakin siellä lehden reunalla keikkui.
Saivat Sprutzit-kylvetyksen heti, mutta täytyy ensi viikolla käydä kaikki ruukut tarkemmin läpi.

Tämän päivän auringonsäteet.
Tuolla puiden latvoissa.

Näennäisestä vihreydestä huolimatta pihalla ei ole kertakaikkiaan mitään
kuvattavaa, kaikki ruokintapaikan linnutkin ovat häipyneet jonnekin metsän suojiin.
Aina avulias Ruusa asettui auliisti kuvattavaksi.


Kaikki pihan jouluruusut voivat vielä toistaiseksi oikein hyvin, tämä kellojouluruusukin.

Aicha-ruusu ei ilmeisesti aio luopua lehdistään ensinkään.

Sisällä asettelin kaikki joulukukat yhdeksi isoksi ryhmäksi.
Tänä vuonna ostin valkoisten kerrottujen amaryllisten lisäksi
eri värisiä pienikukallisia amarylliksiäkin.
Huonekuusi ja -mäntykin ovat vielä hengissä!



Jouluruusut pääsevät Uuden Vuoden jälkeen risuverstaalle viileämpiin 
olosuhteisiin odottelemaan kevättä.
Oletettavasti taas on edessä sota kirvojen kanssa!

Joulun tulppaani, keväisen keltainen
 
Tänään tein vielä pienen piparitaikinan.
Uuden Vuoden kakkuun tarvitsen minipipareita koristeeksi ja unohdin tehdä niitä
silloin kun tein normipipareita.....

Hehkuviinin seurana on mutusteltu lusikkaleipiä ja konjakkiplareja.

Satakuntalaisesta keittokirjasta löytyy konjakkiplarien reseptikin:
1 naula voita, ½ naulaa sokeria,
½ jumprua konjakkia, jauhoja tarpeen mukaan.
Voi ja sokeri hierotaan vaahdoksi.
Konjakki ja jauhot sekoitetaan joukkoon.
Kaulitusta taikinasta otetaan lehden muotoisia pikkkuleipiä.
Ne voidellaan vedellä ja päälle ripotellaan sokeria.


Hieman suurpiirteinen.
Löytyy sieltä kirjasta tuo ohje ihan näillä nykymitoillakin.
Yllättävän makoisia ovat yksinkertaisista raaka-aineista huolimatta.
Hermot meinaa mennä tehdessä, taikina on todella murenevaa!



Tontut saavat olla olkkarin hyllyllä vielä Uuteen Vuoteen asti,

Huomenna olisi tarkoitus lähteä pariksi päiväksi mukaan miehen työmatkalle Ruotsiin.
Toinen päivä on varattu miehen työpalaveria varten, toinen kiertelyyn Tukholman puutarhamyymälöissä.

Leppoisia välipäiviä!


Marja