perjantai 27. marraskuuta 2009

Odotellessa

Odottelen, entistä kärsimättömämmin, että säidenhaltija päättäisi vihdoin lähettää vähän pakkasta ja lumisadetta!

Tähän näkymään tarvittaisiin muutos!

Tämä ankea marraskuu nitistää vähäisenkin esiinpyrkivän inspiraation heti alkuunsa.
Havutöitä ja risutöitä pitäisi ahkerasti tehdä tuleviin myyjäisiin ja kranssi- ja havupallotilauksia olisi odottamassa, mutta kun millään ei jaksaisi.

Tätä samaa aikaansaamattomuutta tuntuu olevan enemmänkin liikkeellä.
Meillä on täällä parin viikon kuluttua perinteiset myyjäiset ja olen hoidellut pöytävarauksia.
Moni viime vuonna osallistunut ja ennakovarauksen paikastaan tehnyt onkin ilmoittanut, että ei ole jaksanut tänä vuonna tehdä mitään myyntiin!
Onneksi kuitenkin uusia myyjiä on tulossa, sillä myyjäiset ovat kuitenkin aina olleet kovin suositut.

Mutta onneksi on edes joku, jolta ei ideat ja energia lopu!
Ystäväni (eli teekkarin anoppi) järjesti eilen naisten illan.
Mukana oli paikallinen putiikinpitäjä, joka esitteli ihania pikkujouluasuja, kauneudenhoitotuotteiden esittelijä oli mukana, samoin kynttiläesittelijä ja reikihoitajakin oli paikalla.
Kaikenlaista ihanaa hemmottelua siis!

Minä sain tehdä tilaisuuteen tarjoilut.
Keittiössäni toimi pari päivää kakkutehdas, sillä osallistujia illassa oli lähes 30.

Tyrnivalkosuklaakakku...


Appelsiinisuklaamoussekakku...


Vadelmajuustokakku....

Kinkku-paprika-purjo-juustokierteitä...

Näitä valmistelin pari päivää ja coctail-karjalanpiirakat olinkin tehnyt jo aikaisemmin, kuten jossain aikaisemmassa postauksessakin mainitsemani punaviini-suklaakakun:)

Meillä olikin niin mukavaa ja kyllä sitä vaan kummasti piristyy, kun saa hyvässä seurassa mahan täydeltä kaikkea makeaa ja suklaista ja vielä lasin hyvää viiniä :D :D

Heti tänään sain houkuteltua itseni risuverstaalle!!!!

Tavanomaisten havupallojen tekiminen ei vieläkään innostanut, joten tein tämän metsikön.
Testaan myyjäisissä, kiinnostavatko nämä havupuut asiakkaita.
"Istutin" puut koivupölkkyihin, että pysyvät pystyssä.
Näitä voi sijoittaa ruukkuun tai ämpäriin ja niihin voi laittaa myös jouluvalot halutessaan, mutta kustannussyistä käytin pölkkyjä, ettei hinta muodostu liian isoksi.

Tämän katajapuun laitoin pölkkyineen sinkkiämpäriin ja peitin pinnan sammaleella.
Tämä päätyy meidän rapunpieleen ja saatanpa laittaa siihen valotkin (jos taas oikein innostun)!
Kuusesta tehdyn puun laitoinkin jo aiemmin kukkalaatikkoon portinpieleen.
(siitäkin on kuva pari postausta taaksepäin)

Yritin myös muistella, miten huovuttaminen taas tapahtuikaan, ovikoristeiden tontut tarvitsivat piippalakit!




Ihan mukavan rentouttavaa se lämpimällä saippuavedellä läträäminen olikin, mutta aikaa kului sen verran, että loput tontut saavat lakkinsa valmiista kaupan huovasta:D


Rakkaat blogiystävät, ottakaapa tästä korista iloinen omena päiväänne piristämään!


tiistai 24. marraskuuta 2009

Kissakuvahaaste 124 : Oma tila

Tällä kertaa kissakuvahaasteen aiheena on oma tila ja kuinka kissat sen toteuttavat. Kuinka paljon kissa tarvitsee tilaa itselleen ja onko paikka jossa se otetaan aina sama vai vaihteleeko tilanteen mukaan? Oman tilan valloitus ei tarvitse olla nukkumapaikka vaan paikka jonka kissa on selvästi valinnut itselleen melkeinpä yksinoikeudella.

Tällä kertaa meiltä osallistuvat Viiru, Ruusa ja Viivi.
Havaintojeni mukaan kissojen omaa tilaa käytetään pääosin nukkumiseen, sillä kissat ovat erittäin hyviä nukkumisessa :)

Tässä kuvassa on Ruusa pentuna.
Pesuhuoneen lämpimällä lattialla oleva vesikauha oli yksinoikeudella Ruusan käytössä.
Nykyään hän käy nukkumassa pesuvadissa, kun ei enää kauhaan sovi :)


Kahden kerroksen väkeä.
Ruusalla ja Viirulla on kummallakin oma hyllynsä kirjahyllyssä.

Viivin oma tila on keittiön hyllykön päällä, ensin pitää hypätä keittiön ruokapöydälle, josta leivinuunin päälle ja sieltä pääseekin hyppäämään hyllykön päälle, omaan rauhaan :)

Marja

maanantai 23. marraskuuta 2009

Välimerensininen viikko

Inkiväärin sanoin:
Jatketaan tämä viikko vielä sinisellä, nyt kirkkaampia värejä kehiin ja tehdään kollaaseja Välimeren sinisellä, mitä se sitten itsekunkin mielestä on - tulkinta on vapaa:) Huomasin tuolta linkkilistasta, että etelä-Ranskan Cote d'Azur ja azuurinsininen on ainakin yksi. Itse mietin erityisesti Kreikan valkeita taloja sinisin ikkunanpielin...

Tämä oli vähän HAASTEELLINEN VÄRI minulle, kerran olen käynyt Välimerellä. Kuvia katsoessani huomasin, että merta ei tullut kuvattua ollenkaan ja niitä Kreikan sinivalkoisia talojakaan ei Italiassa näkynyt!

Täytyipä tyytyä koto-Suomen kesätaivaaseen :)



Täältä löytyy välimerensinistä

Marja

torstai 19. marraskuuta 2009

Valokuvatorstai 149. RÄISKYVÄ

Valokuvatorstain tämän viikon haaste:
Lieneekö vielä Suomessa jokin kolkka, jossa vallitseva väri ei ole harmaa? Toiveikkaina pyydämme väriä ankeuden keskelle, sillä tämän viikon haastesana on räiskyvä. Antakaapa luovuutenne lentää, harmaissakin kaupungeissa.



tiistai 17. marraskuuta 2009

Kodikasta

Elämän tarkoitus on tähän vuodenaikaan kaamoksen karkoitus; kahden pimeän välissä on usvainen hämärä.
Illan sinisiä hetkiä odotellessa oli tyytyminen arkistojen kätköistä löytyneeseen lumikuvaan.

Kaikille teille ihanille blogiystäville sydämelliset kiitokset kaikista ihanista kommenteistanne edellisissä postauksissa!
Olen ne kaikki lukenut, viime aikoina on vaan ollut niin paljon tonttupuuhia, että kommentteihin vastaaminen ja kommenttien jättäminen teidän blogeihinne on jäänyt vähemmälle :(


Tänään olemme kissojen kanssa viettäneet ompelupäivää sisällä, leivinuuniin sytytin tulen, ihanan ja kodikkaan lämmittävän.

Viiru ja Ruusa sopivat hyvin Teekkarilta unohtuneen toppaliivin päälle yhteisille päiväunille.


Perjantaina kävimme Tampereella Kädentaitomessuilla.
Niin paljon kaikkea ihanaa oli siellä; kyllä Suomessa on osaavia ja taitavia käsityöläisiä.

Näiden Nina Uschanoffin valkoisten keramiikkatöiden lisäksi ostin joulukortteja, vähän Tilda-tarvikkeita, keramiikkakorun, joka unohtui tänään kuvata (valoisaa aikaa on niin vähän päivässä)
Onnistuin olemaan järkevä, enkä ostanut yhtään lankakerää, ensin täytyy saada vanha varasto vähän pienemmäksi ;)

Kävimme myös Tallipihalla Villa Harmonien ihanan idyllisessä uudessa puodissa, josta ostin
tämän kynttilänsäilytyslaatikon...
ja herttaisen pienen lyhdyn
Kotimatkalle saimme mukaan myös Teekkarin ja karvakuonon, jotka tulivat käymään kotona viikonlopuksi.
kuvannut Mikko


Viikonloppuna torjuin kaamosta leipomalla.

Varsinkin kun ensimmäinen joulupiparierä oli jo ehtinyt kadota parempiin suihin :)

leivontatarvikkeet ja

piparimuotit esille......
..... ja tässä tulos: korillinen jouluntuoksua!

Leivoin myös Kotivinkin jouluherkut-lehdestä löytyneellä ohjeella
tämän suklaa-punaviinikakun.
Tämä on taivaallisen herkullista ja suussasulavaa.
Aivan ihanaa kynttilänvalossa punaviinilasillisen kera nautittuna.
Hyvää myös kahvin kanssa ....... tai voi napsia muutaman viipaleen ihan sellaisenaan :)

Jouluista, iloista vallattomuutta on näissä Johannes Rantasalon tekemissä taikajuomalaseissa.

Paistoin teekkarin "anopille" ison laatikollisen karjalanpiirakoita ja sain vaihdossa nämä ihanat lasit hänen Ajantaika-liikkeestään.

Laseista tarjoillaan saunamme käyttöönottotilaisuudessa juuri tätä tarkoitusta varten keitettyä karpalomehua.
Saunaremontti on viimeisiä listoja vaille valmis, muutama kerta on jo saunottukin, mutta virallinen käyttöönotto tapahtuu, kunhan Teekkari, Tyttöystävä ja meidän Artisti ovat yhtä aikaa täällä kotosalla.


Kyllä tämä kaamos kohta taittuu ja pian on taas kevät!


maanantai 16. marraskuuta 2009

Tummansininen viikko

Inkiväärin ehdotus tämän viikon värikollaasihaasteen väriksi on tummansininen.


Tummansinistä löytyi tällä kertaa käsityökorista, lankoja ja valmiitakin töitä. Ja kangasta, josta pitäisi ommella jouluverho :)

Napin painalluksella lisää tummansinisiä


Marja

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Pienin askelin....

...saa joulu tulla.....


..... vaikka taas tämä lounaisrannikko jäi ilman lunta!

Lyhtyjä voi sytytellä hämärän tullessa vaikka lunta ei olisikaan, näkevät tontutkin paremmin kulkea.

Risuverstaalla ovat joulunalustohinat jo täydessä vauhdissa.
Tavanomaisten havupallojen ja kranssien lisäksi tein rungollisen havupallon, jonka istutin kukkalaatikkoon callunoiden ja kynttilälyhdyn seuraksi.

Risusydänten nauhatkin ovat jo vähän jouluisempia



Kävimme kissojen kanssa metsikössämme ison sammalkiven takana keräämässä sammalta.

Kahteen sammalsydämeen riittivät ne sammaleet.

Löysin tuon kranssien taustalla olevan vanhan oven mansikkapaikan yhdestä ulkovarastosta.
Ovi niin ihana, vähän sitä pitää huoltaa, että pysyy kasassa.

Hienosta taustasta hurmioituneena kuvasin myös viime aikoina valmistuneet villasukat :)


Viimein kuvia myös Tildasta.

Tilda-tontut ovat vielä vähän keskeneräisiä. Huomenna käyn tervehtimässä vanhempiani ja siellä paikkakunnalla on vallan ihana kangaskauppa, jossa myydään Tilda-kankaita, joten huomenna saan puuttuvat tarvikkeet ja tontut valmiiksi.
Tällä kertaa kuvissa on hyvänyön enkeli

Pyykkinarulla siivistään pyykkipoikien kanssa kiinni on tämä enkeli :)

Tyynyyn tulostin hyvänyön toivotuksen

Kudoin myös unisukat, että pysyvät jalat lämpinä kylminä syysöinä!



Kodikkaita ja tunnelmallisia marraskuun iltoja toivon teille blogiystäväni!
Marja