maanantai 21. toukokuuta 2018

Höh!

 Koristekirsikka Prunus Accolade

Tässä nyt vaan väkisin tulee mieleen, että mihin voi valittaa!?
Koko talven niin odotin kevättä ja nyt se jäi kokonaan pois välistä.
Lähes yhdessä yössä talvi muuttui kesäksi!
Muutenkin on ollut ihan liian lämmintä, helle uuvuttaa kun muutenkin on kiire töissä.
Puihin tuli lehdet yhden päivän aikana, aamulla, töihin lähtiessä tulppaanit olivat nupulla,
illalla kotiin palatessa ne olivat suunnilleen kuihtuneet!
Kaikki muukin tapahtuu pikavauhtia, ettei perässä pysy!

Töissäkin ovat viime viikot olleet ennennäkemättömän kiireisiä,
rauhallista hetkeä työpäivän aikana ei ole, hyvä kun edes syömässä ehtii välillä käydä.
Asiakkaat ovat kuitenkin hyväntuuulisia ja leppoisia ja erityisen kivaa on, kun ostoksilla poikeaa blogikavereitakin, viimeksi lauantaina tavattiin Kivipellon Sailan kanssa.

Blogien lukemiseen ei ole jäänyt aikaa, ei edes oman blogin päivittämiseen.
Muutama tunti illalla ei tunnu millään riittävän kaikkeen siihen, mitä pihalla pitäisi tehdä.
Hämärän tullessa vasta siirrytään sisälle ja kaadutaan suoraan sänkyyn.
Taitavat silti kaikki muutkin puutarhastelijat viettää aikansa pihalla.......
Kiitos kuitenkin kaikille kommenteistanne ja kiva. jos ehditte poikkeamaan täällä blogissa.

Tässä postauksessa olevat kuvat olen kuvannut eilen helluntaina, 
osan aamulla ennen töihin lähtöä ja osan illalla..

 Marjatuomipihlaja 'Obelisk'Amelanchier alnifolia,
raparperit, pensasmustikat ja pilari-omenapuut sopivat kaikki samaan kuvaan.
Raparperit ovat kasvaneet jo hurjan isoiksi, muutaman piirakan olen ehtinyt jo tehdä.
 Marjatuomipihlaja 'ObeliskAmelanchier alnifolia
Kotkasiipisaniaiset Matteuccia struthiopteris, ihanan vihreät
Keltakielokki Uvularia grandiflora
Sinikämmen Glaucidium palmatum
Metsäalppikello Soldanella montana
Punakolmilehti Trillium erectum
Punainen kylmänkukka Pulsatilla vulgaris
Kertovalkovuokko Anemone nemorosa Vestal
Särkynytsydänkin Lamprocapnos spectabilis kukkii jo!
...ja kielokin kukkii!
Herttainen esikko on kukkinut jo monta päivää, kaikki eivät sentän lakastu samantien.
Omenapuussa on vasta nuput, huomenna sekin varmasti jo kukkii.....

Kirsikka- ja luumupuut ovat kauneimmillaan
Muuutama tulppaani on vielä kukassa
Ihan yllätyin, kun valkokletra Clethra alnifolia onkin hengissä talven jälkeen! 
Accolade-kirsikan kukat ovat tänä keväänä melkein valkoiset, vaikka ne viime keväänä olivat vaaleanpunaiset!?

  Kesäkukkiakin olen vähän ehtinyt istuttaa, kuistin laatikoissa on kahta eriväristä miljoonakelloa

Viime kesän ostos Tommolan tilalta;
punainen voikukka!

Kukkaisaa alkavaa viikkoa Sinullekin! 


Marja

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Suloista Äitienpäivää ♥


Näiden eilen illalla pihalla kuvaamieni kukkien välityksellä
haluan toivottaa lämpöistä ja ihanaa Äitienpäivää ihan kaikille,
äideille, lapsille ja isillekin ♥






Voi, miten paljon kaikkea ihanaa tapahtuu pihalla ja luonnossa juuri nyt.
Aivan uskomatonta, mutta työpäiväni aikana kasvit ehtivät kasvaa ihan hurjasti.
Ihanat sinikämmenet, tikankontit ja himalajan jalkalehtikin ovat heränneet
eilisen päivän aikana!
Nämä lähes hellekelit aiheuttavat myös sen, että töissä kiire jatkuu yhä,
ellei jopa pahene koko ajan.
Päivä on aina illassa ennen kuin melkein ehtii edes huomata.
Töissä on niin kivaa, mutta aika väsynyt on aina illalla.
Onneksi illat ovat nyt niin valoisia, että pihalla jaksaa olla työpäivän vielä muutaman tunnin.
Näitä ihania valoisia kevätiltoja jatkuu vielä yli kuukauden ennen kuin päivä vähitellen alkaa lyhentyä.
Juuri nyt kaikki on niin parasta!


Marja

torstai 10. toukokuuta 2018

Oi tätä onnea!

Toukokuu on aina yhtä pakahduttavan ihanaa aikaa.
Viime perjantaina hytistiin töissä +3 asteen lämpötilassa,
lauantaina oli jo melkein helle!
Lämpimät päivät jatkuvat edelleen ja nyt pihalla poksahtelee uusia kukkanuppuja auki siihen tahtiin, ettei melkein perässä pysy. Päivän aikana ehtii tapahtua vaikka mitä.
Töissä taitaa tämä viikko olla kevään kiireisin, eipä ehdi sielläkään
juuri paikalleen seisahtua.
Illalla töiden jälkeen olen ollut joka ilta omalla pihalla pihahommissa puoli yhteentoista,
siihen aikaan alkaa hämärtää sen verran, että malttaa lähteä sisälle nukkumaan.

Eilen aamulla, ennen töihin lähtöä kiertelin pihalla kameran kanssa.
Niin pikkuisia, mutta kuitenkin isoja ilon ja onnellisuuden aiheita kuvasin.


Pallolumikki
Sanguinaria Canadensis 'Multiplex' 
Hupaisan näköistä väkeä lehdet käärittyinä varren ympäri.
Illalla nuput olivat jo alkaneet vähän avautua.
Tänään illalla hurmaavat, kerrotut kukat ovat jo varmaan auenneet.


Vuosi sitten ostin Zetasilta kangasvuokon (Pulsatilla vernalis) taimen.
Mosippa luki nimilapussa.
Hyvin on tämäkin pikkuinen talvehtinut, ihan kaksi kukkaa on avautumassa!
Viime keväisiä Ruotsin tuliaisia ovat myös nämä esikot, pihatähtimökin jo on ehtinyt kukkaan.....
Yhtään en muista, mistä olen viime keväänä ostanut tämän kylmänkukan, jolla on hauskat ripsulliset terälehdet.
Zetasilta ovat kotoisin myös metsäalppikellot (Soldanella montana).
Ihanat pikkuiset alkavat juuri availla nuppujaan.
Pikkuisia kurjenmiekkoja putkahtelee maan pinnalle pensaiden juurilla.

Höyhenpensaan juurella leviävät siniset kevättähdet

Tulppaanit leväyttävät kukkansa auki heti kun aamuisen auringon säteet saavuttavat ne.

Valkovuokot levittäytyvät nurmikolle
Pihakoivujen juurella kasvat kielot


Ruusumanteli talvehti muovikasvarissa

 Katsura (Cercidiphyllum japonicum)

Korkeimman kuusen latvassa laulu(?)rastas konsertoi joka ilta uskomattoman kauniisti ja taidokkaasti.

Tänään on töissä vuoden rankin päivä.
Helatorstaina puutarha tarjoaa asiakkaille perinteisesti munkkikahvit.
Satoja asiakkaita käy päivän aikana kahvilla ja ostoksilla.
Muutaman tunnin ajan ruuhka on melko uskomaton, myyntipöydät ja kasvihuoneet tyhjenevät.
Tämän päivän jälkeen loppu kevät tuntuukin jo ihan leppoisalta.



Aurinkoista ja ihanaa helatorstaita ja viikonloppua!


Marja