maanantai 12. huhtikuuta 2021

Puut sirisevät taas


 Risto Rasan runossa on juuri tämä hetki.


Puut sirisevät.
Istun tässä ja kuuntelen,
mitä maisema puhuu
puuta, heinää.

Tiaisten kinastelu, peipposten iloiset säkeet ja mustarastaan kaunis huilu aamu- ja iltahämärissä.
Kurkien, joutsenten ja hanhien huutelut taivaalla.
Eilen saapuivat sepelkyyhkyt huhuilemaan lähimetsään.
Tänään aamulla saapuivat räkätit, vähän riitasointuja kevätkonserttiin!

Eilen oli täydellinen kevätpäivä, ihanan lämmin ja aurinkoinen.
Kurjenmiekat ja krookukset poksahtelivat auki.
Nokkos- ja sitruunaperhoset lennähtelivät krookuksen kukilla.



Oskarilla riitti tutkittavaa, kaikenlaisia öttiäisiä oli jo lähtenyt liikkeelle.
Kertun kanssa ahkerasti jahtasivat perhosiakin, eivät tosin saaneet kiinni ainuttakaan.

Punaiset pionin versot kuuluvat ensimmäisenä keväällä kukkivalle vaaleankeltaiselle pionille, jonka nimeä en juuri nyt saa millään mieleeni. Vakka-Taimesta sen aikoinaan ostin....





Tunnen niin suurta ja aitoa iloa näistä pienistä kukkijoista joka kevät, aina uudestaan.

Kasvihuoneen pääsiäinen väistyy vähitellen uusien taimien ja pelakuiden tieltä.
Sipulikukkien sipulit päätyvät kesän mittaan kukkapenkkeihin jatkamaan elämäänsä.



Rosmariinit ja timjamit ovat olleet jo muutaman viikon kasvihuoneessa.
Oliivipuutkin ovat innostuneet jo kasvattamaan kasvihuoneessa uusia versoja,
kun pääsivät nauttimaan valosta. Pieni vilpoisuus ei niitä haittaa.

Lauantaina siirsin muutaman pelakuun kasvariin. 
Tila alkoi loppua risuverstaalta, kun olen koulinut kesäkukkien taimia isompiin ruukkuihin.
Yksivuotisen salkoruusun, asterin ja kosmoskukkien taimetkin viettivät jo viime yön kasvarissa.
Olipa jännittävää mennä aamulla kasvariin, mutta oikein virkeinä siellä kaikki olivat.
Kasvihuoneessa on lämmitin, jonka termostaatin olen säätänyt +8 asteeseen.
Eiköhän se hoida hommansa.

Tuoksuherneen taimet muuttivat kasvariin heti, kun olivat itäneet.

Risuverstaalla on vielä ihan hirveän paljon pelakuita ja uusia pistokkaista lisäämiänikin on monta kymmentä. Niille pitää kevään aikana löytää uudet kodit.

Quantock Double Diamond on ollut talvehtimassa risuverstaalla,
pian se muuttaa takaisin kotiinsa 


Yksi pihaprojekti on jo ehditty tehdä.
Talon edessä näkyvät kolme isoa koivua ovat roskastaneet talon katon ja rännit ovat aina täynnä oksia ja lehtiä. Lisäksi ne vievät maasta kaiken voiman ja kosteuden.
Myönnyin vihdoin niiden kaatamiseen.

Kaataminen ei ollut ihan yksinkertainen juttu, puut piti katkaista pätkissä ylhäältä aloittaen.
Missään suunnassa ei ollut tilaa kaataa niitä kokonaisina.
Mies ei onneksi pode korkeanpaikankammoa.
Kypärä, turvavaljaat sekä sähkösaha varusteina puut tulivat hoidettua muutamassa illassa.

Nyt on kyllä avaraa.
Kannot pitää vielä jyrsiä pois ja minähän olen jo hankkinut Blomqvistin taimiston
kevätmessutarjouksesta ruusun taimet tuohon tilalle.
Pirjo Raution jalostamat Merveille, Auli ja Marzipan ovat jo kasvihuoneessa odottamassa istuttamista.
Merveille minulla on jo entuudestaan, saatan antaa sen ystävälleni ja istuttaa Aulin ja Marzipanin seuraksi koristeomenapuun, vaikka Hopan.
Ja syksyllä lisäksi paljon kukkasipuleita, tuossa on lämmin ja aurinkoinen paikka, josta  mahdollinen lumi sulaa nopeasti keväällä.

Etualan syyshortensiatkin säästyivät, kun niillä oli varoiksi tynnyrit suojana.
Vain yksi edelliskesänä istutettu omenapuu menetti henkensä ja Ruusan kevätkukkaniitty kärsi vähän.
Niityn kevätkukista vasta krookukset olivat kukassa, loput kukat varmasti alkavat kukkia ajallaan.
Aika pienet tappiot kaikenkaikkiaan.

Lopuksi vähän ruokaa.

Kasvihuoneessa on kauniina päivinä pidetty kello viiden teekutsuja,
ihan aina ei ole ehditty viiteen mennessä, mutta ei sekään ole haitannut.
Vadelmapiirakkaa ja Key lime pie kardemummalla maustetun kermavaahdon kera.


Eilen teen kanssa maisteltiin räiskäleitä, lakkoja ja vaniljajäätelöä.
Raparperipiirakkaan piti vielä ottaa raparperit pakastimesta.
Muutama viikko vielä menee ennen kuin saadaan tuoretta raparperia.

Tänään syntyi uusi kuu, loppuviikolla kylvän esikasvatukseen maissit, kesäkurpitsat, kehäkukat,
varmaan jotain unikkojakin, vaikka niitä laitan myös suorakylvönä.
Perennapenkit olen saanut siistittyä ja lavakauluskasvimaa laitettiin jo syksyllä valmiiksi kylvö- ja istutuskuntoon.

Keskiviikkona aloitan taas työt puutarhalla.
Tulossa on varmasti jälleen mielenkiintoinen kevät, kun puutarhainnostus tuntuu jatkuvan edelleen.
Orvokkien myynnillä aloitetaan tuttuun tapaan.

Mukavaa, keväistä viikkoa!


Marja