keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Makro 1


NYT SE ALKAA!

UUSI HAASTEAIHE

MAKROVIIKOT

kukkaa klikkaamalla pääset tutustumaan haasteeseen tarkemmin



Päivä kului risuverstaalla,
melkein unohdin makrot!


Aihe on vapaavalintainen, jotain sisältä kotoa löytyvää.

Meiltähän löytyisi vaikka mitä,
vaikeaa oli päättää mitä olisin kuvannut.

Tässä kuitenkin puikoilla villasukat,
kaivatun kevään kunniaksi iloisen vihreät:D

Napista pääset näkemään lisää makroja


Marja

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Alkukirjaimet-haaste #18


18. haaste
PE-alkuinen suomenkielinen sana



Tällä kertaa monikossa:
perhoset

haaste napin takana


Marja

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Värikollaasi # 028

Viikon värikollaasihaasteessa ovat vuorossa
punainen, musta ja valkoinen



Jos lähdetään siitä, että kukkia ei käytetä,
niin pölynimuri on ihan kelvollinen vaihtoehto.
Ja aina kun tarvitaan mustaa ja valkoista,
voi turvautua Onniin.
Hän on muutenkin niin ihana ♥
Käpytikka yksinään olisi jo punamustavalko-kollaasi :))

Lisää kollaaseja löytyy tuolta alla olevasta napista



Marja

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kevätkampa 13



Maaliskuun viimeinen viikonloppu.

Kevätkamman kolmastoista piikki.

Ensi yönä alkaa kesäaika.

Tänään Raumalla:
Auringonnousu tänään 6:18.
Auringonlasku tänään 19:03.
Päivän pituus on 12 h 45 min.

Kevään edistymisen merkkien
löytyminen on kovin haasteellista.


Pakkasta oli viime yönä lähes 10 astetta.

Viime viikolla ovat tuulet puhallelleet myrskylukemissa
vuorotellen on satanut vettä, räntää, rakeita....

Lintujen ruokintapaikalla riittää....

runsaasti vierailijoita.....

Mustarastas..

käy joka päivä lintulaudan alla ruokailemassa

Vain yhtenä iltana olen kuullut hänen laulavan.
Yhtä hartaasti me molemmat odotamme
ilmojen lämpenemistä.



Perjantai-illan ja tämän päivän
olen ollut
antiikkinallekurssilla :)

tästä aloitettiin perjantaina...

kaavat piirrettiin mohairkankaalle.....

nallen syntymä vaatii paljon välineitä.....

Ja tässä yhden illan ja yhden koko päivän
aherruksen tulos!

Vielä ei ihan nallelta näytä....

Kotitehtävänä on
viikon aikana täyttää lastuvillalla
nallen osat.

Ensi sunnuntaina osat yhdistetään
ja viimeistellään nalle.

Päätin tietysti ahneuksissani tehdä
kaksi nallea,
kun kerran hommaan ryhdyin!
Hmmm.... se toinen nalle on tuo
tummanruskea karva tuossa alla.....
saattaa olla ylitöitä tiedossa ensi viikolla ;)))

Tästä tulikin jatkokertomus:
Ensi sunnuntaina täällä blogissa
esittäytyy kaksi uutta nallea!




Viime viikonloppuna ostetut
narsissit ja helmililjat
piti ottaa sisälle
terassilta palelemasta


Syreenin oksaan puhkesivat lehdet viikossa


Laventelin...


..ja rungollisen rosmariinin
ostin viime viikolla Turusta.
Molemmat tuoksuvat
hurmaavasti,
kun niitä vähän hipaisee ♥

Tomaatin taimet saa jo koulia....



Viikonlopun hiilihydraattiannos:

keväisen hempeän
vaaleanpunainen
mansikkavalkosuklaalimekakku


Kesällä tein tätä kakkua
tuoreista mansikoista.

Silloin se maistui aivan taivaallisen hyvältä.
Lähes yhtä hyvää tuli pakastetusta mansikkasoseesta :))

Mansikkatäytteeseen käytin
mansikkasosetta, maustamatonta tuorejuustoa,
flora-vispiä ja liivatetta.

Valkosuklaatäytteessä on vaniljajogurttia, valkosuklaata,
limen mehua, flora-vispiä, vaniljasokeria ja liivatetta.

Päälle värjättyä flora-kuohua ja kultahelmiä.
Dr.Oetkerin valikoimiin kuuluu nykyään
pehmeitä kultahelmiä,
ei tarvitse enää pelätä hampaiden puolesta ;)




Nyt klikkaan tuota nappia ja lähden
katselemaan toisten kevätkampoja ;)






Marja

torstai 24. maaliskuuta 2011

Yhdet vielä.......


Lumikuvat nimittäin!


Tämä voisi olla
tämän kevään viimeinen
lumikuvapostaus!

Vesi tippuu siihen malliin
iloisesti räystäiltä....

.... aurinko on sulattanut jokaisen.......

talventörröttäjän ympärille oman painanteen


Hangella

risteileviä polkuja....

ja kulkureittejä
voi seurailla vielä vähän aikaa,
vaikka....

....ojan reunalta kuusen alta
ovat lumet jo sulaneet :))))



Juuri nyt
tuuli ulvoo nurkissa ja
aina välillä räntä piiskaa ikkunoita.....

Nyt on hyvä hetki selailla
viime kevään kuvia...

13.4. kukkivat

leskenlehti ja

sinivuokko


Ostin taimistolta sinivuokon taimia...
iloinen yllätys oli, kun puolet niistä oli valkoisia :)




kotkansiivet availevat lehtisykeröitään
toukokuun puolivälissä



Samoihin aikoihin kukkivat myös

helmililjat...

tarhakylmänkukat.....


...... rönsytiarella
se on niin suloinen;
ruotsiksi spetsmössa,
pitsimyssy :)


Pääsiäisenä viimeistään kukkivat
suloiset orvokit
terassin ruukuissa
(en kyllä millään malta odottaa pääsiäiseen asti)

Ruusakin unelmoi.....

Linnunlauluisia kevätpäiviä ystävät



Marja