keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Onnin päivästä kevättä kohti

Tänään on Onnin nimipäivä ja huomenna alkaa maaliskuu,
ensimmäinen ihan virallinen kevätkuukausi.
Maaliskuun alku näyttää tosin melko talviselta,
mutta eiköhän ainakin loppukuussa tunnu jo ihan keväiseltä.

Onni ♥

Maaliskuun alkaessa taimikasvatus on hyvällä mallilla,
homma ei ole vielä karannut hallinnasta.
Huhtikuussa viimeistään kaikki ryöstäytyy pieneksi taimikaaokseksi;
kastelua, koulimista, ruukuttamista....


Pelakuilla on risuverstaan ikkunalla tiivis tunnelma.
 Pelakuut ovat jo täydessä kasvussa, nyt niitä pitää jo kastella melkein kerran viikossa,
vaikka lämpötila on alle 15 astetta. Auringonpaiste on innostanut ne reippaaseen kasvuun.
Ensi kuussa leikkaan niitä vähän ja otan taas pistokkaita, vaikka yhtään uutta ei enää tarvittaisi!
 Pelakuiden yläpuolella on kaksi tällaista kasvilamppua,
tällä hetkellä ne ajastettu valaisemaan suurimman osan vuorokaudesta.


Kodinhoitohuoneen pöydällä ovat toistaiseksi kaikki kevään kylvökset.
Kun hurjimmat pakkaset väistyvät, vien koulitut taimet risuverstaalle.
Näin kovalla pakkasella en viitsi lämmittää risuverstasta riittävän lämpimäksi
pikkutaimille, pelakuut pärjäävät siellä viileämmässäkin.
Ihania pieniä taimivauvoja pitää heti aamulla ensimmäiseksi mennä katsomaan
ja monta kertaa päivän aikanakin.
 Tammikuun lopussa kylvetyt latva-artisokat koulin viime viikonloppuna,
keijunmekot ja sinivaleunikot ovat vielä pikkuruisia.
 
Latva-artisokat ovat vielä toistaiseksi oikein tomeran tuntuisia.

 Keijunmekon kuvaamiseen tarvitsin kunnon makron, ovat ne surkean pieniä vielä.
Viimekesäisestä keijunmekosta keräsin jouluna siemenet.
Hyvin ja nopeasti ne itivät, mutta nyt ne kasvavat superhitaasti.
 
Tammikuun lopussa kävin keräämässä pihalta sinivaleunikon siemeniä ja kylvin ne samantien.
Pidin kylvöstä ensin huoneenlämmössä viikon ja sen jälkeen laitoin jääkaappiin kylmäkäsittelyyn,
jossa niiden kuuluisi olla 4-6 viikkoa. Ne itivät kuitenkin viikossa, ilmeisesti sitä kylmäkäsittelyä ei edes tarvittaisi ollenkaan. 
Viime viikon alussa kylvin kreikanmeiramin,pikkubasilikan, appelsiinitimjamin ja lehtisellerin
ja viikonloppuna munakoison, miinanköynnöksen ja päivänsinen.
Kylvökset ovat kodinhoitohuoneen pöydällä lämpömaton päällä kasvilampun valossa.
Turun reissulla ostoskoriin tunki yksi pelakuun pistokaskin......


 Miinanköynnökset olivat supernopeita, ne itivät vuorokaudessa!


Loppuun viherterapiaa ja uskonvahvistusta siemenpussien rapistelijoille!
Sateisena ja kylmänä viime kesänäkin pikkuisista taimista kasvoi ihan muhkeita
vihanneksia ja hehkuvaisia kukkia.







Edellisessä postauksessa voit osallistua vielä sunnuntaihin asti
Lahden Pihapiiri-messujen lippujen arvontaan......


Marja

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Puutarhaohjelmia, lintuhavaintoja, messulippuarvonta......


Kirpeät, aurinkoiset, pakkaspäivät ovat jatkuneet jo toista viikkoa.
Vieläkin kylmempää on luvassa ensi viikoksi.
Toivottavasti se vanha viisaus todella pitää paikkansa,
että kylmää talvea seuraa kuuma kesä!
Nyt on kuitenkin aika nauttia ihanan aurinkoisista talvipäivistä.

Viikko sitten ostamani kirsikkapuun oksat ovat puhjenneet kukkaan!
Keväthuijaus kauneimmillaan.

Eilen alkoi TV1:llä lauantaisin 24.2. - 21.4.2018 klo 18.15 - 18.45 nähtävä
8-osainen Strömsön puutarha.
Myös Yle Areenassa ohjelma on katsottavissa.

Strömsön puutarha -sarjassa syvennytään viljelyyn pohjoisen sääolosuhteissa.
Sarjan jokaisessa jaksossa kehitetään tiettyä osaa puutarhasta – toukokuusta syyskuuhun. 
Sarjan päätösjaksossa strömsöläiset saavat nauttia kauniista, vehreästä ja monipuolisesta kokonaisuudesta.

Ohjelma on jo aikaisemminkin esitetty YleFem-kanavalla kolme vuotta sitten,
mutta ihan ilokseen uusintaakin katsoo talven iloksi.
Varmasti kaikki sujuu kuin Strömsössä!

Kiva, että joku puutarha-ohjelmia esitetään näin talviseen aikaankin.

Toinen mukava ohjelma on Yle Teema & Fem -kanavalla
keskiviikkoisin klo 10 esitettävä ruotsalainen sarja Söderläge
joka on suomeksi saanut nimen Piha kuntoon.
Aika mones uusintakierros taitaa tälläkin ohjelmalla olla menossa,
mutta ei haittaa, tätä jaksaa katsoa aina uudestaan.
Ohjelmassa maisema-arkkitehti Maria Arborgh kiertelee ympäri Ruotsia 
ja auttaa ihmisiä toteuttamaan erilaisia puutarhahankkeitaan.
Sarjassa on myös jaksoja, joissa Maria vierailee vuoden-parin kuluttua
uudelleen puutarhoissa katsomassa, miltä ne näyttävät silloin.
Joka jaksossa on mukana myös hortonomi Sanna Hultin, joka
kertoo kasvien hoidosta, uutuuskasveista, kasvupaikkavaatimuksista yms.

Tämä on niin minun lemppariohjelmani, tykkään kovasti Marian tyylistä esiintyä.,
Todella harvassa kohteessa käytetään mitään lapiota järeämpää työvälinettä,
kaikki toteutus tapahtuu jo olemassa olevan ympäristön ehdoilla ja sopivan pienesti.
Olen saanut ohjelmasta monta hienoa ideaa ja vinkkiä omaan pihaan.
Ohjelma esitetään vähän hankalaan aikaan, mutta kannattaa laittaa tallennukseen.

Ohjelma on niin erilainen kuin suomalaiset puutarha-ohjelmat, 
joissa ensin tuodaan paikalle mahdollisimman suuri kaivinkone ja puskutraktori, 
hävitetään kaikki entinen ja tuodaan paikalle kunttaa ja kuorikatetta, ruukkuihin hortensioita ja kuorikatteen sekaan vuorimäntyjä.
Ykkösellä esitetty Puutarhaunelmia oli poikkeus, sitäkin jaksoi katsoa vaikka kuinka monta uusintakierrosta. Voi, kun siihen tehtäisiin uusia jaksoja!





Lintujen ruokintapaikalla on viime päivinä riittänyt ruokailijoita,
punatulkkuja, tali, sini-, töyhtö-, kuusi- ja ilokseni myös hömötiaisia, 
jotka viime aikoina ovat kovasti harvinaistuneet jostain syystä.
Mustarastaita on parhaimmillaan neljä samalla kertaa, yksi räkättirastaskin on jäänyt talvehtimaan
ja käy varsin pörheänä nokkimassa siemeniä maasta.
Käpytikka käy verottamassa talipötkylää ja tilhiparvikin on vielä pölähtänyt paikalle päivittäin.
Puukiipijät viettävät ison osan päivästä ruokintapaikalla, kiipeilevät puunrungoilla ja käyvät syömässä myös tali-siemenpötkylässä.

Puukiipijä (Certhia familiaris) 



Lintujen kuvaamisen tekevät välillä vähän haasteelliseksi nämä kaksi lintulaskennan suorittajaa,
jotka tulevat yleensä heti paikalle, vaikka kuinka yrittäisin salaa livahtaa pihalle.


Strömsön puutarha oli kissojen mielestä näin kiinnostava!
Edes se ohjelmassa kuulunut ihana lintujen viserrys ei kissoja herättänyt.....



Sain arvottavaksi kaksi kahden pääsylipun settiä Lahden Pihapiiri messuille,
jotka järjestetään 27.-29.4.
Jos suunnitelmissasi on messureissu Lahden suuntaan,
osallistu arvontaan, voit voittaa liput itsellesi ja kaverillesi.
Osallistua voit ensi sunnuntaihin, eli 4.3. asti jättämällä kommentin tähän postaukseen.
Muista myös jättää yhteystietosi.

Pihapiirin messujen sivuilta lainasin infoa messuista;

Pihapiiri-messut on odotettu kevään avaus viherpeukaloille, pihan ja puutarhan rakentajille sekä kaikille kesäihmisille ja elämännautiskelijoille. Tapahtuma esittelee kattavasti puutarha-alan tuotteita sekä palveluita, ja tarjoaa uusimpia ideoita koti- ja mökkipihoille, terasseille sekä parvekkeille.
Pihapiiri-messuilla teet kevään parhaat pihahankinnat; Kesäkukkien ja yrttien taimet, siemenet ja sipulit sekä ihanat sisustustuotteet odottavat sinua messuosastoilla! Vinkkejä koti- ja mökkipihalle saat muun muassa messujen Ideapihat -yleiskoristelualueelta, Kevään kaunein terassi – näyttelystä sekä Kukkakauppiaiden kevätnäyttelystä.

Pihapiiri-messujen monipuolinen ohjelmasisältö tarjoaa tietoa muun muassa japanilaisesta ja englantilaisesta puutarhasta, villivihanneksista sekä puutarhan ja luonnon hyvinvointivaikutuksista. Lavan äärellä pääset askartelemaan keväisen kukkasormuksen, hakemaan ideoita versojen käyttöön ruoanlaitossa tai vaikka katsomaan, miten saat romusta iloa ja hyvää mieltä puutarhaan.
Vuoden 2018 pääteemoja:
* Puutarha kaikille aisteille
* Wild Gardens – Villiinnytään pihalla
* DIY puutarhaan
* Lasten unelmien piha




Aurinkoista talvisunnuntaita!


Marja

torstai 22. helmikuuta 2018

Pakkaspäivien ilonaiheet

Ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina!
Oikea talvi, lunta, pakkasta ja auringonpaistetta.
Kyllä kevät tuntuu paljon keväämmältä, kun ensin on kunnon talvi.
Huippupakkasia ei meillä ainakaan vielä ole ollut.
Aamuinen -20  on kuitenkin ihan kohtuulukema täällä rannikolla.
Päivän mittaan lukemat lauhtuvat muutamaan miinusasteeseen.
Ihan parasta näissä pakkaspäivissä on huikaiseva auringonpaiste,
jo monena  päivänä peräkkäin aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta.
Pakkasesta huolimatta ilmassa on selvästi lupaus keväästä.


Angry Bird

Tänään lintujen ruokintapaikalle pelmahti iso tilhilauma.
Hauska helisevä laulu soi  pihapuista.
Linnut olivat niin tohkeissaan maasta löytyneistä siemenistä, että sain rauhassa kuvata niitä
melkein vierestä, kun yhtään kissaa ei tullut ulos seurakseni,
he olivat niin syvässä unessa sohvalla,
että heiltä jäi koko tilhivierailu huomaamatta.





Erityisesti aurinkoisina päivinä huomaa selvästi,
 kuinka paljon valoisan ajan osuus vuorokaudesta on jo lisääntynyt.
Aamulla on valoisaa jo ennen kahdeksaa!
Puiden oksien kuurat kimaltelevat aamun auringossa.


Teehuoneen ikkunoiden jääkukat sulavat päivän aikana,
mutta yön aikana pakkanen taiteilee ne aina uudestaan.



Eilen teehuoneella käydessäni huomasin peurojen käyneen kaivamassa lavakauluskasvimaassa
lumen alta mansikanlehtiä, myös lehtikaalit oli syöty, pelkät varrentyngät oli jäljellä.
Tästä ei vielä aiheutunut varsinaista vahinkoa ollenkaan,
eipä tarvitse minun keväällä haravoida kuivuneita mansikan lehtiä.
Mutta nyt pitää keksiä jotain niiden elukoiden karkoittamiseksi,
ennen kuin tekevät jotain oikeasti haitallista.


Viime perjantaina tehtiin Takapenkin Ladyjen kevään ensimmäinen puutarharetki Turkuun.
Siementen ostamattomuuspäätös piti lähes täydellisesti.
Ainoastaan herneen  ja amppelikurkun siemeniä ostin Viherlassilasta,
ihan tarpeeseen, vanhaa varastoa ei kotona ollut!
Viherlassilasta löytyi myös tummalehtinen palmuvehka (Zamioculcas Raven),
 se oli ihan pakko saada, vaikka hinta vähän pisti harkitsemaan.....
Plantsussa olivat kaikki kukkivat kasvit -30%.
Tietäähän sen, miten siinä käy. Tuli ostettua helmililjoja, kirjopikarililjoja,
muhkea jouluruusu. leikoista vielä kirsikanoksia.
Ikeasssakin käytiin, siellä sai kolme ruukkunarsissia kahden hinnalla.
Helmililjat ja kirjopikarililjat ovat avautumaisillaan ja
jouluruusu on täydessä kukassa.
Narsissit vein vielä toistaiseksi risuverstaalle vähän viileämpään.

Indiskassa oli alennettujen hintojen lisäale.
Muhkea vihreä lasipullomaljakko maksoi vain 11€, sopii täydellisesti kasvariin.






Kirsikanoksat puhkeavat kukkaan ihan pian.

Talvisina pakkaspäivinä on mukava tehdä kaikenlaista, minkä ainakin uskoo edistävän kevään tuloa.

 Tällä viikolla vaihtanut uudet mullat alkuvuoden aikana ostamilleni viherkasveille.
Vielä perjantaihin asti on suotuisa aika kasvien mullanvaihdolle.
Alkuviikolla kylvin yrttien siemenet,  viikonloppuna kylvän lisää kukkia,
kylvöjä ehtii tehdä vielä maaliskuun alkuun asti ennen täysikuuta.

Artistin huoneen remppa saatiin valmiiksi.
Samaan syssyyn päätettiin laittaa vaatehuoneeseen uudet komerot,
kun Ikeasta nyt sai komeroita edullisesti.
Ei muuten ikinä uskoisi, kuinka paljon tavaraa mahtuu kuuden neliön vaatehuoneeseen.
Vaatehuone tyhjennettiin kokonaan, Artistin juuri rempattu huone tuli täyteen
ja vielä puoli olkkariakin. Ihan uskomatonta!
Komeroiden kasaaminen on vielä vähän kesken,
mutta siinä vaiheessa, kun niitä tavaroita laitetaan takaisin,
pitää ehdottomasti suorittaa perusteellinen konmaritus!

Kuukauden kuluttua on edessä yksi kevään parhaista asioista;
Nordiska Trädgårdar-messut Tukholmassa. Pääsylippu ja laivaliput on ostettu,
 paras mahdollinen matkaseura tiedossa ja autonkuljettajakin meillä on!

 Eilen oli leipomispäivä ja niin on tänäänkin.
Pakkaspäiväpuuhaa parhaimmmillaan.

Iloa ja valoa päivääsi!

 ♥


Marja

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ystävälle♥


Ruusan kanssa toivotetaan meidän kaikille blogikavereille
 sydämellistä ja ihanaista Ystävänpäivää ♥


Ystävänpäivän iloksi vähän kevätennakkoa kuvien muodossa


 



Marja