sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Syyskuun viimeinen


Muutaman tunnin kuluttua alkaa jo lokakuu!
Syyskuun viimeiset kuvat.
Assareina:
Viiru

ja Ruusa


Kärpässienien klaani koivun juurella laajenee.....


 
Kun kuvaa sieniä alapuolelta,
tarvitaan makuualusta.
Assari yrittää pitää kuritonta alustaa paikoillaan.

Viiru tutkii saniaisviidakkoa
Ruusa voi tarvittaessa esittää myös metsäkissaa

metsiköstä löytyi pikareita....

ja pienen pieniä lampunvarjostimia

Lavakauluskasvimaa siirtyy vähitellen talviaikaan.
Oikeassa reunassa olevaan lokeroon istutan vielä ensi kuun lopussa talvivalkosipulit

leijonankidat kukkivat edelleen niin iloisesti, että ne saavat olla paikoillaan pakkasiin asti

  pioniunikko ja kehäkukka nojailevat vielä toisiinsa

 Syksyn viimeisiä

 Tänään paistoi aurinko


 Nyt illalla lasketaan taas sukkasadon viikkosaldo.

Tässä minun osuuteni:
 Tilaussukat, jotka menevät joululahjaksi.
7 veljestä raitalankaa,
puikot 3,5
koko n. 39

Naisten sukat Austermannin Step-lankaa, joka sisältää myös AloeVeraa ja Jojoba-öljyä.
Puikot 3.0, sukkien koko n. 38

 Nämä ovat myös tilaussukat, joululahjaksi menossa.
Lanka Marks&Kattens Fame
puikot 3.0
Koko n. 39
Mallineule kavennuksilla ja lisäyksillä tehtyä polvekekuviota.


Niin se vaan on, 
 että kesä on takana

 ja kohti uutta kevättä mennään :)

Kodikasta lokakuuta sinulle,
hämäränhyssyä kynttilänvalossa!


Marja

94. Värikollaasi


Tällä viikolla värikollaasihaasteen haastevärit löytyivät suoraan meidän kissoista!


napista pääsee haasteblogiin

Marja

torstai 27. syyskuuta 2012

Ihan aina ei sada


Vesisade.
Kaatosade.
Raekuuro.
Tihkusade.


Sade taukoaa.
Aurinko paistaa 7 minuuttia.
Siinä ajassa ehtii ottaa 10 valokuvaa.

 
Viivi, pieni karvakerä,
ja
syksyn keltainen lehti

 
Syklaamit kuistin kukkalaatikossa

Kärpässieni, kaunis ja myrkyllinen

Kielon kyyneleet

Ritarinkannuksen nupun vesipisaroissa maisema


Pikkutalvio 
(Vinca minor)
ainavihanta maanpeitevarpu,
kukkii touko-kesäkuussa.
Hei, ensi viikolla on lokakuu!


 Syysasterin kukinnan ajoitus osui nappiin!

Kotkansiivet

Kohta sataa taas.
Mennään sisälle syömään.
Sanoi Viivi.


Marja

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

20. Vuosikampa 2012

VUOSIKAMPA 2012

HAASTE 20

22.9.2012

HAASTEAIKA ON AINA 2 VIIKKOA. TARKOITUKSEMME ON KUVATA VUODENAIKOJEN VAIHTELUA 
JOSSAIN VUODEN ALUSSA VALITUSSA VAKIOKOHTEESSA.


Lisäksi voit kuvata kuinka paljon tahansa muita vuodenajan merkkejä
 ja mukavia tapahtumiaaina kahden viikon ajalta, jolloin haaste on voimassa.





Vakikohteen kävin kuvaamassa sunnuntaiaamulla.
Silloin satoi, kuten melkein aina muutenkin.
Koko ajan.
 Rannalla kaislat kahisivat tuulessa.
Sorsiakaan ei nyt näkynyt.

Tänään 
oli sateessa pieni tauko ja kävimme Ruusan kanssa kuvaamassa
syksyn merkkejä pihalla.



Leikkasin kesällä arovuokosta kukkineet kukkavarret, että se ei pääsisi levittämään siemeniään.
Sehän alkoi kukkia uudelleen nyt syksyllä!


Syysvuokko kukkii pakkasiin asti


 Itse kylväytyneitä orvokkeja löytyy pitkin pihaa

 
Toisia on joku jo pistellyt poskeensa

Kuka onkaan herkutellut nyppykurjenpolven lehdillä

Rastaat ovat löytäneet maahan pudonneen ompun.

Onneksi niitä on vielä puussakin, sillä Heta on oikea herkkuomena!

Aroniapensaissa riittää vielä rastaille syötävää

Koristeomenat linnut jättävät yleensä rauhaan

Syysvadelmat alkavat vihdoin kypsyä.

Luteen mielessä vadelma-ateria

Villiviini kukkii vasta nyt!
 
 Marshmallow-verenpisaran helmat hulmuavat terassin amppelissa

  
Jouluruusu kukkii!

 Lumikärhöllä on todella pitkä kukinta-aika

Kävin maanantaina Turussa.
Viherlassilassa hillitsin itseni tosi hyvin.
Vain kaksi vaaleanpunaista punahattua (Echinacea purpurea ´Mistral´)
kaksi kellosormustinkukkaa (Digitalis purpurea ´Gloxiniiflora´)
ja tertturotkokielo (Smilacina racemosa).
Kaikki puoleen hintaan!
Onneksi ei ole nyt paljon istuttamista.

 
Elokuussa avatussa Turun Lankamaailmassa oli 
sukkalankaviikot
Niiden tarjousten äärellä ei itsehillintä toiminut enää yhtä hyvin.
Niistä ostoksista myöhemmin lisää.....

 Ulkona on syksy.

 Täällä sisällä viisi sadepäivän viettäjää


 
Nappia klikkaamalla näet lisää vuosikampoja


Marja