sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Onnin päivä


Helmikuun viimeinen päivä ja Onnin nimipäivä!

Helmikuu päättyi hurmaavan keväisiin tunnelmiin
Ihan ei ennustettua kymmentä lämpöastetta meillä ollut,
mutta aurinko paistoi ja kasvihuoneessa oli keväisen lämmintä.


Onnin nimppareita vietettiin kasvihuoneessa. 
Pöydällä oli katettuna teetä ja porkkana-cupcakeja.
Onnikin sai maistaa vähän kuorrutetta, se ei oikein kiinnostanut, vaan
hän päätti kuitenkin lähteä metsästämään kunnon myyräpaistia.


Onni suunnitteli metsästysstrategiansa kuivuneen kissanminttupuskassa suojassa


Onni lähti metsästämään ja sain tehdä pihakierroksen ihan itsekseni.
Siis nyt voi jo oikeasti tehdä pihakierroksia ja löytää vaikka mitä!
Lunta meillä on enää niissä kohdin, mihin sitä lumitöitä tehdessä kasattiin.
Lähes lumetonta, nurmikko vihertää kauniisti,
sammalhan on aina vihreää......

Nyt en ihan muista, mitä näistä on tulossa,
mutta reippaita piippoja ovat kuitenkin.

Luua plum-jouluruusu


Jouluruusut olivat havujen alla.
Otin havut pois, mutta taidan laittaa varjostusverkon niiden päälle vielä, 
ettei aurinko kuivata niiden kaikkia lehtiä.

Ruska-alvejuuri Dryopteris erythrosora

Lumikellot ovat heti valmiina kun lumi sulaa

Keijunkukka

Kevätatsalea


Kasvihuoneessa on jo viisi vuotta asunut
Tukholman puutarhamessuilta hankkimani
trädgårdsmästaren Olle.
Kevätauringon säteet lämmittävät lempeästi ja höyhenkranssi on mukavan pehmeä.
Mikäs on Ollen odotella kevättä.

Ihanaa ja aurinkoista alkavaa maaliskuuta!


Marja

tiistai 23. helmikuuta 2021

Kaakaota kasvihuoneessa



Paljon kaikkea on tapahtunut helmikuussa
 ja blogi on taas kerran jäänyt luvattoman vähälle huomiolle.

Elämän kaikki puolet on lyhyen helmikuun aikana saatu kokea;
miehen äiti nukkui pois 3.2. 97-vuotiaana ja veljeni tyttö sai tyttövauvan 5.2.
Mummon siunaustilaisuus pidettiin viime lauantaina,
poikkeusoloissa, kuten kaikki nykyään pitää järjestää.
Meitä saattajia oli kappelissa vain 5 henkilöä, siunauksen jälkeen joimme muistokahvit kotona.
Mummo oli jo niin iäkäs, että sisaruksia, eikä ystäviä enää ole elossa, 
 mutta sisarustensa lasten kanssa hän ollut yhteyksissä 
ja olisi varmasti toivonut heidät saattamaan viimeiselle matkalleen.

Pikkuisen kastetilaisuuskin pitää järjestää kokoontumisrajoitusten puitteissa,
hyvä, jos vanhemmat ja kummit voivat olla paikalla.

Täällä Raumalla koronatilanne on kovin paha tällä hetkellä,
joten kotona tulee pysyteltyä entistä tiiviimmin.
Kaupassa käydään klo 21 jälkeen illalla, silloin on väljää.

Kotona ollessa pitää yrittää kehitellä jotain mukavaa tekemistä ankeutta piristämään.
Aloitettiin kodinhoitohuoneen remppa, 
vähän niinkuin harjoitteluna ensi kesän keittiöremppaa ajatellen.
Rautakaupaan on pitänyt muutaman kerran uskaltautua ja Ikean noutovarastolta haettiin kaapit,
mukana oli kotona tulostettu lista hyllypaikoista.
Sunnuntai-aamulla oltiin heti liikkeen auetessa paikalla, ei ollut silloinkaan ruuhkaa,
yksinään saatiin siellä hyllyjen välissä paketit kerätä.
Voi, miten olisi kiva, jos voisi käydä kaikessa rauhassa ostoksilla ilman kiirettä ja toisten ihmisten välttelyä.

Kaikesta huolimatta kevät on jo ihan lähellä, viikonlopun vesisateissa hanget hupenivat ihan silmissä.
Erilaista kuitenkin kuin viime talvena, tähän aikaan viime vuonna kukkivat kirsikat Turussa Aurajoen rannalla.
Tänään oli 3 astetta pakkasta ja satoi vettä. 
Pihakivet ja autokin saivat jääkuorrutteen, aivan uskomattoman liukasta oli joka paikassa.
Huomisesta lähtien on kuitenkin taas luvassa pluskelejä ja jopa aurinkoa.

Laskiaisena kasvihuoneessa oli ihanan keväistä, aurinko lämmitti kasvihuoneen jo plussan puolelle.

Kaakaota ja laskiaispullia.

Ensimmäiset kylvöt on tehty ja pikkuisia taimia putkahtelee vähitellen mullan alta.
Kerttu vahtii tunnollisesti siementen itämistä.
Harmillisesti kylvölaatikot peittävät lämpömatot kokonaan,
mutta Kerttu saa kasvilamppujen alla edes valohoitoa.

Kylvin viime syksynä keräämiäni kelloköynnöksen siemeniä kokeeksi
"väärään" aikaan, 3.2. muutama päivä täysikuun jälkeen.
Kylvin 6 siementä, joista 3 iti. Tällä hetkellä niistä kolmesta on enää yksi hengissä.
Viikonloppuna kylvin kuukalenterin mukaan oikeaan aikaan uuden erän.
Osan liotin ja osan kylvin liottamatta.
Onpa nyt jännittävä nähdä, onko kylvöajankohdalla merkitystä.


Orvokit ovat hyvin itäneet ja ja ovat tällä hetkellä jo isompia kuin tässä kuvassa.

Suippopaprika Paragonin taimet ovat oikein tomeria.

Viikonloppuna kylvin päivänsinet, munakoisot, vesimelonit, latva-artisokat ja keijunmekot.
Huomenna otan pelakuista pistokkaita ja leikkaan pelakuut muutenkin.

Maaliskuussa onkin jo paljon enemmän kylvämistä......


Vuodenvaihteessa, kun pakkaset alkoivat kiristyä, siirsin rosmariinit ja oliivipuut kasvihuoneesta risuverstaalle. Rosmariini intoutui kukkimaan. Ihanat kukat.
Tämä lienee Salvia rosmarinus prostratus, Creeping Rosemary. Kasvutapa on erilainen kuin tavallisella rosmariinilla, tuollainen ryömivä tosiaan, vaikka osa versoista kasvaa ylöspäinkin.


Risuverstaalla kukkivat myös sipulikukat jo, osa on viimevuotisia, 
jotka siirsin jouluna ulkoa sisälle, osa on uusia puutarhamyymälästä ostettuja.
Nyt, kun ennusteet lupaavat plus-asteita pidemmällekin jaksolle, vien sipulikukat
kasvihuoneeseen tuomaan kevättunnelmaa.
Risuverstaalla tarvitaankin pian kaikki liikenevä tila uusille kylvöksille.

Keväisä ja aurinkoisia helmikuun viimeisiä päiviä!

Maanantaina on jo maaliskuu, kevätkuu.
Tiaisetkin metelöivät jo ihan keväisesti.


Marja














sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Voittajat

 Ystävänpäivän villasukka-arvonta on suoritettu!

Onnin piti toimia onnettarena, eli Onnina,
mutta hänelle tuli muuta menoa.
Oskari tuli mielellään sijaiseksi.
Etsittiin koneelta Randomizer arvontakone ja kirjoitettiin sinne
osallistujien nimet.
Kone arpoi vikkelästi kolme voittajaa.


Tässä näkyy arvonnan tulos!

Marialle Puutarhassa-blogista  oranssit sukat
Samettihortensialle Pikkuinen puutarhani-blogista vaaleanpunaiset sukat
ja
Navettapiialle Navettapiian puuhamaasta violetit sukat

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistumisesta!

Otan voittajiin yhteyttä huomenna.


Marja

torstai 11. helmikuuta 2021

Talven taikaa ja villasukkia

Onpa meillä nyt ollut niin pakahduttavan kaunis helmikuu.
Taikatalvi ja talven ihmemaa täällä lounaisrannikollakin!
Lunta ja oikeat vanhanajan kirpeät pakkaset.
Kevyt on ollut kolata pehmeää pakkaslunta.
Kasvitkin ovat toivottavasti suojassa lumen alla.

Pihapatsasbambi toiveikkaana,
kevät on tuossa tuokiossa, toinen korva näkyy jo!

Välillä on satanut kevyttä pakkaslunta ja sitten taas
aurinko on paistanut monta päivää peräkkäin!
Lavakauluskasvimaan vahtivariksen karvalakki on valahtanut silmille ja on muutenkin vähän kallellaan

Talviauringon säteet leikittelevät talviuntaan uinuvalla lavakauluskasvimaalla. 
Jääkukat teehuoneen ikkunoissa

Kasvihuonekin näyttää auringossa lähes keväisen kutsuvalta,
hyytävä totuus ei vielä ole ihan keväinen.....




Helmikuiset timantit välkehtivät hangella ja kasveilla on mukavan pörheät
lumikuorrutteet.

Timantit hangella ja kevyesti leijailevat lumihiutaleetkaan
 eivät pysty estämäään ajatuksia siirtymästä kevääseen.
Syksyllä keräsin kelloköynnöksen siemenkotia.
Muutaman siemenen kylvin kokeeksi, jos vaikka sattuisivat itämäänkin,
ostan kuitenkin reippaan ja vankan taimen keväällä työpaikalta.

Paprikat, chilit, pesusienikurkut ja orvokit ovat hyvin itäneet
kasvilampun alla nyt vankistuvat.
Parin viikon kuluttua on seuraavien kylvöjen vuoro. ja pelakuista voi silloin jo ottaa pistokkaita.
Pelakuut ovatkin innostuneet aurinkoisista päivistä, ne kasvattavat jo vauhdilla uusia versoja.

Syksyllä innostuin taas kutomisesta,
into olikin välillä hukassa toista vuotta.
Sukkia kudoin lähes 20 paria ja yksi villapaita on valmiina,
toinen aloitettu.

Riddarin kudoin Drops' in Air-langasta.
Alpakkaa, polyamidia ja lampaanvillaa sisältävä
lanka on ihanan kevyttä ja pehmeää.
Tämän puseron sai äitini.

Villasukista iso osa päätyi joululahjoiksi,
mutta muutama pari on vielä varastossa.

Kaikki sukat olen kutonut Gjestalin Jannesta.



1.
Ruskeat sukat.
Varteen kudoin FairIsle-kuvioita, sommittelin työn edistyessä
Sukkien koko 40-41


2. 
Vaaleanpunaiset sukat
Takana palmikkokuvio ja edessä pintaneuletta
Sukkien koko 39-40

3. 
Keltaiset sukat
Takana palmikkokuvio ja edessä vähän toisenlaista palmikkoa.
Koko 37-38


4.
Harmaat sukat
Edessä vähän pitsikuviota ja takana baijerilaista palmikkoa
Koko 38-39


5. 
Lilat sukat
Edessä pitsineuletta ja takana palmikkoa.
Koko 37-38


6. 
Oranssit sukat
Varressa FairIsle kuvioita
Koko 38-39


Onnin kanssa mietittiin, että Ystävänpäivän lähestyessä kysytään,
 haluaisiko kukaan itselleen jotkut näistä sukista.
Ystävänpäivän iltana klo 21 Onni arpoo kolmelle sukkaparille uudet omistajat.
Kerro kommentissa, mitkä sukat haluaisit itsellesi. 
Sukat eivät ehdi ystävänpäiväksi perille, mutta ehtivät varmasti vielä tämän talven pakkasille
varpaita lämmittämään, kun laitetaan ne maanantaina postiin.


Aurinkoa ja iloa helmikuun pakkaspäiviin!


Marja