sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Suvi suloinen

No, paitsi, että meillä on kyllä vielä ihan kevät!
Suvi alkaa juhannuksesta ja kestää jonnekin lokakuun alkupuolelle......
Tuntuu, että nyt kaikki kukkii.
Silti on vielä vaikka mitä odotettavaa.

Töissä oli superkiireinen viikonloppu,
Ilmat ovat sen verran lämmenneet, että ihmiset uskaltavat jo hankkia kesäkukkia.
Huomenna on varmaan rauhallisempaa, kun on luvattu vesisadetta koko päiväksi.

Kameran kanssa vähän kiertelin omalla pihalla.
Kaikenlaisia tulppaaneja.
Nimistä en tiedä, mutta ei niillä nimillä niin väliä ole,
ovat sieviä nimettöminäkin.

  

Nämä tiedän.
Peppermint Sticks!

Kirsikat kukkivat

 ...ja luumut

marjatuomipihlaja ´Obelisk´ 

rautatienomenapuu ja murkku hääräämässä kukassa

Perennoiden nimet on minulla paremmin hallinnassa :)
  
Haltiankukka alkaa availla nuppujaan.
Taustalla rotkolemmikki ´Jack Frost´
Haltiankukka  (Heucherella x tiarelloides) on keijunkukan ja tiarellan risteytys.
Tarkempaa lajiketta en tiedä, olen ostanut nämä aikoinaan Ruotsista ilman nimilappua.
Mutta oikein hieno kasvi, kukinta kestää pari kuukautta!

Haltiankukan vieressä kasvavat Kruunutikankontit.
Muutama vuosi sitten istutin kaksi tikankonttia.
Molemmat ovat vielä tallella ja tähän on tulossa kolme vartta ja toiseen peräti neljä!

Minulla ei ollut ihan tarkkaa tietoa tikankonttien sijainnista, joten piti odottaa niiden kasvuunlähtöä,
ennen kuin pääsin istuttamaan tänä keväänä hankkimani sinikämmenen (Glaucidium palmatum) ja kuvan vasemmassa alalaidassa pilkistävän keltakielokin (Uvularia grandiflora).  Toivottavasti viihtyvät tikankonttien seurassa.
 
Samassa seurassa kasvava Japaninhiirenporras näytti tänään tällaiselta.
Vähän alkaa näkyä lehdissä jo hopeista värisävyä.

Sädevaleangervo (Rodgersia sambucifolia)

Valkovarjohiippa  (Epimedium x youngianum)
  
Taas yksi ilonaihe.
Katvio (Kirengeshoma palmata)
 ei ollutkaan hävinnyt talven aikana!

Tästä olen myös niin iloinen,
Valkokletra  (Cletra alnifolia)
on avannut lehtisilmunsa!

Helmipensas  (Exochorda)
Näitä pihalla onkin useampi pensas, sekä Niagara-, että The Bride-lajikkeita.

 Särkynytsydän (Lamprocapnos spectabilis) kauneimmillaan

Yllätin sitten itsenikin ja istutin oranssit miljoonakellot kuistin kukkalaatikoihin

Paras lopuksi.
Virallinen valvoja.
Ruusa

Kaunista kesäkuuta!

 ♥

Marja

perjantai 29. toukokuuta 2015

Joka päivä karkkikaupassa!

Joidenkin, 
itseasiassa aika monien,
 mielestä keväinen puutarhamyymälä on aikuisten karkkikauppa.
Mitä, jos tällaiseen karkkikauppaan pääsee joka päivä?
No, minä pääsen.
Paras työpaikka, mitä kuvitella saattaa.
Kaunis ympäristö.
Huvimajan taustalla kukkii parhaillaan joku tuomipihlaja.
Lajikkeesta ei ole tarkkaa tietoa,
puutarha on ollut tällä samalla paikalla jo vuodesta 1942.
Nykyisten omistajien isoisän perustamana.

Parhaat työkaverit ikinä!


Perennoja, itse kasvatettuja, yli 300 erilaista.
Havupuita, pensaita, lehtipuita.....

Tuhansia ja taas tuhansia kesäkukkia kasvihuoneissa!











Kotipihallakin on taas noussut maan pinnalle ja puhjennut kukkaan vaikka mitä ihanuuksia,
mutta nyt lähden kuitenkin sinne karkkikauppaan päiväksi.
Ruusa vahtii sillävälin ruusutarhan tulppaanien kukintaa.

Upeaa viikonloppua ja onnea kaikille valmistuneille ja opiskelunsa päättäneille!


Marja