tiistai 28. helmikuuta 2017

Onninpäivä


Tänään.
Helmikuun viimeinen päivä.
Laskiaistiistai.
Kalevalan päivä.
Suomalaisen kulttuurin päivä.
Liputuspäivä.

Onnin nimipäivä!

Onnea Onnille!


Muutenkin ihan kelpo päivä tänään!
Ulkona sataa vettä, hanget hupenevat oikein vauhdikkaasti!


Huomenna alkaa ensimmäinen kevätkuukausi - maaliskuu!


Tulppaanitkin ovat pendula-mallistoa :)

Sunnuntaina syntyi uusi kuu.

 Olen järjestellyt ja lajitellut siemenpussit  riveihin ja pinoihin ja
etsinyt kuukalenterista suotuisimman kylvöajankohdan jokaiselle kasville.
Joka kevät yhtä ällistyttävää;
 miten ihmeessä niitä pusseja on niin paljon, että niistä VOI tehdä rivejä ja pinoja,
kun melkein mitään ei pitänyt kylvää??


Ystävänpäiväkukkia, ihanalta Intianmintulta.
Hurmaavia kukkia luvassa kesäksi!

Tänään ja huomenna, 28.2.-1.3. kannattaa kylvää hedelmä- ja marjakasvit.
Viikonloppuna, 4.-5.3. kuu on kaksosten merkissä,
silloin on erityisen  otollinen aika sisäkukkien mullanvaihdolle ja
köynnöstävien kukkakasvien kylvölle.




Viikonloppuna kylvän tuoksuherneiden lisäksi kesäruusuleinikin,sekä sinivaleunikot,
sekä Kivipellon Sailan lähettämän ystävänpäiväkukan  Hensol Violetin, että omista
unikoista keräämäni siemenet. Viime keväänä sinivaleunikon kasvatus onnistui siihen asti,
kun unohdin kesällä kastella taimiruukut .(.
Meillä oli muusta Suomesta poiketen varsin sateeton kesä!

Viikonloppuna tarkistan myös risuverstaan pelakuiden mullanvaihtotarpeen.

Leijonankitojen ja pulskaneilikan kylvämisen jätän seuraavaan viikonloppuun.

6.- 8. 3 kannattaa kylvää vihanneskasvit,
 silloin kylvän yrttisellerin ja yritän vielä kerran kylvää latva-artisokat!

5-11.3 on yleisesti otollista aikaa kylvöille;
mutta 9.-10.3. kuu on leijonan merkissä, silloin ei kannata kylvää tomaattia.
11.3 kuu on neitsyen merkissä, silloin kaikki itää erityisen hyvin,
pelakuun pistokkaat aion laittaa silloin kasvamaan.



Nämä on tarkoitus kylvää huhtikuussa, silloin niiden pitäisi jo selvitä kasvihuoneessa,
hallan uhatessa voi heittää harson päälle yöksi.


Nämä ehtii kylvää vielä hyvin toukokuussa.

No niin. Suunnitelma on valmis, joten homma on puoliksi tehty.





Helmikuussa kylvetyt päivänsinet, malabarinpinaatit
ja kaikki kaksi itänyttä latva-artisokkaa ovat oikein tomeria taimivauvoja jo!
Risuverstaan jääkaapissa ovat kylmäkäsittelyssä jättiverbenat,
ne pääsevät huomenna lämpimään.

Se on sitten huomenna maaliskuu - kissojen kuu!

Marja

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

The Teehuone

Kahdet kekkerit yhdellä kertaa.
Tänään pidettiin yhdistetyt Teehuoneen viralliset avajaiset ja laskiaiskekkerit
talvisissa ja lumisissa tunnelmissa.


Teehuone on lähes valmis.
Sisällä pitää vielä tehdä jotain viimeistelymaalauksia keväällä ilmojen lämmettyä,
ovi odottaa maalausta ja ulkopuolelta puuttuvat vielä rännit ja räystäslaudoituksia.
Pikkuseikat eivät estäneet enää avajaisten järjestämistä.
Lämmittimellä saatiin puolessa tunnissa mökkiin 15 lämpöastetta.
Laskiassunnuntaina syötiin tietenkin hernekeittoa (melko juhlallista....?)

Siemennäkkäriä ja pestoa oli hernekeiton seuraksi
Jälkkäreitä tietysti, riittävästi. 
Pavlovaa
Laskiaispullia
Kuohuviini jäähtyi oven pielessä.
Jotain iloa lumestakin.

Ikkunalla kirjopikarililjat

Hurmaavat!
Vein ruukut takaisin risuverstaalle, sillä ensi yöksi on ennustettu tännekin  -20 astetta
 ja päivällä taas lämpötila kohoaa nollan tienoille!

Lavakauluskasvimaa talviunilla

Kasvariin laitoin jo toiveikkaasti uuden omenankukkapöytäliinan, jonka
pohjoisenreissulla löysin edullisesti Pentikin tehtaanmyymälästä.
Lumet ovat onneksi pudonneet itsekseen kasvarin katolta.

Polku kasvarille on lapioitu auki jo moneen kertaan viime päivinä.
Penkat ovat Ruusan korkuiset.

Vähän pitää riehaantua moisesta lumimäärästä!

Perjantaiseen Matinpäivään liittyy uskomus,
 että lumi-Matti joko sulkee tai avaa lumiportit.
Mitä ilmeisimmin Matti on leväyttänyt portit apposen avoimiksi!
Joka päivä ovat mies ja Onni sekä Ruusa joutuneet lumitöihin!
Niinhän se oli, että jos Matin päivänä sataa lunta, 
sataa keväällä vielä niin paljon lunta, että istuva koira peittyy lumeen.
Meillä alkaa bambi jo olla aikalailla hukuksissa!

Risuverstaalla onneksi kukkivat Bridal Crownit!


Riehakasta helmikuun loppua!
Tiistainakin saa vielä syödä laskiaispullia!


Marja

torstai 23. helmikuuta 2017

Usko tai älä!

Huomenna on Matin päivä.

 Vuoteen 2000 asti joka 4.vuosi 24. helmikuuta oli karkauspäivä
 Päivän määräsi tälle paikalle jo pari tuhatta vuotta sitten
 Rooman ensimmäinen keisari Caius Julius Caesar, joka järjestytti roomalaisen ajanlaskun.
Näin ollen Matin päiväkin siirtyi joka 4.s vuosi yhdellä päivällä eteenpäin.
Vuodesta 2000 alkaen ei Suomessa enää noudateta Julius Caesarin määräystä, 
vaan karkauspäivä on 29. helmikuuta ja Matin päivä on aina 24. helmikuuta.


Kustaa Vilkunan "Vuotuinen ajantieto" on oikein oivallinen tietoteos Matinpäivänkin suhteen:
(kuulkaa, kyllä ihminen pärjää, kun omistaa Vuotuisen ajantiedon ja kuukalenterin!)

Matinpäivä on ensimmäinen kevätpäivä; Matinpäivänä talven selkä taittuu 

ja se näkyy luonnon vilkastumisena
Jos Mattina pyryttää, niin sitten on Matinpäivän jälkeen 7 isoa pyryä
 ja joka isolla pyryllä 7 pienempää pyryä
Jos Matinpäivänä sataa lunta, niin keväällä sataa vielä lunta niin paljon,
 että istuva koira peittyy pihalle.
Päivä tunnetaan räystäissä roikkuvista jääpuikoista, »Matin parroista». 
Mitä pidemmät parrat, sitä pidemmäksi kevät venyy.


Nämä parrat roikkuvatt räystään sijasta juhannusruusun oksistossa.
Onneksi eivät ole kovin pitkä kuitenkaan....

Vielä on vaikea sanoa, miltä huominen Matin päivä tulee näyttämään.
10 minuuttia sitten ikkunasta katsoessani koko maailma oli valkoinen,
lunta tuli vaakatasossa taivaan täydeltä.
Nyt paistaa aurinko kirkkaasti.
Kaikki on mahdollista huomenna.

Tällä viikolla on saatu kokea melko vaihtelevaa kevättalvista säätä.
Maanantaina oli kunnon lumipyry, tiistai mitä ihanin aurinkoinen kevätpäivä pikku pakkasessa.
Keskiviikkona ihan kamala pyry ja tuisku!
Tänään on ollut vähän kaikkea sekaisin.



Pyrypäivinä kissat tekevät sitä, mitä pyrypäivänä kissan kuuluukin.

Tiistaina oltiin porukalla pihalla.
Otettiin kaikki irti auringonpaisteesta.

Teehuone siellä odottaa lavakauluskasvimaan takana.
Olen saanut jo hankittua kirppikseltä sinne tuolit.
Pöytä on vielä tilapäisratkaisu.
Verhotkin odottavat ompelua vielä.


Sinipiikkiputki,  Eryngium planum 'Jade Frost',
jolla on valkoiset kukat ja kirjavat lehdet kesällä

Rosa 'Tove Jansson'


Nipsu ja kevätaurinko
(ja Ruusa taustalla vessassa, Ruusa se ehtii joka kuvaan...)

Onni ja Nipsu
Kyllä se aurinko ainakin henkisesti jo lämmittää!

Onni ja aurinko ♥

Eilen. Sama paikka, tosin ilman Onnia.
Ei ollut kissanilma eilen, eikä tänään.

 Kissat jäivät eilen kotiin nukkumaan, kun kävin kaupungissa hankkkimassa
troppia lumimyrskyahdistukseen.
Kukkakauppias teki lumiahdistuksenkarkoituskimpun hurmaavasti tuoksuvista neilikoista.
Iloinen, piristävä, virkistävä ja kestävä 

 
Onnenpensaan oksaakaan en voinut vastustaa.
Maljakossakin tähän tulee kukkien varistua vielä pienet lehdetkin.
Pitkäikäinen kevätilo.
Kävin leikkaamassa pihalta marjatuomipihlajasta muutaman oksan maljakkoon.
Toivon, että siihenkin puhkeaa kukat, 
ainakin ulkona keväällä koko pensas on valkoisten kukkien peitossa.

Kukkien lisäksi tulin ostaneeksi keittiön ikkunaan uuden verhokankaan,
sellaisen viidakkotunnelmaisen.
Tänään olisi tarkoitus vielä ommella verho valmiiksi.

Lauantaina Viherpajalta ostettu Vintage-esikko.
Ihana!


Auringonpaistetta Sinulle!


Marja