maanantai 6. helmikuuta 2017

#tulppaanitorstai


Kukkalan Sannan lanseeraama tulppaanitorstai-iloittelu jatkuu taas!

Tulppaanitorstai, joka onkin maanantai!
Tasan torstaina en ehtinyt mukaan,
mutta on maanantaitakin ihan hyvä piristää tulppaaneilla.

 Tämän kevään ensimmäiset tulppaanit ostin jo joulukuun puolella.
Siitä lähtien on uusi tulppaanikimppu, ellei peräti kaksi, piristänyt jokaista viikkoa.
Kuvissa on  tammikuun kimppuja, kevään edetessä lajikevalikoima runsastuu viikko viikolta.

Tulppaanit ovat harmillisen lyhytikäisiä sisällä,
mutta kunhan päästään kovimmista pakkasista,
kasvihuoneessa kimput ilostuttavat monta viikkoa.



Viikon vanha kimppu, ihan hauska näinkin!






 Tällä viikolla yritän ehtiä mukaan ihan tuoreilla kukilla ja kuvilla.
Torstaina.
 

Tulppaanien seurassa oli mukava palata taas tänne blogiin viikon tauon jälkeen.
Huomenna saa upottaa sormet multaan,
kuun asento on mitä sopivin erityisesti köynnösten kylvämiseen.
Päivänsinet ja malabarin pinaatin aion kylvää ainakin.
Ja lisää latva-artisokkia, ekat kylvökset eivät itäneet, vaikka niin oli optimaaliset olosuhteet. höh.
No, ne olivat jotain hienostolajiketta, violetin värisiä.
Nyt ostin ihan tavallisia vihreitä, kokeilen silti kylvää uudestaan vielä niitä violettejakin,
 kun siemeniä on vielä jäljellä.

Lapin reissu tuli tehtyä, parina yönä saatiin ihmetellä revontulia,
ikinä en ole nähnyt niin komeita, kuin viime tiistai-iltana.
Muuten siellä oli melko samanlaiset kelit kuin täällä etelässäkin,
pilvistä, muutama aste pakkasta, jäätävää vesisadetta.
Lunta oli puolisen metriä.
Ehkäpä seuraavaan postaukseen saan muutaman kuvan kuitenkin,
kunhan ensin löydän kameran ja koneen välille tarvittavan kaapelin.....

Pirteää helmikuuta!




Marja

9 kommenttia :

  1. Hianoja nua rappiotulpukki :)
    Ahaa! Pitääskö munki nua kelloköynnökset sitte jo kylyvää. Viimme vuasi meniki aiva persiilleen niiren kans.

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi, miten ihania tulput ovat räjähtäneinäkin. Eivät ne sisällä pitkään kestä, mutta tupakka-askin hinnalla saa kimpun kaupasta mukaansa. Tosin en polta tupakkaa, joten kohdallani ontuva vertaus.

    VastaaPoista
  3. Tykkään ihan valtavasti noista ylimmistä tulppaneista!
    Hienoa kun näitte revontulia, se on mieleenjäävä tapahtuma.

    VastaaPoista
  4. Ihanat tulppaanikuvat ja niin herkulliset värit.

    VastaaPoista
  5. Revontulet on niin jylhän komeita ja miten ne juoksee kun niille puhuu, kovin, kovin ja tule, tule.
    Ostin tänään kelloköynnöksen siemeniä ja huomenna pitäisi kylvää, tosin hieman huolettaa kun olemme maaliskuun alkupuolella ulkomaanmatkalla, kissat menee kissahotelliin, mutta ei ole hotellia pikkutaimille. 🌱 🌱
    Kauniita nuo vaaleanpunaiset tulput ja kaikkikin. 😊

    VastaaPoista
  6. Ihan mahtavia tulppaanikimppuja olet löytänyt alkuvuonna! Meillä ei ole ollut kummoisia tarjolla, ainakaan, jos vertaa näihin sinun versioihisi. Pitäisi löytää jostain luottokukkakauppa, josta tietäisi löytävänsä oman maun mukaisia piristäjiä. No, jos ei muualta, niin täältä sinun postauksistasi :)

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
  7. Niin ihania! Niin ihanat värit ja mahtavia oli ne tuoreita tai räjähtämispisteessä olevia! Niin kauniit kuvat!!!

    VastaaPoista
  8. Heippa! Olen taas palannut blogeilemaan;tosin uuteen sivustoon. Tervetuloa visiitille :)
    http://monisuuntaista.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥