torstai 24. helmikuuta 2022

Matinpäivän käsityökatsaus


Kun pihalla ei ole ollut muuta tekemistä, kuin lumitöitä,
 sisällä on ollut kiva keskittyä kutomiseen.

Viimeaikoina valmistuneet sukat ulkoilemassa aurinkoisena helmikuun päivänä.




Pitkävartisissa kirjoneulesukissa on randomisti Fair Isle- kuvioita ja sydämiä.
Lankana kaikissa on Gjestalin Janne.
Varren kirjoneuleessa minulla oli 3,5 puikot ja teräosassa 3,25 puikot.


Lyhyemmät palmikkosukat ovat variaatioita Aino-sukista, erilaisilla palmikkokuvioilla.
Oranssit sukat ovat Kaupunkilangan Kivijalkaa, muut Gjestalin Jannea.

Yhdet keltaoranssisävyiset Kaikusukat tein alkuvuodesta.
Muissa värisävyissä tein niitä viime vuoden puolella enemmänkin, mutta ne ovat jo käytössä.

Viken isännälle (kumpi heistä loppujen lopuksi lieneekään isäntä...) 
valmistui  Jón-villapaita Hulda Hákonardóttir’in  ohjeella.
Lanka on Lettlopia.
Aika sopiva tuli, vaikka välillä ei voitukaan sovittaa.




Viime vuoden puolella tuli valmiiksi tämä Jennifer Steingass' in suunnittelema Brightfeather.
Ohjeesta poiketen lankana tässäkin Lettlopi 9421 pohjavärinä ja kuviossa 0054.
Toteutus alhaalta ylös, kun ohje on pääntieltä alas.
Kaikesta huolimatta tästäkin tuli sopivan kokoinen saajalleen.


Tänään on Matinpäivä.


Matinpäivä on ollut perimätiedon mukaan merkittävä päivä sään ennustamisessa. 

Nyt vaan ennustamaan kevään ja kesän säätä!

Wikipediassa kerrotaan Matinpäivästä mm. seuraavaa:

Matinpäivä on ensimmäinen kevätpäivä; Matinpäivänä talven selkä taittuu.
Lunta on jouluna satanut kolmasosa, Mattina puolet.
Matinpäivän jälkeen pitäisi tulla vielä yhdeksän lumisadetta.
Jos Mattina pyryttää, niin sitten on Matinpäivän jälkeen 7 isoa pyryä ja joka isolla pyryllä 7 pienempää pyryä. Matti laittaa seitsemän lakkia kannon päähän.
Jos Matinpäivänä lunta sataa niin paljon, että oljenkorsi peittyy, niin lunta tulee vielä lyhteen korkeudelle.
Jos Matinpäivänä sataa lunta, niin keväällä sataa vielä lunta niin paljon, että istuva koira peittyy pihalle.
Niin paksulta vielä sataa lunta, miten korkealta jänikset ennen Matinpäivää varpuja katkovat.
Aurinko alkaa sulattaa lunta mustien rikkojen ympäriltä: »Matista rikka sijansa syö».
Kun Mattina on lumisade, tulee hyvä marjavuosi.
Jos kivet Matin päivän aikana sulattavat jään ympäriltänsä, tulee kirpeä mutta lyhyt pakkanen, jos siihen asti on ollut helppo talvi.
Jos Matinpäivänä räystäät tippuvat, niin tulee pitkä kesä.
Mattina jos on pakkanen, silloin on kesä poutainen.
Mitä sää Mattina, sitä ilma heinäkuussa.
Jos Matinpäivänä sataa lunta, on kesällä paljon hyönteisiä, paarmoja, kärpäsiä ja hyttysiä.

Tämän viikon aikana on jo ehtinyt olla monenlaista säätä.
Alkuviikolla oli pehmeät, muhkeat hanget ja aurinko paistoi.
Viime yönä lämpötilä kohosi nollan yläpuolelle ja hanget alkoivat taas vajota.
Tänään on ollut pilvistä, mutta poutaista, iltaa kohden pilvet näyttävät entisestään ohenevan, 
ihan vähän aurinkokin kajastelee.
Mitäpä tästä nyt pitäisi päätellä tulevan kevään säästä?
Aurinkoisina päivinä kasvihuoneessa on mukavan keväistä ja lämmintä.





Ensi viikolla alkaa maaliskuu ja sehän on kevätkuukausi, oli sää millainen hyvänsä!


Marja


keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Täysikuu ja muita tärkeitä



Kyllä tämä blogi tästä heräilee, vähän hitaasti, mutta kuitenkin.


Tärkein asia ensin.
Onni.

Viime kerran postauksesta puuttuivat Onnin kuvat kokonaan.
Siispä nyt Onnin kuulumiset ja kuvat ensin.

Onni kävi eilen eläinlääkärissä, missä hoidettiin rokotusasiat ajan tasalle.
Samalla otettiin pissanäyte, kun Onni on tässä välillä unohdellut, että missä se vessapaikka olikaan.
Tulehdus löytyi ja nyt asian pitäsi korjaantua viikon lääkekuurilla.
Onnin mielestä eläinlääkärireissut ovat tyhmintä ikinä.
Eläinlääkärissä hän esittää lähinnä kuollutta.
Onneksi hän ei kuitenkaan jaksa kovin kauaa olla sydämistynyt minulle.
Asiaa auttaa huomattavasti kotona reissun jälkeen tarjoillut herkkunaksut.
Onni on jo 15-vuotias, mutta kaikinpuolin ikäisekseen oikein reipas ja hyväkuntoinen.
Näin talviseen aikaan hän viihtyyy parhaiten sohvan nurkassa nukkumassa
 tai komentaa minut sohvalle istumaan ja tulee syliin nukkumaan.
Hänestä on kyllä tullut varsinainen sylikissa ♥

Tasapuolisuuden vuoksi Ruusa myös.
Ruusa oli tänään saamassa samat rokotukset.
Ruusakin oli oikein reipas ja paljon vähemmän dramaattinen reissun suhteen kuin Onni.
Ruusalle tosin sanottiin, että oikein nuorekas hänkin on ikäisekseen ja hyväkuntoinen,
paitsi hieman voisi ehkä harkita laihduttamista.
Onhan Ruusa vähän tuhdissa kunnossa, Onni painaa 5.9 kg ja Ruusa 6.6 kg,
mutta on Ruusa toki jo hoikistunutkin, ennen hän on painanut yli 7 kg.


Tänään klo 18.56 oli täysikuu.
Nyt saa pitää runsaat pari viikkoa taukoa kylvö- ja istutuspuuhissa.
Aina näin keväällä tykkään tehdä näitä puutarhajuttuja kuukalenteria seuraamalla,
se on kivaa ja näin saa mukavasti rytmitettyä kylvöjä,pistokkaiden ottamisia ja mullan vaihtoja.
Toki asiat hoituvat ja kasvit kasvavat varmasti muutenkin, 
työpaikalla puutarhalla ei esimerkiksi voida tehdä kylvöjä, 
koulimisia ja ruukutuksia kuun vaiheiden mukaan. 
Puutarhalla tehdään näitä töitä koko kevään ajan tauotta ja hienosti kaikki kasvaa sielläkin.

Tänä vuonna olen tehnyt oikein exeltaulukon kylvöistä, koulimisista ja ruukutuksista.

Tammikuussa kylvin chilit ja ne on jo koulittukin ja vaikuttavat oikein reippailta.
Chilit muutama päivä koulimisen jälkeen

Chilit tänään, ovat jo alkaneet haaroittuakin.

Helmikuussakaan ei vielä kovin paljon ollut kylvettävää, kahta erilaista päivänsineä kylvin muutaman siemenen, niitä voin kylvää ensi kuussa lisää, jos näyttää tarpeelliselta.
Heavenly Blue-päivänsini on tosi nopea itämään, ne siirsin jo verstaalle chilien seuraksi.

Yksivuotisia salkoruusuja kylvin myös, ne vaativat pitkän esikasvatusajan.
Salkoruusu Majorette on jo hyvin itänyt.
Kivipellon Sailalta sain ystävänpäivänä aivan upean Champagne-salkoruusun siemeniä,
 niitä kylvin myös nyt jo, jos ehtisivät kukkia jo ensi kesänä.

 Saila lähetti myös vaikka mitä ihania tomaatin siemeniä, niitäkin piti kylvää jo muutama, vaikka tomaatit kylvän muuten vasta maaliskuussa. Niille muutamalle riittä tilaa kasvilamppujen alla.

Koristeporkkana vaatii myös pitkän esikasvatuksen ja samoin kylvin persiljankin.
Torvikukka Cafe au lait' n  kylvin myös, en ole yhtään varma, tuleeko siitä mitään, siemenet ainakin ovat mikroskooppisen pieniä ja pimeässä itäviä.....


Pelakuista ja jättiverbenasta olen ottanut pistokkaat juurtumaan.
Attar of roses-tuoksupelakuita

Niille pelakuille, joille se on tarpeen, vaihdan mullat ensi kuussa.
Sisäkukille vaihdoin mullat viime viikolla.
Kyllä nyt ovat asiat niin järjestyksessä, kun ovat taulukossa. 

Viidakkokurkusta keräsin loppukesällä siemeniä.
Niiden kanssa tein itävyystestin; laitoin lautalle kymmenen siementä, itävyysprosentti oli 80.
Ne itivät parissa päivässä, noin viikon kuluttua niissä oli pienet sirkkalehdet ja siirsin ne kylvömultaan.
 Nyt niissä on jo varsinaisiakin lehtiä.

Viidakkokurkut ovat hauskan näköisiä, noin karviaisen kokoisia ja miedon makuisia.
Ne sopivat hyvin kasvihuoneeseen kiipeilemään pelakuiden sekaan.
Tosiaan, keräsin viime kesänä pussillisen siemeniä, ainakin 100 kpl.
Kaupassa katsoin, että siemenpussi maksaa 3,50- 5 € ja pussissa on viisi siementä!

.
Iloinen yllätys löytyi maanantaina postilaatikosta.
Oma Piha-lehden toimitusväki halusi muistaa puutarhabloggareita
uudella puutarhakalenterilla.
Kalenteri on minulle tuttu aikaisemmiltakin vuosilta,
se on kaunis ulkoasultaan ja mukava kun sieltä löytyy ajankohtaisia vinkkejä 
ja ideota ja inspiraatiota vaikka mihin, sekä vielä on tilaa omille muistiinpanoillekin.
Paljon kiitoksia ihanasta yllätyksestä!


Helmikuun aikana sää ja kelit ovat vaihdelleet kauniista aurinkoisista talvipäivistä vesisateeseen.
Luntakin on tullut jo ihan omiksi tarpeiksi ja ylikin.
Tällä viikolla on saatu vesisadetta ja hanget ovat vajunneet ihan silmissä.
Kaupungin auraus- ja katujen kunnossapitokalusto ei ole oikein pysynyt vaihtelevan sään  tahdissa.
Puolen metrin vesiloskassa on saanut kaupungilla yrittää selviytyä.
Parempi onkin ollut pysytellä kotona.

Eräänä kauniina lumisena talvipäivänä Oskari asettui oikein mukavasti tarkkailemaan lintujen ruokintapaikan elämää.
Seitsemän mustarastasta on tänä talvena käynyt meillä ruokailemassa.
Ovat oppineet jo syömään ruokinta-automaatista suoraan.

Kyllä se nyt täytyy uskoa, että kevät lähestyy.
Matti ja Maijakin ovat jo saaneet päänsä hangen pinnalle.

Matille ja Maijalle kesäinen kuva kasvarista, niin on mukavampi kököttää tuolla hangessa.

Ja meille muille myös kesäinen kuva kasvarista
ja hurmaavat ystävänpäivätoivotukset kaikille puutarhakavereille,
kaikki päivät ovat ystävänpäiviä.

Seuraavaa uutta kuuta ja kylvöpäiviä odotellessa on ehtii vielä hyvin sukankutimien pariin!

Mukavia helmikuisia päiviä sinullekin!


Marja