keskiviikko 30. elokuuta 2017

Herätys!


Viirun lisäksi kaikki muutkin sohvalla torkkujat!

YLE TV1 Ke 30.08.2017 klo 20.00
PUUTARHAKESKIVIIKKO
1/8. Pernilla, John ja Tareq nauttivat elokuussa aikaansaannoksistaan puutarhassa. 
Uutta satoa on jo päästävä maistamaan.

Meillä on tänään sadepäivä.
 Kasvarin suojissa kypsyvät viidakkokurkut sateellakin

Onnia ei pieni sade haittaa kesän kissanminttusatoa maistellessa

Sadepäivä on hyvä päivä leipoa pikkuleipiä ensi viikon myyjäisiin.


Iloa päivääsi!


Marja

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Sikses hyvin

Sikses hyvin ovat kaikki asiat.


Vaikka blogia ei edelleenkään ehdi päivittämään niin paljon kuin aiheita ja asioita olisi mielessä.
Vaikka taas olen tulllut luvanneeksi tehdä muutaman "ylimääräisen" jutun, 
ilman niitäkin olisi ihan riittävästi kaikkea tekemistä.
Vaikka miehellä on vielä enemmän töitä kuin minulla, hänen pitää taas lähteä työmatkalle jo sunnuntai-iltana.
Vaikka ei tiedetä, milloin meillä on aikaa lähteä lomareissulle,
ei ole edes päätetty, minne mentäisiin....
Vaikka muutama asia on pihalla vielä vaiheessa,
saadaan ne melko varmasti vielä ennen syksyä (tai ainakin talvea) tehtyä.

Mutta lähes kaikki marjat on kerätty ja muuten hankittu
 ja keitetty mehuiksi ja hilloiksi, itselle ja myyjäisiä varten.
Tänään vielä kaksi mehumaijallista mustaherukkamehua,
niin urakka on selvä!

 Pensasmustikat kypsyvät niin epätasaisesti, että niitä saa kerätä vielä monta kertaa.
 
Ihan huikeaa, että kasvimaalta tulee ihan oikeasti satoakin, 
vaikka siellä enimmäkseen kasvaakin kukkia.
Estetiikka ennen kaikkea.
Kurkkuja olen säilönyt pari kertaa jo;
herkkukurkkuja ja kurkkupikkelsiä.
Härkäpapu Karmazynillä pitäisi olla vaaleanpunaiset siemenet,
kunhan ehtisi kypsyä.
Malabarin pinaattikin on vihdoin innostunut kasvamaan.
Lehtikaalia tulee vaikka kuinka paljon, 
eikä vielä ole näkynyt yhtään ötökkää nakertamassa niiden lehtiä.
Tänään voisikin kokeilla lehtikaalisipsien tekemistä...
 Herkullinen elokuu!
 Eilen olin torilla, melko varmasti ainakin lähes viimeinen työpäivä tänä kesänä.
Vaikka omiin luumupuihin ei tule tänä vuonna yhtään ainutta luumua,
 torilta onneksi löytyy mehukkaita kotimaisia luumuja!
Pirja-omenoitakin ostin, oman perheomenapuun sato ei vielä ole kypsynyt.


Lavakauluskasvimaan estetiikkaa; Madame Butterfy-leijonankidat.

Vähän myöhään, heinäkuun alussa vasta, kylvin unikon siemenet.
Ensimmäinen aukeaa ehkä jo tänään!

Ehkä vihdoin olen oppinut jotain kärhöistä,
kaikki selvisivät viime talvesta ja kukkivat, vaikka ovatkin vielä pieniä.
 
Purpurea Plena Elegans
Fujimusume
Piilu
Lisää on avautumassa lähipäivinä!

 
Kasvihuoneen vieressä kasvava Mantsuriankärhö on täydelinen.
Se on ihan ällistyttävän iso, vaikka keväällä olin ihan huolestunut, että onko se ollenkaan hengissä,
kun pitkään aikaan ei näkynyt ensimmästäkään versoa maan pinnalla!

Valkoalpit tuntuvat vaativan talvisuojauksen, ne ovat niin hauskoja, että
periaatteestani poiketen suojaan ne talveksi.
Valkokletra tarvitsee myös jonkinsortin talvitakin.
Meillä oli keväällä töissä myynnissä reippaita valkokletran taimia,
pitihän sekin ostaa. Juuri parhaillaan se kukkii oikein hurmaavasti.
Minulla on myös toinen valkokletra, jonka olen aikoinaan ostanut Vakka-Taimesta.
Sekin kasvaa oikein reippaasti tänä vuonna, muttta siinä on vasta ihan pikkuiset nuput.
Sitä en ole suojannut talvella, ilman suojausta siitä paleltuu talven aikana iso osa versoista ja 
se joutuu joka kesä kasvattamaan uudet versot, eikä se ole ehtinyt läheskään joka vuosi kukkia.
Ehkä se vaan on niin, että jotkut kasvit vaan vaativat suojausta, kun meille tänne rannikolle ei sitä suojaavaa lunta yleensä saada.
Tässä vielä yksi talvitakin tarvitsija, peruukkipensas.
Pari vuotta kasvatin sitä ruukussa ja talvetin varastossa.
Viime syksynä istutin sen maahan ja suojasin juuriston talvensuojaturpeella.
Keväällä oli varma, että se ei selvinnyt talvesta, mutta
turpeen alla olleet versot olivatkin hengissä, vain oksien latvat olivat paleltuneet.
Nyt se on näin komea ja reipas!

Talon päädyn varjopenkissä:
Pallerolaukat
Jouluruusukin kukkii
Valkoinen särkynyt sydän on tehnyt muutaman uuden kukan.



Punahatut ja luppiot odottavat perhosia.
Turhaan.
Missä ovat perhoset?
Eikö niitäkään ole tänä kesänä, kun
ei ole ollut hyttysiä eikä mäkäräisiäkään (mikä kyllä on ihan hyvä asia)

Iltojen hämärtyessä on pakko tulla sisälle aina aikaisemmin.
Ihan pian ehtii ottaa jälleen kutimet esille.
Melkein jo tunnen pehmeän lahgan sormissani,,,,,,

Mukavaa elokun viimeistä sunnuntaita!


Marja

perjantai 18. elokuuta 2017

Hetkiä

Kesä on kulunut jo vaikka kuinka pitkälle, yli elokuun puolen välin!
Nyt olen suorastaan ihan ällistynyt, 
miten vähän olen kesän aikana ehtinyt mitään postaamaan tai lukemaan teidän toisten blogeja.

Mukavia hetkiä, retkiä ja tapaamisia on kesään silti sisältynyt kaiken pihapuuhailun ja töiden lisäksi.
Viimeksi tällä viikolla Anneli Pihakuiskaajan puutarhasta kävi kylässä.
Oli oikein mukava tavata sinut ja perheesi, pikkuinen tomaatintestaaja-Minjakin ♥
Ihanan kynttilän valossa vietetään elokuista iltaa teehuoneessa heti viikonloppuna!

Paljon kaikenlaista uutta on pihalle kesän aikana istutettu,
inspiroivia hankintaretkiä on ihan kiitettävästi ehditty tehdä.
Vielä silti riittää tekemistä loppukesällekin.

Olen aina tykännyt elokuusta, 
se on vielä kesäinen, mutta siinä on jo loppukesän rauhaa ja tyyneyttä.
Kesän kypsyttämän sadon yltäkylläisyyttä.
Pari viimeistä viikkoa olenkin viettänyt marjapuskissa.
Viinimarjat on kerätty ja pakastettu, osa on keitetty mehuiksi ja hilloiksikin.
Vadelmia käytiin kahtena päivänä keräämässä Kokemäellä Anttilan tilalta.
Mustikat sain ihan kotipihalle toimitettuina.

Kolmen viikon kuluttua on taas naapurikylässä syksyiset maalaismarkkinat,
joille olen perinteisesti osallistunut.
Vähitellen täytyy alkaa sinnekin tekemään hilloja, mehuja ja säilykkeitä myyntiin.
Viimeisellä viikolla teen leipomukset.
Eihän tässä nytkään ole tekemisestä puutetta!

Nyt lopetan hosumisen ja ihan rauhallisesti nautiskelen loppukesästä.

Tähän asti kesä meni niin vähillä postauksilla,
että tästä tuleekin maratoonin mittainen!

Hetkiä omalta pihalta.

Perhosia ei ole näkynyt juurikaan, ainakaan vielä.
Toukkia edes, vaikka näistä ei kovin hehkeitä perhosia tulekaan.
Täplätupsukas, Orgyia antiqua

Pikkuiltayökkönen  Acronicta rumicis



Punaherukat olivat tänä kesänä erityisen muhkeita
Viherherukoille en ole keksinyt mitään järkevää käyttöä.
Puskasta suoran suuhun on niitä popsittu.
Karviaisetkin taidetaan syödä ihan tuoreeltaan.

Eilen ja tänään kiertelin pihaa kamera seuranani.
Talon päädyn varjopenkissä kukkivat Mustilanhortensia ja kuunliljat....
... ja pallerolaukat, taustalla jalomesiangervot
Kuistin vieressä olevassa kirsikkapuistossa ei tällä hetkellä ole kovin paljon kukkivaa, 
muuten vaan tuuheaa.
 Ängelmät ja jalomesiangervot kukkivat, vaikka eivät juuri tässä kuvassa näykään.
Kasvarin polun vieressä pionit ovat aikoja sitten kukkineet, samoin ruusut,
 pikkusyreenin takana komealuppio kukkii 
ja punahatut alkavat vähitellen availla nuppujaan.
Kasvarissa pelakuut kukkivat innokkaasti ja ulkopuolella mantsuriankärhö on kasvanut
valtavan kokoiseksi!


 Kasvarissa on ehditty aina välillä viettää kekkereitä ja syödä lounaita.


Edellinen kuva lavakauluskasvimaasta täällä blogissa taitaa olla
pohjantasoituskuva keväältä, kun kasvimaata rempattiin.
Lavakaulukset saatiin maalattua, vuorattua ja paikoilleen.
Mullat laatikoihin ja esikasvatetut taimet multaan.
Melko rehevää jo.
Kuvan oikeassa reunassa oleva penkki ja sorakäytävä tehtiin nyt kesällä.
Penkkiin istutin timanttikastikkaa, valkoisen nietospensaan päivänliljoja ja tähtiputkia,
 joita siirrän tähän vielä lisää toisesta penkistä.
Penkissä on myös K-18 alue, Takapenkin Ladyt saivat ajatuksen alueen perustamisesta,
 hyvin ilmeisesti kuohuviini-eväiden vaikutuksen alaisina, kun taimistoilta löytyivät
Japaninangervo Sparkling champagne, sekä tarhapäivänlilja SummerWine.
Alueella on tilaa laajentua, kunhan sopivia istutettavia löytyy.
Kasvimaan portin lumikärhön ensimmäinen kukka on auennut!
Tuoksuherneet, kosmoskukat, leijonankidat ja krassit kukkivat, asterit aloittelevat,
samoin kehäkukat, sinivarjot ja jättiverbenat.
Unikoitakin on tulossa, vaikka muistin kylvää ne vasta heinäkuun alussa, 
mutta nuppuja on jo näkyvissä.
Vallan mainio keino saada kesä jatkumaan pitempään.
Kunhan eivät yöhallat yllätä.
Kurpitsat, avomaan kurkut, persiljat ja muut yrtit, sekä lehtikaali ovat oikein reheviä.
Lehtikaalin lehdet ovat edelleen ihan ehjät, ovat ötökät pysytelleet poissa tänä kesänä.
Herneetkin tuli kylvettyä melko myöhään, saadaan ehkä tuoreita herneitä pikkujouluksi......


Lavakauluskasvimaan vieressä on muovikasvarin tomaattiviidakko.
Keväällä tomaatintaimien kasvuunlähtö ole melko toivottaman oloista.
Nyt ne ovat jo kattoon asti yltäneitä rotjakkeita
Viime viikolla katkoin niistä latvat, että tomaatit ehtisivät kypsyäkin.
Siemenistä kasvattamani amppelikurkutkin tuottavat satoa niin, ettei tarvitse kaupasta ostaa.
Indigo blue berries-kirsikkatomaatti alkaa saada jo tummaa väriä, vaikka vielä on kaukana kypsästä..
Tigerella, myös kypsässä punaisessa tomaatissa nuo hauskat tiikeriraidat ovat näkyvissä.
kirsikkatomaatti
Amppelitomaatiin oksat eivät tahdo kestää tomaattien painoa,
vaan repeilevät.

Tomaatteja on kypsynyt jo niin paljon, ettei  itse ehditä kaikkia syödä,
onneksi naapurit ovat uhrautuvaisia ja heille voi viedä osan sadosta.


Teehuoneen vieressä on kärhöaita.

Emilia Plater....
..ja Fujimusume kukkivat jo.
Purpurea Plena Elegansissa on nuppuja, kuten Viornassa, Dianassa
ja siinä yhdessä, jonka nimeä en tiedä vielä, ehkä sitten muistan, kun kukat ovat auki.

Siinäpä ne oleelliset.

Ajattelin tänään vielä keittää punasipulihilloketta.

Iloista viikonloppua!


Marja