keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Sininen




Tänään saimme vadelmat poimittua
jo puolen päivän aikaan,
joten pääsin kotiin ajoissa.

Päivänsini oli aukaissut toistakymmentä kukkaa!

Se on isossa ruukussa, osa versoista kasvaa alaspäin kiveykselle
ja osa kiipeää ylös seinälle naruja pitkin.
Näissä alhaalla olevissa versoissa on kukkia,
ylöspäin menevissä on vasta nuppuja.


Tämä sininen sävy on täydellisen ihana ♥

♥ ♥ ♥ ♥

Onni ja Viiru pistivät pystyyn tuijotuskisan.


Onni voitti ja Viirua ketuttaa häviö.


Ruusaa ei voisi vähemmän kiinnostaa moinen lapsellisuus....



Onni-voittaja on mielestään aika komeakin.....



.... edelleen sadetta odotellen




Marja

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Heinäkuun päiviä


Nopeasti on tämä helteinen heinäkuu vierähtänyt ;
viimeinen viikko on jo puolessa välissä!


Päivänsinen kuvaaminenkin
onnistui vihdoin viikonloppuna :)


Tämä persoonallisen näköinen ötökkäkin
oli ihastunut siniseen väriin.

Sievempien ötököiden houkuttelemiseksi olen hankkinut
mahdollisimman paljon perhoskasveja puutarhaan.
Syyssyrikkä tosin ehti jo kukkia,
saa nähdä tekeekö se vielä uudet kukat.


Punahatut sekä puna- ja valkotähkät
aloittelevat kukintaansa.






Perhosia ja kimalaisia onkin viime päivinä
riittänyt ihan ruuhkaksi asti :)
Siipien havinankin kuulee,
jos vain malttaa hetkeksi istahtaa paikalleen.


iiiiiiiiik.....!!!!!!!!!
Kasvihuoneessa tepasteli eräänä päivänä ISO rantahämähäkki!
Minulla on hämisfobia....tämä oli PUISTATTAVA!
Piti kuitenkin laittaa tänne tuo ainoa kuva, jonka hänestä uskalsin ottaa....
Katsokaa Wikipediasta lisää, jos kiinnostaa.......
Nyt en tiedä missä päin puutarhaa hän nykyään käyskentelee...apua!


Viikolla olimme taas iltatorilla


..mansikoita myimme....


..ja mansikkamehua


touhukas ja meluava naakkkaveljeskunta
on aina siellä, missä tapahtuu...


varpusellekin riitti iltapalaa...




..jokaiselle jotain...


Viikonloppuna olimme työnantajani järjestämässä saunaillassa :)
Mukavaa oli välillä päästä mansikkapellolta ihan meren rantaan!

Illalla satoi muutama pisara vettä....
ahvenet tarttuivat innokkaasti onkeen

...ja lokit kiinnostuivat heti




lokki liukkaalla katolla...??




Eilen illalla uskoimme jo,
että saamme tännekin vihdoin virkistävän sadekuuron.
Meillä on satanut viimeksi kunnolla ennen juhannusta!


Mahtavan pulleat ukkospilvet nousivat meren suunnalta......
mutta täällä ripotteli vettä ihan vähän..... noin kolmen minuutin ajan!
Ja pilvet häipyivät taas jonnekin Pohjanmaan suunnalle!


Sadetta odotellessa...
kiitän taas kaikkia lukijoita ja kommentoijia

Oikein mukavaa heinäkuun loppua



Marja

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Päivänsini

clematis multi blue

Ihan ensin;
kaunis kiitos teille kaikille piipahtelijoille
kommenteistanne edellisissä postauksissa ♥


Minulla on meneillään kisa päivänsinen kanssa :)

Miten joku voikaan kukkia niin nopeasti kuin päivänsini?
Aamulla, kun lähden mansikkapaikkaan,
päivänsini availee rullalla olevaa kukkaansa.
Iltapäivällä, kun tulen kotiin, se on jo kuihtunut!

Tänään yllätin sen ja lähdin kotoa tavallista myöhempään.....
kukka oli melkein auki :)

Onneksi nuppuja on vielä paljon jäljellä,
viikonloppuna olen kotona koko päivän
.....ja katson päivänsinen avautumista.......

Mansikkakiireet alkavat vähitellen helpottaa;
tänä kesänä mansikat kypsyivät ennätyksellisen nopeasti!

Puuhaa riittääkuitenkin edelleen,
ensimmäiset vadelmat on jo poimittu,


herukat alkavat saada väriä...

kasvihuoneen kurkkuamppelit rehottavat.....

Tänään, odotellessani mansikoiden noutajia,
kuljeskelin kameran kanssa kesantopellolla.

Tämä kesä on mennyt pikakelauksella....
helle on lyhentänyt kasvien kukinta-aikaa

työläinen

... ja toinenkin

Perhoset lepattelivat kukasta kukkaan....

.... nopeita olivat.....

.. ja pitivät kukassa ollessaan siipensä supussa

.. eivät mitään helppoja kuvauskoheita ollenkaan


Kauniita kuitenkin olivat ♥





Me Viirun kanssa toivottelemme

lokoisia kesäpäiviä ♥

Nauttikaa kotimaisista ihanista marjoista!



Marja