torstai 31. lokakuuta 2019

Taatelikakku ripauksella Havaijia


Välillä jotain muuta kuin puutarhaa.
Syksyn edetessä puuhailut siirtyvät pihalta keittiön puolelle (tai sohvan nurkkaan).

Luminen maisema vei ajatukset kohti joulua ja taatelikakkuun.

Tallennan reseptin itselleni myös tänne blogiin 
ja eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka juuri sinäkin innoistuisit leipomaan taatelikakkua!

Reseptin olen ottanut talteen parikymmentä vuotta sitten Kotilieden uudestaa leivontakirjasta.
Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin niitä tiiviisti pakattuja taateleita, mutta käytän itse
Pirkan tai Sallisen pehmeitä, kivettömiä taateleita.
Kirjan ohjeessa sanotaan, että annoksesta tulee kolme kakkua,
mutta nykyään kakkuvuoatkin ovat isompia kuin 20 vuotta sitten.
Tämä annos on juuri sopiva kahteen NordicWaren n. 2 litran vetoiseen vuokaan.
Jos haluat tehdä vain yhden kakun, ainemäärät on helppo puolittaa.

TAATELIKAKKU

500 gr taateleita
5 dl vettä
500 gr voita
5 kananmunaa
330 gr sokeria
2,5 dl kermaviiliä
1 rkl vaniljasokeria
5 tl soodaa
600 gr kakkuvehnäjauhoja
(3 rkl madeiraa)

Keitä taatelit pehmeiksi vedessä, soseuta tarvittaessa sauvasekoittimella.
Ota kattila liedeltä ja paloittele voi taateleiden joukkoon sulamaan.
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää kermaviili.
Sekoita vaniljasokeri ja sooda jauhoihin ja sekoita seos munasokerivaahtoon.
Sekoita joukkoon lopuksi jäähtynyt taateli-voiseos.
Halutessasi voit lisätä mausteeksi madeiraa.
Kaada taikina voideltuihin ja jauhotettuihin vuokiin.
Kypsennä ensin 175 asteessa n. puoli tuntia ja pienennä lämpöä sen jälkeen 160 asteeseen, 
kypsennä vielä n. puoli tuntia.
Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa ennen kumoamista.

Tällä kertaa ei jääkaapissa ollut kermaviiliä, laitoin sen sijaan turkkilaista jogurttia,
joka toimii ihan yhtä kuin kuin kermaviilikin.

Madeiraakaan ei ollut kaapissa.
Blossa19 glögiä sen sijaan oli, lisäsin sitä n. puoli desiä taikinaan.
Tänä vuonna siis ripaus Havajilaista eksotiikkaa jouluiseen taatelikakkuun.
(Blossa19 Aloha on hakenut inspiraationsa Havajilta, Tyynenmeren trooppiselta vyöhykkeeltä.
Valkoviinipohjainen glögi on maustettu passionhedelmällä, hibiskuksen kukalla, kahvilla ja kookoksella, värinsä se saa hibiskuksen punaisista kukista.)


Voitelin vuoat ja jauhotin mantelijauheella.
Kakku kohoaa hyvin uunissa, joten kohoamisvaraa kannattaa jättää reilusti.



Marja

tiistai 29. lokakuuta 2019

Zetasilla syyskuussa

Edellisessä postauksessa aloitettiin meidän syysretkemme Uppsalan kasvitieteellisestä puutarhasta.
Kasvitieteelliset puutarhat ovat kiintoisia retkikohteita, niin Suomessa kuin naapurimaissakin.

Tukholmassa Luonnontieteellisen museon lähellä on Bergianska Trädgårdenalueella on mm. kasvipuutarha, japanilainen lampi ja kirsikkapuutarha ja  kahdessa suuressa kasvihuoneessa on Välimeren kasvillisuutta ja trooppisia kasveja. 
Yhden kerran satuimme käymään siellä juuri suuren pelakuunäyttelyn aikaan!
Göteborgin kasvitieteellisessä puutarhassa en ole käynyt, mutta sekin on varmasti mielenkiiintoinen jo eteläisen sijaintinsa takia. 
Gotlannissa, Visbyssä on myös varmasti hieno Kasvitieteellinen puutarha.
Yksi tuttavamme asuu Visbyssä ja hän houkutellut meitä monta kertaa kylään luokseen.
Viime kesänä hän lähetti houkutukseksi kuvia kasvitieteellisestä puutarhasta.
Ensi kesäksi voisi suunnitella retkeä Gotlantiin......
Aikoinaan asuimme Enköpingissä, jossa lienee Ruotsin hienoimmat puistot.
Sinnekään ei ole pitkä matka Tukholmasta.
Norjan kiehtovin puutarha on mielestäni Tromssan kasvitieteellinen puutarha.
Puutarha sijaitsee vuoren rinteellä ja kasvilajisto on uskomattoman monipuolinen.
Ei tarvitse lähteä kaukomatkoille ollenkaan, kun naapurimaissakin löytyy mainioita kohteita.

  Uppsalasta matkamme jatkui takaisin Tukholmaan, Zetasille.

Zetasin kauppapuutarha sijaitsee Tukholman eteläpuolella, Ihan Kungens Kurvan Ikean naapurissa.
Puutarha on melko pieni suhteutettuna sijaintiinsa melkein Tukholman keskustassa.
Puutarha sijaitsee mäenrinteessä, jossa polut kulkevat kivien ja istusten keskellä.
Täällä voi hyvin saada käsityksen millaisilta kasvit näyttävät "isoina".
Perenna-, pensas- ja puuvalikoima on runsas ja monipuolinen.
Kausikukat ovat houkuttelevasti esillä sisämyymälän edustalla.
Kausikukkienkin esillepanoon on panostettu, kasveista on tehty upeita istutuksia inspiraation lähteiksi.
 Tervetuloa mukaan kierrokselle Zetasin puutarhaan!










 Sisämyymälästä löytyy ruukkuja, ruukkukukkia ja syksyllä tietysti kukkasipuleita!
 
 Tällaisen öljylampun ostin

Kausikukat ovat aina näyttävästi esillä



 Melko vaatimattomat ostokseni menossa kassalle.
Kaksi kärhöä, syyskimikki, öljylamppu, lamppuöljyä ja kukkasipuleita.

Zetasilta matka jatkui pohjoisen suuntaan, Ulriksdals Slottsträdgårdeniin.
Seuraavassa postauksessa kuvia sieltä.


Tänään meillä oli ihan kaunis talvipäivä.
Aamulla paistoi aurinko, iltapäivällä satoi lunta vähän aikaa.
Nyt on sitten maa valkoinen, ainakin pari päivää.

Ihan kaikki eivät ole vielä malttaneet luopua lehdistään.
 Aprikoosipuu

 Peruukkipensas

 Punalehtikoivu

Keltaiset koivunlehdet huurteisella nurmikolla

Syysmyrkkyliljat taisivat lannistua viime yönä......

Onni ja Ruusa tarkkailevat tilannetta kuistilla.

Mukavaa syksyistä keskiviikkoa!


Marja

perjantai 18. lokakuuta 2019

päivitystä


Sateisen, hämärän ja sumuisen syysviikon päätteeksi on mukava todeta,
että varastosta löytyy kesäisempiä kuvia ja jutunaiheita ainakin muutamaan postaukseen, kun juuri nyt ei omalta pihalta irtoa oikein mitään postattavaa.

Nyt lähdetään retkelle!
Tervetuloa mukaan Uppsalaan!

Kävimme syyskuun puolessa välissä parin päivän syysretkellä Ruotsissa.
Laiva saapui satamaan aamulla puoli seitsemältä ja Tukholman puutarhaliikkeet
avautuivat vasta kymmeneltä, joten aikaa kuluttaaksemme ajoimme Uppsalaan.

Kasvitieteellinen puutarha on avoinna joka päivä klo 7-21.
Vaikka olemme käyneet puutarhassa muutaman kerran aikaisemminkin, olisi kannattanut vähän etukäteen tutustua puutarhaan, nyt vain kävelimme ja katselimme mitä eteen tuli.
Seuraavalla kerralla valmistaudun paremmin.
Kaunista ja mielenkiintoista oli vielä syyskuussakin.

Uppsalassa sijaitsee pohjoismaiden vanhin yliopisto. 
Uppsalan yliopiston kasvitieteellisen puutarhan  perusti lääketieteen professori  Olof Rudbeck vanhempi nykyisen Linneträdgårdenin paikalle vuonna 1653, jotta lääketieteen opiskelijat voisivat oppia kasvitiedettä ja tutustua lääkekasveihin
Puutarha vahingoittui pahoin kaupungin palossa v. 1702, eikä yliopisto pystynyt kunnostamaan sitä entiselleen ja puutarha olikin suljettuna 40 vuotta.
Vuonna 1741 Carl Linneé tuli Uppsalan Yliopiston lääketieteen professoriksi ja sai vastuulleen puutarhan. Hänen johdollaan siitä tuli yksi aikansa johtavista kasvitieteellisistä puutarhoista.
 Kasvitieteellinen puutarha rekonstruoitiin Linneén alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vuonna 1745, jolloin puutarha sai nimekseen Linneén puutarha.
  Kun puutarha  kärsi toistuvasti läheisen Fyrisån-joen tulvista, Kustaa III lahjoitti v. 1787 Uppsalan linnan puiston yliopistolle uutta kasvitieteellistä puutarhaa varten, jonne sitten siirrettiin kaikki vanhat kasvit .
Nykyään puutarhassa kasvaa 9000 erilaista kasvilajia ja -lajiketta.


 Linneanum, jonka edessa aukeaa barokkipuutarha.

 Barokkipuutarhan kosmoskukat olivat vielä täydessä kukassa.
Ruusut ja pionit olivat jo lopettaneet kukintansa, kesällä nekin istukset ovat varmasti upeat.

 Orangerian ulkopuolella oli isoissa ruukuissa erilaisia sitruspuita ja muita välimeren kasveja.
Talveksi kasvit siirretään sisälle orangeriaan.

Norbyvägenin toisella puolella on puutarhan uudempi osa, jossa sijaitsevat
mm. trooppinen kasvihuone ja keittiöpuutarha, sekä Estellen tunturi







Uppsalan ainoa tunturi. 
Vuonna 2012 tuotiin 300 tonnia eri kokoisia kivä puutarhaan.
Parin vuoden aikana istutettiin kivien lomaan lukuisia erilaisia tunturikasveja.
Tunturi on yliopiston kastelahja prinsessa Estellelle.

 Trooppinen kasvihuone oli ainoa paikka, jonne oli pääsymaksu, 50 kr/hlö, joka piti maksaa automaattiin. Osattiin sentään käyttää sitä.


Ensimmäiseksi tultiin sademetsään. Jossa oli melko kosteaa ja lämmintä, lisäksi kyltissä huomautettiin, että sademetsässä voi sadekuuro yllättää milloin tahansa.
Yhden kerran saatiin vettä niskaan, mutta onneksi siellä oli tiheä kasvillisuus ja isoja palmunlehtiä,
ettei kastuttu kuitenkaan.


clusia minor





Lummehuoneessa oli vielä kosteampaa





Arboretumiin ei ehditty poiketa, mutta siellä ainakin pihlajat olivat komeita

Orangerian seinustalla lisää palmuja ja välimeren kasveja

 
Orangerian kaktussiipi, sielläkin poikettiin ihan pikaisesti, alkoi tulla kiire Tukholmaan....

Mukavaa, jos jaksoit mukana koko kierroksen, 
meillä kului tuolla melkein kolme tuntia kierrellessä. 



Onnin kanssa toivotellaan leppoisaa viikonloppua.
Toivotaan, että vähän saadaan auringonpaistettakin jossain välissä!




Marja