perjantai 30. syyskuuta 2016

Maisemia matkalla Tukholmaan

Syyslomareissu jatkui Lofooteilta Ruotsin halki Tukholmaan.
Vähän yli 1400 km.

Lofooteilla tie kulki enimmäkseen laaksossa, 
välillä mentiin vuoren läpi tai vuonon alta tunnelia pitkin.
Mantereen puolella tie välillä ylittää vuoren, ihan joka paikkaan ei ole tehty tunneleita.
Jyrkkiä nousuja ja laskuja
Tiukkoja mutkia
Mutkia ja 10% alamäkiä (tai ylämäkiä, jos on toiseen suuntaan menossa)
Toiminta loppunut jo.

 
 Huikeita maisemia


 
 Hehkuvaa ruskaa

 Heti Ruotsin rajan ylitettyämme tiellä oli hirvi.
Aikansa meitä katseltuaan lönkötteli metsään.

900 kilometriä ajettuamme yövyimme Ruotsin Östersundissa.
Tukholmaan oli matkaa enää 450 km, tämän matkan ajaksi
laitoin kameran takapenkille ja keskityin sukankutimiin.
Välillä vain vilkaisin auton ikkunasta vaurasta ruotsalaista maalaismaisemaa,
viljavia peltoaukeita ja hyvin hoidettuja maatiloja ja rakennuksia.
 
Hyvissä ajoin iltapäivällä olimme Uppsalassa.

Täällä pitää pysähtyä joka kerta Uppsalan ohi ajettaessa.
Fullerö Handel on ollut toiminnassa runsaat kymmenen vuotta.
Noin 2000 nilömetrin alalla on sisustus- ja lahjatavaroita, sekä kaikenlaista kivaa puutarhaan.
Rakennus ei ulkoapäin ole kovin vaikuttava, 
mutta sisältä löytyy uskomattoman paljon kaikkea! 











Näissä kuvissa ei näy läheskään kaikki, mitä sieltä löytyy!
Ostoksia tuli tehtyä 1445 rahalla. Onneksi valuutta oli Ruotsin kruunuja, euroissa vain n. 150 :)
Esittelen kyllä ostoksenikin vielä joku päivä :D

 
Puutarhan puolella on myös kahvila, kaikinpuolin tarpeellinen.
Autonkuljettajan kun jättää tämän annoksen viereen kahvilan pöytään,
saa itselle näppärästi lisäaikaa myymälässä kiertelyyn.....

Huomenna onkin kuukauden puutarhakuvan vuoro,
mutta seuraavaksi päästään Tukholman puutarhamyymälöihin!

Hauskaa viikonloppua ja lokakuuta! 


Marja

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Matka Lofooteilla jatkuu......


Lofoottien reissumme viimeisen päivän kuvat.
Yöllä oli satanut, aamulla oli vielä sumuista ja pilvet roikkuivat alhaalla vuorenrinteillä.
Puoleen päivään mennessä pilvet häipyivät ja aurinko  paistoi melkein pilvettömältä taivaalta.
Tässä postauksessa kuvia muutamasta kylästä ja maisemia matkan varrelta.











 Vanhat kalastajamajat, rorbuat, ovat elävä osa kulttuuriperintöä.
 Lofooteilla niitä on joka kylässä entisöity matkailukäyttöön.
Jotenkin tuli se vaikutelma, että kaikki muutkin mahdolliset vajat ovat kesällä majoituskäytössä.




NUSFJORD

Nusfjordin kylään on pääsymaksu kesällä turistisesongin aikaan.
Sesonki oli ohi, ei tarvinnut maksaa pääsymaksua, kauppa ja kapakka olivat kiinni.
Ihan kaksistaan saimme tepastellla kylällä.
Jotenkin tuntui, että tämä on jonkinlainen kulissikylä, ainakin nykyään, elämää on vain kesällä turistisesongin aikaan.
 Pienellä lintukalliolla asustaa satoja lokkeja, myös talojen seinustoilla pesii kymmeniä lokkeja,
ainoat elävät olennot kylässä syyskuussa.

Parkkipaikka korkealla on korkealla kylän yläpuolella, hyvin kapean ja jyrkän tien päässä.
Varmasti turistiaikaan on tiellä monenlaista häslinkiä.
Nyt parkkipaikalla oli vain meidän automme.





Rambergin syksyinen uimaranta, yksi Lofoottien upeimmista uimarannnoista.






REINE



BALLSTAD






Tällä reissulla kiertelimme Svolværin eteläpuolisissa kylissä.
Ensi syksynä olisi suunnitelmissa kierrellä saariryhmän pohjoisosissa.

Ensi talven aikana ennen seuraavaa reissua
 aion ottaa Lofoottien kartan eteeni ja tutustua kylien tarjoamiin
 palveluihin ja nähtävyyksiin ennakkoon netissä.
Ehkä uskaltaudun valasretkellekin....
Turistisesongin aikaan tapahtumia ja erilaisia retkiä järjestetään
oletettavasti runsaasti ja museot ja nähtävyydet olisivat avoinna.
Yöttömän yön tunnelman voi kuvitella olevan täällä huikean.
Toisaalta ruuhkaa ja tungosta myös varmasti riittää kesäiseen aikaan.

Hankin kameraan laajakulma-objektiivin.
Vähänkö harmittaa, kun silmien edessä on suunnilleen koko maailma
ja kuvaan pystyy ikuistamaan vain pienen siivun!


Seuraavassa postauksessa jotain ihan muuta.




Marja