lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kesäkuun lopussa


Vielä yksi päivä ja sitten ollaan jo heinäkuussa!

Mansikka-asiakkaani ovat jo viikon kyselleet mansikoita.
Ilmeisen huolestuneena, kun viime aikoina on uutisoitu, että varhaisperunoista on pulaa
ja mansikan satokausi on myöhässä. Vaikka mansikat kypsyvät tänä vuonna vähän myöhemmin, ei se silti tarkoita, että nekin loppuisivat kesken.....
Kävin siis Mansikkapaikassa kartoittamassa tilannetta.

Muutama vähän punertunut löytyi jo!

Viikon kuluttua päästään poimimaan, aurinkopäiviä odotellaan :)

Sadetta on kuitenkin taas huomiseksi luvattu,
mereltä päin nousee jo pilviä.
Kissatkin vaistoavat sateen saapumisen, kaikki tulivat illalla kotipihalle
ja sisälle.
 Sain tehtyä Onnillekin taas punkkitarkastuksen.
Tällä kertaa ei löytynyt yhtään.

Edellinen postaus oli kasvimaalta.
Nyt mennään kuistille :)

Amppeleissa valkoista lumihiutaletta ja miljoonakelloa.
Kukkalaatikossa vaaleanpunaista Aquarello-pelakuuta ja valkoista miljoonakelloa.
Saviruukuissa valkoista kesäkynttilää ja valkoista riippapelakuuta.
Omassa ruukussaan kasvaa päivänsini, jonka on tarkoitus kiivetä noita naruja pitkin.
Valkoinen runkoruusu omassa ruukussan.
Maahan istutettuna on rungollinen Teresanruusu.
Maassa kasvavat myös kellokärhöt.
Maassa puulatikoissa keväällä Ruotsista ostamani pelakuut.
ruusunnuppupelakuu
 Mårbacka?
tulppaanipelakuu

 keltainen pelakuu

 Teresanruusun tuoksu on huumaava

Ruusun juurella kasvavat nämä esikot, jotka ostin talvella lähikaupasta.
Ne jaksavat kukkia, aina vaan.....


Kuistilta vasemmalle katsottaessa on perhoskukkapenkki,

jossa juuri nyt kukkii rungollinen samettisyreeni "Palibin"

ja ensimmäiset ritarinkannukset availevat kukkiaan.

 

 
Syreenin rungossakin voi terottaa kynsiä!

 Syreenin taustalla kasvaa Wiljamin keltaruusu

tuoksuvat vaaleankeltaiset kukat

Samalla alueella kasvavat tiikerinliljat ja nämä
 Black Birdit, keväällä ostin sipulit Ruotsista, hauska nähdä millainen tästä tulee....

Tiikerinliljassa oli tämä värikäs kaveri,
josta heti kuvan ottamisen jälkeen tuli vainaa.
Tämä oli toinen tapaamani (ja tappamani) liljakukko.
Onneksi ovat niin värikkäitä, että ne huomaa helposti,
aamulla ja illalla pitää vaan tehdä tarkastuskierros liljoissa.
Nyt tässä koneella vasta huomasin nuo lehdellä olevat munat.
Ovatkohan liljakukon?
Pitää aamulla käydä poistamassa nekin!

Matalat alppiasterit kukkivat,
  
 kuten sinileimukin (Phlox divaricata)

 
 ..ja hennon keltainen kääpiöunikko
(Papaver miyabeanum)

 Juhannusruusukin levittää vielä hurmaavaa tuoksuaan



Rauhallista  valkolehdokin tuoksuista yötä
Eino Leinon sanoin 



Rauha

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Eino Leino




Marja

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tänäänkin satoi



Ruusan ja Onnin kanssa suunniteltiin, että tänään esitellään lavakauluskasvimaa,
mutta juuri kun päästiin ulos, tuli kunnon sadekuuro.
Ruusa kipaisi äkkiä takaisin sohvalle jatkamaan päiväuniaan.
Me Onnin kanssa mentiin pitämään sadetta kasvihuoneeseen...
..ja kerättiin ajankuluksi amppelikurkut, yhteensä 16 kappaletta.
Osa lahjoitettiin naapurille.

Aikanaan sade taukosi ja aurinkokin pilkisteli välillä pilvenraosta
 
Tässä kasvimaa kokonaisuudessaan,  aivan väärässä paikassa pönöttävä sadevesisaavikin pääsi kuvaan!

Onni aloittamassa esittelykierrosta.

 Laatikoita on yhteensä kahdeksan kappaletta.
Tässä etualalla taikinamarjapensasaitaa, jonka juurelle tulee vielä haketta. Kunhan ehditään....

 Takanurkassa on yksi kahdesta päällekkäisestä lavasta koostuva laatikko.
Siihen istutin Ruotsista ostetut Red Champagne-raparperit.

Ympärille istutin keväällä ikkunalaatikoissa olleet orvokit, koska raparperit ovat vielä niin pieniä,
enkä malttanut hävittää orvokkeja kun vaihdoin laatikoihin kesäkukat.

 
Raparperien vieressa kasvavat maissit.
Juurella pieniä krassinalkuja.

Maissien edessä on kukkalaatikko, jossa kasvaa jotain valkoista gladioluksen tapaista kukkaa, 
nimi on jo hukassa...
Tyhjään tilaan tulee unikkoja, jotka ovat vielä kasvihuoneessa kasvamassa.
Edessä on rivi valkosipuleita, jotka eivät mahtuneet viereiseen sipulipenkkiin.
Nuo pienet taimet ovat kehäkukkia.

Viereinen laatikko onkin sipulilaatikko, purjoa, valkosipulia ja punasipulia.

Sipulien edessä on yrttitarhalaatikko, persiljaa, sitruunamelissaa, oreganoa ja banaaniminttua.
Samettikukkaa perhosten iloksi.
Tilliäkin on tulossa, se on itämisen kanssa vielä vaiheessa.
Basilikat ja rosmariini majailevat kasvihuoneessa.

Toisessa reunassa takimmaisena on taas kukkalaatikko.
Silmänruokaa tarvitaan tietenkin!
Takimmaisena hajuhernettä, sitten kosmoskukkaa, valkoista ruiskaunokkia ja jotain toista kosmoskukkaa.

ja taas silmänruokaa; kosmoskukkaa, koristetupakkaa ja leijonakitoja.
Leijonankitoja on pakko olla, ne ovat niin suloisia 
ja saavat kimalaisetkin jumpata, kun ahtavat itseään kukan sisään ;)
Kuinkas ollakaan, vielä yksi laatikollinen kukkia, astereita, zinniaa ja orvokkeja
!
Reunimmaisena on vanha pitkä lava, jonka maalasin.
Siinä kasvavat kesäkurpitsat ja avomaan kurkut. Olkipedillä.
Taustalla on hakekasa jo odottamassa....
 Pikkuisia kurkunalkuja näkyy jo!

 
Porttiin kiipelemään istutin lumikärhöt ja tälle puolelle lisäksi
Niobe-kärhön. Taustalla näkyvässä ruukussa kasvaa Ruotsista ostamani kärhö, jonka nimilappu on mystisesti kadonnut!
Siinäpä se kasvimaa. 
Ympäristö vielä kaipaa pientä ehostusta.
Sitten kun ehditään ;)


Lopuksi vielä sadesään kukkakuvia :)
Saa arvata, mikä tässä alla olevassa kuvassa on ;)



  


 Illalla paistoi jo aurinko!


KESÄYÖ 


Kentillä kasteisilla 
hämärä käy yli maan. 
Valkea niittyvilla 
vielä on valveillaan 
katsoen kummissansa 
kuinka rukoukseen 
kaikkien kukkien kansa 
kumartui hiljaiseen. 
Kuusen latvasta ääni 
pienoisen huilun soi. 
Minäkin kumarran pääni. 
Minunkin sisällä soi


Aaro Hellaakoski 


Hyvää yötä !


Marja