maanantai 31. joulukuuta 2018

Hyvää uutta vuotta 2019!



Vanhan vuoden viimeisiä hetkiä vietämme juuri nyt myrskytuulessa.
Vuosi on ollut täynnä tapahtumia, töitä, vähän surua, mutta paljon iloa ja hyviä hetkiä,
retkiä ja ihanien puutarhaystävien tapaamisia.

 Edessä on uusi vuosi täynnä toteutumista odottavia toiveita ja mahdollisuuksia.
Toivon sinulle blogiystäväni kaikkea hyvää uudelle vuodelle,
ihanaa kevättä, mukavia ja rentouttavia hetkiä puutarhassa, sopivasti sadetta ja aurinkoa, ihanaa kukkaloistoa kesällä!

Onni toivoo kaikille kissakavereille oikein pörheää uutta vuotta ja mehukkaita myyräpaisteja!



Marja

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Tunnelmallista Joulua!


Tunnelmallista, rauhallista, herkullista, hyvää Joulua!


Marja

perjantai 21. joulukuuta 2018

Pari päivää vielä!

Sekalainen postaus.
Mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä joulukuun aikana......

Mutta se tärkein ensin!
Huomenna, 22.12. klo 00.23, on talvipäivänseisaus!
Siitä se kevät vähitellen alkaa!
Minulla kevät alkaa virallisesti heti Tapaninpäivän jälkeisenä päivänä,
eikä siihenkään enää pitkää aikaa ole!
Eilen näytti jo ihan lupaavalta, aurinko paistoi ainakin viisi minuuttia puolen päivän aikoihin!

 Koko joulukuun alku meni myyjäisvalmisteluissa. 
Ensin havu- ja risuverstaalla  ja sen jälkeen keittiössä hellan ääressä.
Havupalloja ja -puita, kransseja, risulintuja.....


Karjalanpiirakoita, kakkuja, pipareita, leipiä ja laatikoita.

Melko paljon leipomuksia.

Seuraava viikko meni palautumisessa ja vähän piti vielä tehdä jälkitoimituksia tutuille.....
Vasta tällä viikolla olen voinut ottaa ihan rennosti ja leppoisasti leipoa jotain itsellekin, 
kaikessa rauhassa, ihan pieniä annoksia.
Leipomisyliannostuksen jälkeen ei uskoisi, mutta yllättäin on ollut ihan mukavaa taas leipoa ja jonkinlainen joulufiiliskin on löytymässä.

Mummun reseptillä ja äidiltä perityllä possumuotilla pipareita.

 Ihan perinteisen piparin mallisia myös.



 Inkiväärivinokkaita pitää olla jouluna ja uutena vuotena ja aina muulloinkin!
Ihan parhaita.


Mummun tosi vanhalla reseptillä joululimppuja.
Niitä ainoita oikeita.





Leppoisia ovat nämä viimeisetkin joulunaluspäivät,
 sillä tänä vuonna olemme joulun pohjoisessa, Äkäslompolossa.
 Saatiin kissoille hoitaja kotiin, joten heilläkin on ihan mukava joulu tiedossa.

Pohjoiseen ei paljon viitsi ruokia kuljettaa mukana.
Loimutetaan kalaa ja tehdään salaatteja paikan päällä.
Pojat  tyttöystävineen ovat tulossa mukaan ja varsinkaan he eivät välitä perinteisistä
jouluruoista, joten syödään sitä, mistä tykätään, ilman velvoittavia perinteitä.

Uuden vuoden aattoa varten olen tehnyt pakastimeen Aura-punajuurilaatikkoa
 ja imellettyä perunalaatikkoa.
Teehuoneella otetaan uutta vuotta vastaan perinteisemmällä menulla.
Varsinkin imelletty perunalaatikko on niin hyvää, 
ettei melkein muuta ei kaipaankaan!
Skumppaa silti pitää olla.



Pikkujoulutkin vietettiin jossain vaiheessa teehuoneella.
Jouluisasti oli pöydällä loimulohta, salaattia, laatikoita, olutta.
Jälkkäriksi kuohuviiniä ja piparikuppeja

Saaristolaisleipä uudessa kuosissa kera savulohitahnan.

 Imelletty perunalaatikko

 Aura-punajuurilaatikko

 Piparikupeissa täytteenä karpalomoussea ja valkosuklaata



Myyjäiset olivat 9.12. ja kiire oli tavanomainen, kuvia ei juuri ehtinyt ottaa.

 Muovikasvarissa kasvoivat kesällä tomaatit, joulun alla havupallot......

 Mehut ja säilykkeet tein valmiiksi jo aikaisemmin syksyn aikana

 Huvikseni laskin, että pikkuleipiä tein myyjäisiin yhteensä 20 kiloa.
Pari rasiaa jäi myymättä.....




Havu- ja risutyöt olivat pihalla myynnissä, samoin kuin Mummun Pilkkumin yhdessä tehdyt joululaatikot.

 Väkeä riitti myyjäisissä tungokseen asti, yli sadan neliön sali oli täynnä asiakkaita koko ensimmäisen tunnin ajan, sen jälkeen vähän väljeni.

Kevättä odotellessa, vietetään oikein leppoisa ja tunnelmallinen joulu !


Marja

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Tunnelmallista ensimmäisen adventin iltaa ♥


Ihan pikaisesti poikkean tänne blogin puolelle toivottamaan Sinulle mukavaa ensimmäisen adventin iltaa ja joulun odotuksen alkua!


 Joko olen tullut vanhaksi, ja todellakin joka joulu sitä on vuoden vanhempi, kun en enää millään ehdi niin paljon kuin ajatuksissa olisi kaikkea. 
Tai sitten vaan niitä toteuttamista odottavia ajatuksia on entistä enemmän.

Taas kerran kuvittelen, että viikon kuluttua palaan tänne blogimaailmaankin.
Nyt olen vain harvakseltaan laittanut jotain kuvia instagramiin.

Ei täällä sen kummempaa, myyjäisiin valmistautumisessa menee kaikki aika,
ja enemmänkin, jos jostain saisi lisätunteja ostaa....

Havu- ja risuverstastyöt sain tänään valmiiksi.
Jotain valmistakin!
Yritän käydä huomenna ottamassa muutaman kuvan, jos vaikka myyjäisten jälkeen
saisin aikaiseksi laittaa niitä tänne blogiinkin.
   
Ensi viikon leivon aamusta iltaan, ehkä välillä illasta aamuunkin, saa nähdä millainen kiire taas tulee......

Ihanaa illan jatkoa sinulle ja kiitos kaikille ihanista kommenteistanne!

Kommenteissa on muutamia kysymyksiäkin ollut.
 Olen niin pahoillani, kun en ole ehtinyt vastaamaan.
Palaan vielä niihin 
ja erityiset terveiset lähetän nyt ihanille ystävilleni Unelmalle ja Leila Kastellille ♥
Viikon kuluttua tulen käymään teidänkin blogeissanne!


Marja

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Mihin nämä päivät hupenevat?

Aurinkoisen alun jälkeen marraskuu on jatkunut perinteisen masentavan harmaana ja tihkuisena,
vaikkakin yllättävän lämpimänä.
Voisi kuvitella, että päivät, jotka eivät edes kunnolla valkene, matelisivat hitaasti.
Kalenteria vilkaistessa totean kuitenkin, että ollaan jo melkein marraskuun puolivälissä!
Harmaatkin päivät hupenevat yhtä nopeasti kuin kesän kauniit hetket.

Viime sunnuntaina valmistimme taas Mummun Pilkkumin isänpäivälounaan.
Meillä oli kaksi kattausta ja kummassakin noin 100 ruokailijaa.
Edeltävät päivät olivat melkoisen hektisiä, ensin muutama päivä kaikenlaisia valmisteluja
 ja ruoat tehtiin lauantaina ja sunnuntaina aamulla.
Meillä alkavat olla jo rutiinit hallussa, joten kaikki sujui oikein hyvin ja aikataulussa.
Ruokaa oli sopivasti ja asiakkaat vaikuttivat tyytyväisiltä.
Unta ei tarvinnut sunnuntai-illalla houkutella, mutta nyt parin päivän palautumisen jälkeen 
ollaan taas valmiina uusiin haasteisiin!
Joulumyyjäiset ovat ihan nurkan takana!



 Mitäpä tässä muuta kuin ruokakuvia!
 
Noutopöytä puolivalmiina







 Salaatteja,graavikalaa, savukalaa, himosilakoita, piimäjuustoa.....






 Kinkkua, lihapullia, laatikoita.....


Salin puolella pöydät valmiina ja numeroituina.
Oli taas kerran niin mukavaa!
Kiitos Pilkkumin naisille ja asiakkaille!


Jouluvalmistelut alkavat pikkuhiljaa.

Jouluiseen tunnelmaan pääsee parhaiten keittiössä leijailevan piparitaikinan tuoksussa.

Piparitaikinan reseptin olen saanut äidiltäni ja possumuotin mummulta.
Perinteitä parhaimmillaan.

Postauksen tason säilyttämiseksi myös kissa-asiaa!

RUUSAN LATAUSPISTE

Missä teillä ladataan kissat?
Näissä marraskuun hämärissä tarvitaan todella lisäenergiaa.
Meillä on tällainen kissojen latauspiste.
Tuossa laatikossa he käyvät vuorotellen latautumassa, että jaksavat taas nukkua.

Tilasin pari uutta kakkuvuokaa ja ne tulivat tuollaisessa juuri kissankokoisessa laatikossa!
Oikein mainiota! Minä sain ihanat kakkuvuoat ja kissat latauslaatikon.

Mukavaa keskiviikkoa sinulle ystäväni!


Marja