torstai 5. marraskuuta 2009

Ensilumi ja puuhia viikon varrelta

Viime yönä meillekin satoi vihdoin ensilumi :)
Puolenyön aikoihin ompelin Tildoja ja seurasin ikkunasta katulampun valossa tanssivia lumihiutaleita. Maailma näytti ihanan rauhalliselta.
Aamulla kissat pyysivät ulos ja aikoivat oven auettua syöksyä ulos entiseen tapaan, rapuilla tulikin äkkipysäys ja matkaa pitikin jatkaa hiipien. Lumi on heille joka vuosi yhtä uusi asia.

Ruusa ei kauan jaksanut ihmetellä, vaan alkoi vaania lumihiutaleita.

Onni päätti kartoittaa tilanteen rauhallisemmin

Sinipallo-ohdake oli saanut komean hatun

Kääpiökuusi oli saanut hennon lumipeitteen

Päivemmällä tuuli yltyi ja lumi tuli vesiräntänä, kaikki lumi ei kuitenkaan vielä sulanut, mutta tiet ja kadut tulivat tosi liukkaiksi.

Viikonloppuna keittelin mehuja tulevia myyjäisiä varten.
Pakastimessa on vielä runsain mitoin viinimarjoja, vadelmia ja mansikoita, mehua saa keitellä vielä monta kertaa.

Sain myös korillisen Lobo-omenia...

...jotka kuorin....ja paloittelin...
..ja keitin hilloksi

Sunnuntaina leivoin myös ensimmäiset joulupiparit,
ajankohtaisesti paistoin possuja :D

Sekä muotti että taikinaresepti ovat yli 50 vuotta vanhoja, mummolta perittyjä :)

Possut menossa uuniin

Glögiä ja possuja.... joulu hiipii hiljalleen

Joulukukat taitavat taas kerran olla meillä valkoisia;)

Tildoja ja risu- ja havutöitä olen saanut vähän valmiiksi; laitanpa kuvia kun ehdin kuvaamaan!

Mukavaa marraskuuta blogiystävät!
Marja

9 kommenttia :

  1. Oikein kiinnostaa nähdä mitä Tildat ovat?

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä ihanasta postauksesta, tuli niin hyvä mieli :)

    VastaaPoista
  3. jo niin ouluista

    Vaikka omppuja en kuori :)

    VastaaPoista
  4. Paljon olet ehtinyt puuhailla!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Tulin ihan joulufiiliksiin =o) t:Hanna

    VastaaPoista
  6. Kiitos Unelma, Nana, Hannele, Vekarus ja Hanna!
    Vähän täytyy jo antaa joululle tilaa, kun muuten on niin pimeä vuodenaika.
    Tänään keittelen riisipuuroa, sillä huomenna pitäisi tehdä karjalanpiirakoita, mutta jospa sunnuntaina ehtisin laittaa niitä Tildoja Unelmalle näytille;)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, kun on satanut lunta ja nyt onkin paljon valoisampaa. On hauskaa, miten lemmikit reagoivat aina ensilumeen. Meillä koira on ihan tohkeissaan lumesta.
    Minulla on marjat vielä pakkasessa ja tarkoitus olisi keitellä ne nyt joku päivä mehuksi.
    Suloisia hillopurkkeja sinulla.
    Ensimmäiset joulupiparitkin olet paistanut.
    Kyllä tässä jo hiljakseen joulu alkaa hiipiä mieleen.

    Mukavaa marraskuuta sinulle!:)

    VastaaPoista
  8. Kiitos vierailusta, vastasinkin tuohon kommenttiisi omassa blogissani. Kurkkaahan sinne!
    :)

    VastaaPoista
  9. Kiva kun talventuntua on teilläkin.
    meillä lähti lumisentti tänään jo pois.
    Kivaa iskänpäivää teitille.
    Kaisa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥