maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kotikaupungissa

Elokuu lähestyy.....
.....varma merkki:
neitoperho


Harvoin tulee ajatelleeksi, mitä kaikkea kotikaupungilla onkaan tarjottavana.
Keskustaan matkatessa määränpää on yleensä ruokakauppa.
Matkalla ei paljon tule ympärille katseltua.
Raumalle sijoittuu kaksi Unescon maailmanperintökohdetta.
Vanha Rauma ja Sammallahdenmäki.
Se on aika paljon näin pienelle kaupungille.


Viime viikolla vietettiin Rauman Pitsiviikkoa.
Ohjelmaa oli vaikka kuinka, näyttelyitä, konsertteja, tapahtumia.
Kaikki huipentui perjantain ja lauantain väliseen Mustanpitsin Yöhön.
Vähän kyynisesti tiivistettynä;
Mustanpitsin Yönä vanhan Rauman kadut täyttyvät
olutmuki kädessä edestakaisin kuljeskelevista ihmisistä.
Kanalin ranta täyttyy markkinakojuista, joissa myydään
metrilakua, paellaa, paistettuja muikkuja, vaatetavaraa....
Kumpikaan ei ole ihan minun juttuni.

Lauantaina aamulla oli pakko lähteä ostamaan kissoille raksuja.
Lemmikkieläinkauppa sijaitsee vanhassa Raumassa.
Raksukauppaa vastapäätä huomasimme
aivan ihanan näyttelyn.

Yhden Suvun Nallet
Näyttelyssä oli 150 käsintehtyä nallea,
jotka neljä naista kolmessa polvessa olivat tehneet.
Luvan kanssa sain kuvata nalleja.






 Aivan hurmaava näyttely!

Jatkoimme matkaa Kalatorille, jossa oli käsityöläisten tori ja 25. kertaa.

 Pitsiviikon aikana oli mahdollisuus päästä kurkistamaan vanhan Rauman talojen sisäpihoille.
Monilla pihoilla oli myös asukkaiden pihakirppiksiä.
Kuvassa taiteilija Eila Minkkisen pihapiiriä.

Kalatorilla oli muutama kymmenen käsityöläisten kojua.
Toinen toistaan taidokkaampia kädentaitajia eri puolilta Suomea oli taas mukana.
Keramiikkaa, koruja, huovutuksia, käsinpainettuja tekstiilejä, taontatöitä....








Lopuksi poikettiin vielä ruokapuoti Lumoon ostamaan espressopapuja.
Kaksi pussia ostimme.
Seuraavasti pusseissa kuvailtiin sisältöä:

"Ehdottomasti asenteikkain espressomme.
Sekoituksemme 30% arabicaa ja 70 % robustaaa tuo kahviin uskomattoman täyteläisyyden ja siekailemattoman maun sekä uljaan creman"

"Espresso-sekoituksemme on suklaisen keskitäyteläinen.
Maussa tunnistaa banaania ja maitosuklaata. Kecho Tirtira tuo espressoon kevyttä
hapokkuutta kukkaisin aromein. Näitä pehmentää San Franciscon kermainen suutuntuma.
Tuoksussa on kermaisia aromeja ja marsipaania"

Voiko kahvilta enää enempää vaatia?!
Vielä kun se on paahdettu Rööperissä!

Tähän väliin taas perhoskevennys :)
metsänokiperhonen ja rakettinauhus


Käsityöläisten kojujakaan ei  päässyt sivuuttamaan ilman muutamaa ostosta.....

Ihania kissakortteja.
Ja yksi pässikortti.
Pässi on nimeltään joko Matti tai Teppo, nyt en enää muista kumpi hän on.
Kortit ostimme Tiitu Leppäseltä.
Tästä pääset hänen kotisivuilleen.
Tiitulle terveisiä, jos löydät tänne blogiin :)




Nämä kaverukset ostin Keramiikkapaja Kruukun Anu Isokalliolta.
Hänen kotivunsa löytyy täältä
Pupujusseja olen ostanut häneltä jo monena kesänä, 
iso pupuperhe meillä jo alkaa olla täällä koossa.
Murkun ostin pupujen seuraksi.
Tervetuloa-kyltti keikkuu jo ulko-ovessa :)


Tämä oli kertakaikkisen hyväntuulinen koikkalintu-rintakoru,
ei voinut olla ostamatta.
Linnun tekijä on turkulainen Pipa Hytinkoski.
Hänen kotisivunsa löytyy täältä.


Rauma palaa taas arkeen.

Meillä jatkuu nurmikon teko,
jos vaikka aamulla herättäisiin hartaasti odotettuun sateen ropinaan.

Ihania heinäkuun viimeisiä päiviä!


Marja

22 kommenttia :

  1. Ihania nalleja! Ja nuo puput sekä murkku myös! Minä tykkään käsityöläisten kojuissa katsella kaikenlaisia ihanuuksia. Viime kesänä tosin kävin vain Bilnäsin kädentaitomessuilla. Rauma on varmaan kiva kesäkaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkkumaaria; Nallet ovat aina valloittavia persoonia :)
      Toinen toistaan taitavampia käsityöläisiä löytyy Suomesta, onneksi on markkinoita, että pääsevät esittelemään ja myymään tuotteitaan!
      Onhan Rauman mukava kesäkaupunki, sitä ei vaan tule ajatelleeksi kun täällä asuu....

      Poista
  2. Niin paljon tarjottavaa on noilla pitsiviikoilla. Muistan sen ensimäisen käynnin Raumalla. Olimme autoajelulla siellä Porista Turkuun pitkin rannikoita, Raumalla piti vain pysähtyä syömässä ja pistäytyä torilla nopeasti, mutta siellä oli ne pitsiviikot ja lopulta kävi niin, että onnistuimme löytämään yösijan ja matka jatkui vasta seuraavana aamuna.
    Nuo nallet ovat todella ihania, liikuttavan mukavia, olen aikamoinen nallefriikki ja on vaikea olla ostamatta kun oikein ihanan näkee.
    Perhosia odottelen milloin saapuvat, kovin köyhää on ollut tähänasti koko kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; ohjelmaa on todella paljon, valitettavan harvoin vaan tulee lähdettyä mihinkään.
      Nallet ON söpöjä!
      Vähän on meilläkin ollut perhosia, nyt on alkanut muutamia lennellä.

      Poista
  3. Hienoja löytöjä :) Ihailtavaa kädentaitoa ihmisillä.

    Perhosia on ollut paljon liikkeellä,etenkin viikonloppuna. Kunhan malttaisivat vaan pysähtyä kuvattavaksi :)

    Sadetta odottelen minäkin;saisi ihan luvan kanssa sataa,vaikka pari päivää peräkkäin sellaista sopivaa tihutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; niinpä, mukava on katsella taidokkaita käsitöitä!
      Eiköhän ne perhoset loppukesää kohden vähän hidasta vauhtia ja pysähtele kukkiin....
      Sadetta luvattin tännekin jo täksi päiväksi, 4 mm on päivän aikana tihuutellut!

      Poista
  4. Forecan ennuste lupaa, että yhdeksältä pitäisi jo ropista. Toivottavasti ropisee kans, nyt näyttää vähän liian kauniilta tuo ilma ulkona. Tää lähtis nyt töihin. Raumallakin piipahdetaan taas tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; eipä paljon ropissut ainakaan tänään vielä, vaivaiset 4 mm!

      Poista
  5. Suloisia nalleja! Eniten tykkään ruskeista. Ihania kukkalaukkuja myynnissä tuolla torilla. Jep, neitoperhoset ovat ilmestyneet pihapiiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu; Kaikkea kivaa löytyi sieltä markkinoilta :)
      Kauniita ovat perhoset, vaikka loppukesää enteilevätkin!

      Poista
  6. Raum oh ain raum! Kaikkea kaunista..upeeta kun joku osaa olla käsistään taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina; nii onkin! Ja kivaa kun kädentaitajat myös pääsevät esittelemään töitään!

      Poista
  7. Hei! Olimme samaan aikaan samoissa paikoissa, muttei törmätty tai sit törmättiin mutten tienneet keitä olimme. Asut kyllä hienossa kaupungissa, sen sanon ilman muuta, vaikka Porista olenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auli; viime viikko olikin siitä harvinainen Raumalla, että kadut olivat täynnä väkeä. On siis voitu törmäilläkin:)
      No, on siellä Porissakin ihan kivoja paikkoja.......;)

      Poista
  8. Kivoja keramiikkaostoksia!

    Marja, osaisitko avittaa vähän? Kyselen muutamilta kanssabloggaajilta apua, koska huomasin tänään, etteivät blogini uusimmat postaukset jostain syystä enää päivity lukijoideni lukuluetteloihin. Viimeisin läpi mennyt postaus on neljän päivän takainen perhospostaus. Mitään poikkeuksellista en ole itse tässä neljän päivän aikana blogille tehnyt, en ole koskenut mihinkään asetuksiin tms. Osaatko vinkata, mitä nyt kuuluisi tehdä? Googlettamalla / Bloggerin ohjeistuksista en neuvoa löytänyt. On tylsää pitää blogia, jos kukaan ei osaa tulla enää Mielen Lumoon lukemaan uusia päivityksiä! Melkein tässä jo itkua tuhrustan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; eiks vaan olekin!
      Tuo sinun ongelmasikin taisi jo ratketa ihan itsestään...

      Poista
  9. Kruukun Anulta löytyy kyllä upeita töitä :)
    Pitseille en ennättänyt ja nyt kyllä hiukkasen harmittaa.
    Onneksi tulee taas uudetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen; joka kesä olen ihastellut hänen töitään tuolla markkinoilla.
      Juu, pitsit on joka kesä....

      Poista
  10. Melkein kuin olisin minäkin siellä Rauman pitsiviikoilla ollut, niin oli esillä kattava kuvasto.
    Murkku oli ihana samoin tietysti kissakortit ja paljon muuta.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiva, jos viihdyit, vaikka vain näin kuvien välityksellä :)

      Poista
  11. Raumalla näköjään pidetään kiinni laadusta käsityöosaajien suhteen. Liian usein erilaisilla markkinoilla näkee lähinnä halpatyömaissa valmistettuja tavaroita, joita löytyy joka nurkalta. Jopa Helsingin Kauppatorilla suurin osa kauppiaista myy Kiinassa ja muualla valmistettuja matkamuistotavaroita, joissa ainoa suomalainen asia on Helsingin tai Suomen nimi painettuna johonkin näkyvään kohtaan. Tosiaan ihania tavaroita löysit Raumalta. Kiitos myös tuosta kortintekijä Tiitu Leppäsen linkistä. Hän tulee Vihdin vuosisatamarkkinoilla elokuun lopulla, joten lähdensä sinne ostamaan noita ihania kissakortteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; pitsiviikonlopun käsityöläistori tuolla Kalatorilla on pysynyt kaikki 25 vuotta todella laadukkaana. Sinne pääsee myymään ainoastaan itsevalmistettuja tuotteita. Samana viikonloppuna täällä on Kanalin rannassa myös toiset markkinat; niitä metrilakuja,paistettuja muikkuja, paellaa ja halpatuontivaatteita ja -käsitöitä on siellä myytävänä.
      Tosi hienoa, että oikeat käsityöläiset ovat saaneet omat markkinansa.
      Tiitulla oli korttien lisäksi täällä mukana ainakin kivoja kissankuvalla varustettuja käsinpainettuja tyynyliinoja :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥