maanantai 8. tammikuuta 2018

Keväisiä ajatuksia ja muuta trendikästä

 Erittäin trendikästä tällä hetkellä.
Crudités. 
Samalla niin retroa. 
Näitä dippikasvislautasia tehtiin harva se ilta 80-90-lukujen vaihteessa.
Nykyään niiden nimi on crudités plates. 
Ihan sama asia.
Sunnuntaina tein tämän lautasen loimulohen seuraksi.
Erivärisiä porkkanoita suikaleina, paprikaa, kurkkua, tomaatteja, herneenversoja, täydennyksenä carambolaa, viinirypäleitä ja tuoretta ananasta, oli vähän pulaa kasviksista,
 kun kotimaista kukkakaaliakaan ei ollut saatavilla.
Kesällä lautaselle löytyykin vaikka mitä ihanaa kotimaista!
Dippinä oli tällä kertaa turkkilaiseen jogurttiin tehty avocado-dippi.

Tämä oli se terveellinen osio niiden paistamieni munkkien vastapainoksi :)



Tänään tutkiskelin kuukalenteria. 

17.1 syntyy uusi kuu, täysikuu on 31.1.
Niinpä 18.1.-30.1. on hyvä ajankohta kylvöille.

Facebookin puutarharyhmissä varsinainen trendikasvi tällä hetkellä on keijunmekko.
Ihan hyvä myrskykin siellä viikonloppuna taas saatiin aikaiseksi, 
kun joku ärsyyntyi keijunmekon siementen myynti- ja ostojutuista. 
Siitä keskustelu lähti rönsyilemään kuin keijunmekko konsanaan; 
toisten mielestä ihan tyhmä ja ruma kasvi, toisten mielestä aivan ihana :D  

No, minullapa on ihan omasta takaa siemeniä!
Välipäivinä, joulun ja uuden vuoden välissä, kävin keräämässä kasvarissa keijunmekon siemenet.
Vein keijunmekon syksyllä muovikasvariin. Siellä se on sinnitellyt hengissä ja
 availlut uusia kukkiakin, vaikka puolet kasvista on jo ihan harmaahomeessa. 
Kasvarissa on ihan liian kosteaa, vaikka pakkaset eivät vielä ole sinne päässeet.
Siemenet sain kuitenkin kerättyä. Nyt ne ovat sisällä kuivahtamassa.

Kuu on kaksosten merkissä 27. ja 28.1., 
silloin on erityisen otollinen aika köynnöskasvien kylvämiselle. 
Sinä viikonloppuna pääsevät keijunmekon siemenet multaan.,
Toivottavasti löydän siihen mennessä jostain Green Caren Grobiootti kylvömultaa.
Kekkilän kylvömultaa on kaupoissa jo ollut, mutta luottamus siihen meni pari vuotta sitten,
kun kanelihome valtasi kaikki Kekkilän multaan tekemäni kylvökset.

Tänään tein myös ensimmäisen siementilauksen  Impectan verkkokaupasta.
Ihan vaan ne tärkeimmät, joita pitää joka kesä olla, tilasin.

Kukkakuvat ovat viimekesäisiä, eivät välttämättä juuri samoja lajikkeita, mitä nyt tilasin 
 Paria erilaista leijonankitaa, "Tropic Carnival" ja "Snappy Lavender Blush"
 
 
 
Kosmoskukkaa; "Double Click Cranberries",  "Double Click Snow Puff" ja "Sea Shells"

 
Kolmea erilaista unikkoa; "Shirley Single", "Shirley Double" ja pioniunikkoa.

 
Tuoksuherneitä tilasin "Royal"-seoksen

 
Kehäkukan lajike on tänä vuonna "Indian Prince"


 Päivänsineä, "Heavenly Blue" pitää ehdottomasti olla joka kesä.
Ihanista ihanin sinisen sävy!

 Lisäksi muutamaa erilaista tomaattia, revonhäntää ja jänönhäntää, zinniaa, neidonkukkaa,
samettikukka "Fireball",  jolla  ainakin kuvassa on oikein mielenkiintoiset sävyt kukissa.

Nämä näin aluksi.


Kesällä päästään taas tekemään kimppuja!
Toivottavasti.

Juuri nyt on ulkona pieni lumikerros ja piha täynnä risuja viimeöisen myrskyn jäljiltä.
Vähän toivoa keväästä kuitenkin, tänään paistoi aurinko!

Oikein ihanaa viikkoa Sinulle!




Marja

14 kommenttia :

  1. Vesi herahtaa kielelle dippilautasta katsellessa, vaan sitä minäkin, että kakkakuulia olisi pitänyt vielä olla! Harmi, ettei kotimaista ollut, sepä surkeaa.
    Aivan ihana kesäkukkatykitys, hajuherneet etenkin ovat kuin unesta. Voiko tuollaista ollakaan!? Ja ensi kesänä sitten taas on kesä ja kukkaset, uskoa se täytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Iloisen väristä ruokaa on kiva syödä, se kakkakuulien puute on silti harmillista :D
      Ihan pian on todellakin taas kesä ja kärpäset, eikun kukkaset....

      Poista
  2. Tuo sinun dippilautanen on jälleen ihan uskomaton, olet kyllä sellainen herkkumestari :D ...vastapaino munkeille :D :D :D

    Impectaltakin tilasit herkkuja, niin tein minäkin, painotus oli vain hiukan eri, vihanneksia tietenkin ja muutama tomaatti. Huomasin, että täytyy tehdä sinne vielä yksi tilaus kun mokoman 'Green Envyn' unohdin. Kyllä keijunmekko on ihana kukka, niin kaunis kun sen helmat tuulen mukana heiluvat! Voi miten rakastankaan kosmoskukkia ja leijonankitaa vallankin tuota Mme Butterflytä! Tuo Intian prinssi on todella kaunis kehäkukka ja suloistakin suloisempia tuoksuherneitä. Sain tänään siemenaarrepussin siskolta Seedaholicin pussukan lisäksi...kohta päästään kasvattamaan iloa kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; onneksi talvellakin löytyy värikästä ruokaa. Munkit todellakin tarvitsevat vastapainoa, onneksi niitä ei tule kovin usein tehtyä!
      Impectalta löytyy mukavasti herkkuja, nyt tilasin vähän vähemmän erilaisia tomaatteja kuin viime vuonna. Viime kesä oli vähän kehno tomaateille, kun lämpö ei oikein millään meinannut riittää kypsymiseen. Mutta nyt uskotaan, että ensi kesä on taas oikein mainio tomaattikesä!
      Ihan pian päästään rapistelemaan siemenpusseja ja nuuhkimaan mullan tuoksua:)

      Poista
  3. Mitä herkkuja, sekä vatsalle että silmille.

    VastaaPoista
  4. Voi että, taidat olla Sailan kanssa samoissa sfääreissä kun niin on kevättä molemmilla. Tuo dippilautanen aiheutti ihan nälkäkohtauksen, niin kutsuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; juu, me ollaan jo ihan keväässä!
      Kasvislautanen on tie kevääseen :D

      Poista
  5. Ah ja voi, mitä ihanaa väriterapiaa! Kiitos!
    Meidän teini teki viimeksi tänään itselleen dippikasvislautasen koulusta kotiin tullessaan. Hän on tykästynyt ihan tavalliseen kermaviilidippiin, mutta kasviksia syökin sitten mukavan monipuolisesti.
    Juuri pääsin sanomasta, etten vielä ole oikein saanut itseäni puutarhahaaveiluvaiheeseen, mutta ei totisesti tarvitse kauaa odottaa, että hullaannus iskee pikapuoliin, kun katselee noita ihania leijonankitoja, unikoita ja hajuherneitä! Hajuherneitä en olekkaan kasvattanut vuosiin. jossain puutarhakirjassa näin ihanan hajuherneamppelin, olisiko siinä ideaa ensikesäksi...
    Tuo nettikeskustelu on kyllä välillä tragikoomista, kun ihmiset tuntuvat ihan tarkoituksella väärinymmärtävän sen mitä toiset sanovat, ja sitten ovat pahoittavinaan mielensä koska joku on ilmaissut mielipiteensä väärin tai liian suppeasta näkökulmasta käsin. Jotenkin luulisi, ettei puutarhakasveista saisi aikaa kiihkeää keskustelua, se kun on niin lempeä ja hyväntahtoinen asia, mutta näemmä sekin on mahdollista.

    Oikein ihanaa vuoden alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. laura; onpa mukava kuulla sinustakin pitkästä aikaa :)
      Kasvikset ovat oikein oivallinen piristys talvipäiviin.
      Väkisin se keväthullaannus iskee, tänään oli jo postilaatikossa ensimmäiset tilaamani siemenpussukat!
      Todellakin nettikeskusteluissa saadaan riita aikaan aiheesta kuin aiheesta.
      Kiitos samoin sinulle, ihanaa uutta puutarhavuotta!

      Poista
  6. Oijoi..kun tuo dippilautanen näyttää herkulliselta:) Aivan ihania kukkakuvia, nuo voisivat olla vaikka postikortteja niin ovat kauniita❤️ Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiitos samoin sinulle, oikein mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  7. Kyllä on raikas tarjotin ja tosiaan keväinen, ja kauniit kukka kuvat, kyllä kesä tulee mieleen, ei siihen enää niin pitkä aika ole, ainakin voiton puolella ollaan.Vuoden jatkoa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pike; kiitos!
      Kiitos samoin ihanaa vuoden jatkoa sinullekin, päivä pitenee jo kovaa vauhtia, ihan kohta koittavat ihanat valoisat kevätpäivät

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥