tiistai 21. tammikuuta 2014

Muista pihabongaus!

Ensi viikonlopun pihabongaus-tapahtumassa 
tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla 
joko lauantaina 25.1. tai sunnuntaina 26.1.

Lisätietoa löytyy täältä BirdLife Suomen sivuilta

Kannattaa osallistua, bongaus on hauskaa ja
osallistujien kesken arvotaan kivoja palkintojakin!

Onnin ja Ruusan kanssa käytiin jo tänään harjoittelemassa bongaamista.
Risuverstaan tuuliviirikukko oli helppo kohde.



Tintit häipyivät aika nopeasti paikalta,
kun innokkaat assarini yrittivät bongata liian läheltä......
tai sitten tintit eivät tykänneet minusta ja kamerastani,
normaalisti niitä ei haittaa yhtään, 
vaikka kissat istuvat ruokintapaikan alapuolella tuijottelemassa.

Pihapiirissä pyörii tosi monta käpytikkaa.
Talipötkylä häipyy hetkessä parempiin suihin.
Pakkasilla pötkylä kestää vähän kauemmin,
kun talia ei saa kerralla ihan nokan täydeltä.

Touhukkaat töyhtötiaisetkin ovat löytäneet meidän Nut-Cafeen


Sää on lauhtunut jo huomattavasti.
Päivällä oli enää -8 pakkasta!
Aamulla satoi ihan vähän aikaa ihania isoja lumihiutaleita.
Maisema kaunistui entisestään.




 Lavakauluskasvimaan portin lumikärhöt
ovat oikeastikin lumikärhöjä (Paul Farges)


 Viime kesänä istuttamani 
pikkuinen Tuurenpihlaja (Sorbus Dodong) 
pitää tiukasti kiinni muutamasta marjastaan

 Puiden ja pensaiden suojaverkot ovat onneksi pysyneet paikoillaan.
Bongasin nimittäin aamulla keittiön ikkunasta takapihalle katsoessani sellaista,
jota en välttämättä olisi halunnut;
 kuuden peuran lauman!


Auringon timantit säihkyvät pian helmikuun hangilla
ja kylvölaatikoitakin alkaa ilmestyä ikkunalaudoille!


Marja

29 kommenttia :

  1. Meillä oli hyvin samanlainen sää tänään, pikkasen enemmän pakkasta vain.
    En valitettavasti voi ruokkia lintuja, kun toinen koirapojista tykkää syödä linnun kakkaa, niin olen ajatellut että niin kauan kuin nuo vaarit vielä ovat ilonamme niin linnut joutuvat etsimään muualta ruoka-apajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tarutikki; on tuo auringonpaiste niin energisoivaa!
      Oi, onpa koiralla omaperäiset herkut, ei tosiaan kannata silloin houkutella lintuja pihalle!

      Poista
  2. hyvännäkönen tuo aita kun on tolleen "sokeroitu". ihania kuvia muutenkin jälleen kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mehtäemäntä; juu, nyt on pihalla vähän kaikki sokeroitu!

      Poista
  3. Ihanalta kuulosti eilen aamulla, vielä aamuhämärissä, kun tintti viritteli lauluansa. Kirpakasta pakkaskelistä huolimatta tuli ihan keväinen olo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reija; ihmekös tuo, jos tintitkin innostuvat auringosta, vaikka kylmää onkin!

      Poista
  4. Noi töyhötiaiset on aika vehkeen näköisiä :)

    VastaaPoista
  5. Olet hyvin saanut linnut kuvaan ja ihanat on myös lumikuvasi :)
    Pihapongaus pidetään mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi-Maaria; kiitos!
      Lintujen touhuja on kiva seurata! Kiva kun järjestetään näitä bongaustapahtumia!

      Poista
  6. Kauniita kuvia kuurasta ja lumesta. Kukko parka on ihan jäässä.Mukavaa uutta päivää.

    VastaaPoista
  7. Kauniisti bongattu! Miten tuo lumi osaakin tarttua jokapaikkaan niin tyylillä. Linnut on ihania.

    VastaaPoista
  8. Pitää muistaa pihabongaus. Minullakin on tarkoitus postata aiheesta. En ole koskaan nähnyt meidän lintulaudalla töyhtötiasta ja tänä talvena ei ole näkynyt tikkojakaan. Ehkä ne tulee bongausta varten näytille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. savea ja papuja; juu, pidetään mielessä! Meillä on tässä metsää joka puolella ympärillä, joten erilaisia tiaisia käy kyllä ihan mukavasti! Kunhan vaan muistavat bongauspäivän niin varmaan tulevat paikalle ;))

      Poista
  9. Vau mitkä lumikiteet. Tosi hienoja kuvia. Täälläkin näyttää kun sataisi timantteja kun pieniä lumihiutaleita leijuu maahan auringossa, niin kaunista. Tämän hetken kun osaisi tallentaa. Lintuja mekin ollaan pihalla ihasteltu, pitäisi muistaa osallistua viikonloppuna bongaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; kiitos! Välillä tosiaan pieni tuulenvire saa aikaan hurmaavan timattisateen!
      Kannattaa tosiaan lähettää viikonlopun havainnot sinne BirdLifeen, ihan kivoja palkintoja siellä arvotaan :)

      Poista
  10. Oho, kuuden peuran lauma päihittää jo meidän mökkitontilla bongatun neljän yksilön lauman! Tekevät kyllä pensaista selvää jälkeä, jos ei ole suojattu. Täällä päin ei ole ainakaan vielä tullut lisää lunta, sellainen ohut kerros vain on eikä se kyllä pakkaselta kasveja suojaa. Saa nähdä, moniko perenna on palelluttanut juurakkonsa...Lintukuvat ovat aina kivoja, töyhtötiainen on yksi suosikeistani, se on jotenkin symppiksen oloinen, mutta silti sopivasti nopea ja ärtsäkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; niinpä, aika järkyttävää, vaikka uskon ja toivon, että ne olivat ohikulkumatkalla, kun osa meidän takapihasta on samaa metsää, joka jatkuu siitä vielä aika pitkälle. Pihalla ei ole kyllä näkynyt jälkiä. Paitsi rusakot ovat käyneet harmittelemassa huonoa tuuriaan suojaverkkojen takana!
      Meillä täällä on varmaan samanlainen lumihuntu kuin sielläkin, onneksi on pakkanen pysytellyt -20 asteen lämpimämmällä puolella. Havuja olen yrittänyt viritellä suojaksi ja perennapenkeissä on syksyllä varisseita koivunlehtiä kunnon kerros. Jännää on keväällä kuitenkin.....

      Poista
  11. Todella mahtavaa,kun aurinko paistaa. Kyllä olikin jo aivan liian pitkään pimeää ja harmaata. Päiväkin pitenee jo selvästi.

    Pikkuhiljaa pitää kaivella purkit,multa ja siemenet esille ja aloitella kylvöpuuhat. Jihuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; sanos muuta, yhtään ei vielä kyllästytä tämä auringonpaiste ;)
      Juu purkit pitää pian ottaa esille ja käydä ostamassa kylvämultaa, juuri tilasin toisen kasvilampunkin.....

      Poista
  12. Käpytikkoja näyttää nyt olevan runsaasti ruokintapaikalla, muita lintuja sen sijaan vähemmän. Ihana kuva töyhtötiaisesta; kuin odottaisi herkkupala suussa, että ottaisi nyt sen kuvan.
    Pihabongausta täytyy muistaa harrastaa. Luvassa lienee aika mukavat ulkoilusäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; meillä on myös tosi monta käpytikkaa tässä pihapiirissä. Niillä oli pesä viime kesänä jossain tässä lähistöllä ja koko perhee näyttää nyt viihtyvän kotimaisemissa!
      Työhtikset ovat niin somia, jos viikonloppuna olisi vähän leudompaa säätä, voisi asettua vaanimaan niitä taas kameran kanssa ja tehdä samalla sitä bongaustilastoa. Jos saan kissat ensin eksytettyä jonnekin muualle....

      Poista
  13. Tänään on Se Päivä. Toivottavasti tirppoja tulis, nyt on ollu vähän hiljasempaa viime aikoina..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥