maanantai 20. tammikuuta 2014

Elämysmatka

Aina ei tarvitse lähteä kauas.
Kävimme Eurassa äidin nimppareilla.
Samalla käytiin kameraa ulkoiluttamassa Kauttuan koskilla.
Pukeuduttiin kaikkein lämpimimpiin Lapinreissuvaatteisiin,
ei tullut kylmä ollenkaan tällä elämysmatkalla,
olemus sitävastoin oli varsin kankea ja pönäkkä.....

Muutama koskikarakin sukelteli koskessa ja teki iloisia lentopyrähdyksiä välillä.
Eivät malttaneet jäädä poseeraamaan kameralle.


Kuohuva koski, kunnon pakkanen.
Muuta ei tarvita satumaiseman syntyyn.
Tammikuun aurinko teki maisemasta täydellisen

Talvi on niin kaunis.
Vaikka kevät on mielessä joka päivä ja siemenpussit pitää inventoida lähes päivittäin,
ovat meidän neljä vuodenaikaamme valtava rikkaus!


Kuvakulmien valinta oli tällä kertaa yksinkertaista.
Toistaiseksi on kielletty kyykistyminen ja polvilleen meneminen.
(ei silti, ei tulisi edes mieleen tehdä kumpaakaan, vaikka ei olisi kielletykään)
Tavallisia pönötysasennossa näpsittyjä kuvia siis.



Kruunu Vuokolle, Betweenille ja Pirkolle
kiitos haasteista ja tunnustuksista.
Ne ovat työn alla, postaus on vielä luonnoksena,
eiköhän sekin tästä valmistu kohtapuoliin.....

Aurinkoisia ja kirpakan kauniita tammikuun loppupäiviä sinulle!




Marja

26 kommenttia :

  1. siis just viis minuttia sitten puhuin likkakaverin kanssa puhelimessa miten aurinko, virtaava joki ja kunnon paukkupakkanen tekee luonnosta kauniin. se luonnon oma äänimaailmakin on jotain ihanan kaunista..

    mukaaa viikkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mehtäemäntä; ihan totta, luonto on kaunis myös talvella. Kunhan se talvi ei kestä liian kauan :)
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Vau, todella upeita kuvia. Olen itsekin vasta maalle muuton jälkeen oppinut ihan todella rakastamaan ja arvostamaan kaikkia vuodenaikojamme. Onhan se ihan mieletöntä, että yhdessä maassa on tällainen kirjo upeita kelejä paukkupakkasista, yöttömään yöhän, kevätaurinkoon ja sitten taas syksyn pimeyteen. Uskomatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; kiitos!
      Kaupungissa näitä vuodenaikojen vaihteluita ei niin hyvin huomaakaan, siellä lumet hoidetaan huoltoyhtiön toimesta pois ja meillä täällä on Raumalla on katulämmityskin. Keskustan kadut ovat sulat talvellakin!

      Poista
  3. Kauniita kuvia Kauttuan koskista, ne ovat kuin taideteoksia. Kauttua on minullekin melko tuttu paikka.
    Tuosta sinisestä kuvasta voisi Marimekko tehdä vaikka kankaan, antaisitko luvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; Nuo kosket ovat aina yhtä kiehtovia, niin kesällä kuin talvellakin! Olen asunut elämäni 20 ensimmäistä vuotta Kauttualla, aika lähellä noita koskia....
      Marimekko tehköön vaan kankaan ;))))

      Poista
  4. Kyllä-talvi on kaunis ja sinun kuvasi taidetta.Ihania.

    VastaaPoista
  5. Niiiiiiiiiiin kaunis ja huvin kuvattu ,Nette

    VastaaPoista
  6. Ruukilla on aina niin kaunista!! Upea tunnelma kuvissasi.
    Ota nyt vaan rauhallisesti ja noudata ohjeistuksia...ei kyykitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina T; totta, sunnuntainakin siellä oli tosi monta kuvaamassa niitä huurteisia puita ja yrittämässä saada koskikaroja kuvaan....
      Juu olen ihan kunnolla, en todellakaan aio kyykkiä vielä pitkään aikaan ;))

      Poista
  7. Nyt on kyllä niin kaunista... Tänään näin illalla komeimmat koskaan näkemäni revontulet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reija; eikös olekin! Oi, revontulet ovat kyllä niin vaikuttavia, joskus pohjoisessa olen satunut näkemään oikein komeat! Täällä etelässäkin joskus näkyy, mutta aika kalpeita ovat etelän revontulet!

      Poista
  8. Oi miten kaunista osaa talvella(kin) olla. Elämys voi tosiaankin löytyä hyvin läheltä, ihan arjesta. Kauniit kuvat kauniista kohteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; juu, täytyy nyt nauttia tästä talven kauneudesta ja toivoa kuitenkin, että kevät tulisi nopsaan.....

      Poista
  9. Kyllä nyt sait talviangstiakin potevan kesänlapsen ihastuksesta ymmyrkäiseksi satumaisilla kuvillasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; nyt täytyy tosiaan olla tyytyväinen itseeni ;DD

      Poista
  10. Onpa kauniita kuvia sinulla täällä!

    VastaaPoista
  11. Mahtavat kuvat! Minä inhoan talvea, kun olen niin kova palelemaan, mutta onhan talvella kyllä kieltämättä kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Silmukkainen; kiitos!
      Se kylmyys tässä talvessa onkin harmillista, saa vaatettaa itsensä ihan tönköksi!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥