keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Pihakierros, Onni esittelee

Tulipa taas postauksiin taukoa...



Liian kauniit kesäkelit, kaikki aika on vietetty pihatöissä.



Sunnuntaina olivat ötökätkin vielä liikkeellä


Vähän kuitenkin syksyn merkkejäkin ...

Sukkasadon kerääminen on silti ihan alkutekijöissään, vasta yhdet sukat valmiina,
toivon mukaan ensimmäiset tilaussukat valmistuvat huomenna....

Tänään vihdoin tuli edes pientä tihkusadetta.

Onni suostui esittelemään pihan istutusalueita ja uusia kesän aikana tehtyjä kasvihankintoja.

Ruusan piti olla assarina, mutta hän meni istumaan sateelta suojaan roskiskatokseen. 
Jos kuitenkin olisi alkanut sataa enemmänkin,
niin hänen hienot silkkitassunsa olisivat kostuneet!

Kylätieltä käännytään meidän pihalle

Vasemmalla on riukuaita tontin rajalla,
etualalla rusokirsikka (prunus sargentii),
roskiksen edessä pari pihasyreenin (syringa vulgaris) taimea,
roskiksen takana lavakauluskasvimaa ja kasvihuone, punainen rakennus on minun risuverstaani.

Roskiksen ja lavakauluskasvimaan välissä uudet marjapensaat
lähes piikitön keltakarviainen Tatjana (Viherlassilasta) ja mustaherukka Mikael
Aikaisemmin istettuja ovat mustaherukat Pohjan jätti ja Mortti, sekä vuoristokarviainen

Oikealla uutta nurmikkoa, tien reunassa uudet pihlajat Tuurenpihlaja (Sorbus dodong) ja Sitruunapihlaja (Sorbus ´Joseph Rock´), Viherlassilasta.
Talon päädyssä näkyy uusi puolivarjon istutusalue, jota parasta aikaa reunustetaan muurikivillä.
Ja isännän keltainen Valmetti.
Heti tien reunassa on havu/perennapenkki,


 välissä kalliota ja sitten vanha perennapenkki.


Jatketaan oikealle uutta nurtsia pitkin.


Edessä hakkeella katettu alue,
 jossa kasvavat mongolianvaahtera (Acer tataricum subsp. ginnala)
ja kaksi lamoherukkaa  (Ribes glandulosum).
Lamoherukoiden on tarkoitus peittää jonkin ajan kuluttua koko katettu alue.
Vasemmalle siirsin pari vanhaa kallionauhusta (Ligularia dentata) 
ja valtikkanauhuksen (Ligularia przewalski).
Saavat olla siinä perhosten iloksi.
Yläpuolella on vielä kaksi istutussaluetta, jotka esittelemme tarkemmin toisella kerralla.

Näistä oikealla on pioni- ja syysleimupenkki, joka esitellään myös myöhemmin......

..paitsi penkissä kasvavan kissojen oman mirrinmintun (Nepeta x faassenii)
Onni halusi esitellä nyt heti!

Ylempänä talon edessä, Onnin takana, on perhoskukkapenkki 
ja Tromssasta vaikutteita saanut kivikkopenkki.
Ikkunan allakin on yksi penkki, 
jossa kasvaa riippajapaninlehtikuusi (Larix kaempferi 'Pendula) 
ja kaikkea sekalaista..


Perhoskukkapenkissä on jo monta vuotta kasvanut punahattuja ja -tähkiä,
bellistä, törmäkatkeroa, alppitähteä, tiikerililjoja ja kuunliljoja.
Kivikkopenkissä on paljon uusia hankintoja.
Vanhoja ovat rungollinen pikkusyreeni (Syringa meyeri 'Palibin')
ja Sarah Bernhardt-pioni 
sekä kääpiöserbiankuusi  (Picea omorika 'Nana')
Serbiankuusen juurella kasvaa punalehtinen keijunkukka ´Marmalade´

sekä pallo-ohdake (Echinops ruthenicus ´Platinum blue´)

Keväällä ostin Vuorelasta tuon sinisen pienen kuusen,
olin niin innokas, että toin sen kotiin 
ennen kuin kuusiin saatiin nimilaput paikoilleen,
nyt en enää muista sen nimeä..
Kuusen eteen istutin tähtililjan (Zigadenus elegans)
posliinirikon (Saxifraga x urbium ´variegata´)
ja himalajanesikon (Primula rosea ´Gigas´)
Eilen istutin myös pussillisen syyssahramin sipuleita.
Tromssan kasvitieteellisessä oli ihania ukonhattuja,
kotimatkalla ostinkin Ulriksdalista vaalean sinivioletin (Aconitum cloudy
ja valkoisen (Aconitum Ivorine) ukonhatun
Siirsin tänne lavakauluskasvimaalta
päivänkakkarat  (Leucanthemum × superbum ' Broadway lights´),
ne kasvoivat siellä aivan liian isoiksi!

Yläpuolella on kaksi Lumo-puistoruusua (Vakka-Taimesta)

Syreenin juurella on tyhjää tilaa, siirrän siihen keväällä
taustalla näkyvät punahatut, niillä näyttää tulevan ahtaat oltavat nykyisellä kasvupaikallaan,
Robin Hood-ruusu on kasvanut yllättävän isoksi jo tänä kesänä.
Ahdasta tulee, jos se selviää talven yli.....

Hydrangea paniculata ´Bobo´

Hydrangea pan. Sundae Fraise ´Rensun´

Syreenin yläpuolelle istutin viime Turun reissulla Viherlassilasta ostamani
syyshortensiat 

Hortensioiden takana on vielä Vakka-Taimesta ostettu 
Luppio (Sanquisorba Hakusanensis v. japonica)

Laskujeni mukaan pihalla on yhteensä kahdeksan istutusaluetta!
Tässä saatiin esiteltyä vasta kaksi, joten Onnilla on vielä urakkaa edessä
ja minulla postattavaa......

Ihan äkkiä tässä välissä tarkastan nämä salaojakaivannot.....

Välillä satoi ihan kunnolla ja Onnin kanssa mentiin sadetta suojaan kasvihuoneeseen.
Kuvattiin siellä pelakuita, mutta niistä sitten ensi kerralla.

Tämä oli pakko postata heti!
Oliivisato alkaa kypsyä!

Sillä aikaa kun kuvasin pelakuita, Onni hautoi syyskylvöksiä........

Värikästä ja aurinkoista syksyä!

Onni 

Marja

26 kommenttia :

  1. Kylläpä on harvinaisen hurmaava esittelijä :-) Frakki, valkoiset hanskat ja kaikki!
    Onpa kivaa nähdä pihaa vähän laajemmin. Ihanat istutukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; asianmukainen asu! Harvoin tulee kuvattua kokonaisuuksia, kun nyhrään vaan niiden makrojen kanssa....

      Poista
  2. Kaunis pihamaa teillä on. Upeita kukkapenkkejä. Tykkään tuosta puureunuksen ja kivien yhdistelmästä. Tuskin maltan odottaa seuraavia esittelyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; kiitos :)
      Meillä on sellainen tontti, että jos ei ole peruskalliota, niin lapio osuu ainakin kiveen! Lähipäivinä tulee lisää esittelyjä :)

      Poista
  3. Kiitos kauniista puutarhakierroksesta! kyllä Onni on hyvä esittelijä. On sinulla iso, kaunis pihamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muumeli; kiitos! Tonttia on runsas puoli hehtaaria. Onneksi(?) on paljon kalliota, ettei pääse koko tonttia kukilla täyttämään.....

      Poista
  4. Kyllä sinulla on kaunis piha. Syyskylvös onkin tärkeä hutoa,että tulee hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia; kiitos! Hautominen on tosiaan onnistumisen edellytys ;)

      Poista
  5. Onni on niin mainio! Kiitos kun saatiin näin kuvien kautta käydä vieraisilla pihallanne :)

    VastaaPoista
  6. Upea piha ja upea asiantuntija-esittelijä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mimon mami; kiitos! Esittelijä on kyllä paras mahdollinen!

      Poista
  7. Oi, punainen tupa ja pihamaa. Kaunista maalaismaisemaa-onni asuu talossa ja pihalla. Kiitos kierroksesta, mahtavat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RaijaAnnikki; kiitos sinulle! Täällä maalla ON mukavaa....

      Poista
  8. Hienot istutusalueet ja upea Tromssa-kivikko! Mainitsit Viherlassilan(kin), siellä on upeat valikoimat, usein kun googletan jotain kasvia, päädyn Viherlassilan luetteloon. Seuraavaa esittelyä odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pivi; kiitos! Kivikkoa meillä on luonnostaan, vähän liiankin kanssa! Viherlassila on upea ja siisti puutarhamyymälä, löytyy vaikka mitä erikoisuuksiakin. Hinnat vaan on pikkasen "ison" kaupungin tasoa.....

      Poista
  9. Kivoja nämä pihaesittelyt. Saa huomattavasti paremman käsityksen bloggaajan kasveistakin, kun näkee ympäristön laajemmin. On teillä iso pihamaa ja paljon tilaa laitella erilaisia kasveja. Johan tässä alkaa malttamattomana odotella seuraavaa kevättä nähdäkseen, miten uudet kasvisi ovat kotiutuneet. Tyylikkäämpää pihaesittelijää saa kyllä hakea. Aivan ihana tuo syyskylvöksiä hautova Onni. Niin hurmaavan itsevarma siitä, että juuri tämä paikka on nyt hänen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; Laajempien kuvien esteenä usein tahtoo olla joku rempallaan oleva kohta....;)
      Tonttia tosiaan riittää ja vasta tänä kesänä on oikeastaan ollut aikaa oman pihan pihatöille, tähän asti ovat kesät kuluneet mansikkapellolla.
      Jännitykselä odotan minäkin kevättä, miten kaikki uudet kasvit selviävät talven yli!
      Onni tietää, että syyskylvöksetkin tarvitsevat hellää huolenpitoa ;)

      Poista
  10. Vaihteeksi upeaa kun joku esittelee pihaansa laajemmalti. Toki yksittäiset kasvitkin aina kiinnostaa. Ihana Onni..niinkuin meidän Elsa. Kallio on kaunista ja tuo harmaa aita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina T; välillä aina pitäisi muistaa kuvata kokonaisuuksiakin. Kalliota meillä kyllä riittää.....

      Poista
  11. Kiva nähdä laajempia kuvakulmia teidän pihasta :) Hyvältä näyttää!! Rapsutuksia kisuille!

    VastaaPoista
  12. Kiitos pihakierroksesta ja tietysti eritoten upealle esittelijälle,- frakki ja kaikki.
    Nautin jokaisesta kuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos itsellesi! Esittelijä on kyllä varsin laadukas ;)

      Poista
  13. Voi miten tyylikkäästi Onni esittelynsä hoitikaan, kiitos valkoviiksiselle ja hänen kuvaajalleen.

    VastaaPoista
  14. Todella kiva päästä näin kuvin tutustumaan kauniiseen ja upeaan puutarhaan. KIITOS.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥