tiistai 15. tammikuuta 2013

Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu!




Intoa olisi kuvata, kamera kaulassa kävelen pihalla.
Ruokintapaikan vakivieraat olen kuvannut jo kaikista mahdollisista kulmista ja
pyrstötiaiset loistavat edelleen poissaolollaan.

Hyvä hankikanto olisi, jos olisi sitä hankea.
Kovaksi jäätynyttä lunta on juuri ja juuri maan peitteeksi.
Perennat  leikkaan vasta keväällä, nyt ne pönöttävät ankean ruskeina lumen keskellä.

Turhautuneena lähden sisälle leivinuunia lämmittämään.
Lämmittämisen ohessa voi selailla viimekesäisiä pihakuvia.
Niitä ei yltäkylläisesti löydy, minulla kun on kamerassa useimmiten makroputki.
Muutama kuitenkin.
Takaisin pihalle kuvaamaan sama kohde nyt, tammikuun 15. päivä!
Tuli samalla muisteltua kasvien tieteellisiä nimiäkin, ihan jo kevättä ajatellen....

 
 Makuuhuoneen ikkunan alla kasvavat 
Walkerinhernepensas (Caragana arborescens ´Walker´)
Riippajapaninlehtikuusi (Larix kaempferi ´Pendula´)
 Japaninakileija (Aquilegia flabellata v. pumila)
  Mansikkapaikasta siirrettyä sinistä akileijaa,
joka innostui kasvamaan ihan liikaa päästyään hyvään kasvualustaan.
Hänet siirsin jo syksyllä muualle, missä on tilaa levittäytyä.
Oikeassa nurkassa ovat vielä kirjopikarililjat (Fritillaria meleagris)
Täytteenä vielä sipulikukkia,
 narsisseja ja tulppaaneja 
ja  vasemmassa etukulmassa hunajalaukka (Nectaroscordum siculum)
Nurkan takaa näkyy raparperi (Rheum rhabarbarum)

Tämä perhoskukkapenkki on aika suoraan etelään, mutta koivut varjostavat sitä niin,
että se on valoisa, mutta ei kuitenkaan paahteinen.
Siinä viihtyvät kuunliljatkin (Hosta) 
Sarah Bernhadt-pioni (Paeonia lactiflora)
Ritarinkannus (Delphinium x elatum Magic fountain dark blue),
Tarhapäivänliljat (Hemerocallis hybr. 'Sammy Russel') ja
(Hemerocallis hybr.'Momenth of truth')
Tiikerililjat (Lilium lancifolium)
Mooseksenpalavapensas (Dictamnus albus)
Punahatut (Echinacea purpurea)
Punatähkät (Liatris spicta)
Siperianunikot (Papaver croceum)
Arovuokot (Anemone sylvestris)
Sinileimu (Phlox divaricata)
Bellis (Bellis perennis)
Alppitädet (Leontobodium alpinum)
Alppiasterit Aster alpinus)
Tarhalapinvuokko (Dryas suendermannii)
Rungollinen Samettisyreeni (Syringa meyeri ´ Palibin´)
Wiljamin keltaruusu (Williams doble yellow)
Persiankeltaruusu (Rosa foetida ´Persiana´)
Tummaruusuangervo (Spiraea japonica ´Anthony Waterer´)
Keväällä putkahtelee vapaista väleistä vielä krookuksia ja pikkunarsisseja.


Kuistin eteläreunalla kasvavat monivuotiset
runkoruusu (Rosa rugosa ´Therese Bugnet´)
kellokärhöt,(Clematis integrifolia)
valkoinen peittokurjenpolvi (Geranium cantabrigiense St. Ola)
Kesäkukkia
 Päivänsini (Ipomoea tricolor) kiipeäää katolle asti
Miljoonakelloja (Petunia calibracho) amppeleissa
Pelakuita kukkalaatikoissa

Edellisessä kuvassa olevan runkoruusun juurella, kellokärhöjen vieressä kukkivat nämä Belarina-esikot.
Ostin helmikuussa 5 Belarinaa lähikaupasta.
Jaksoivat kukkia tosi pitkään sisälläkin,
myöhemmin keväällä vein ne risuverstaalle odottelemaan maan sulamista.
Aika pitkään saivat odotellakin, muistin istuttaa ne maahan vasta kesäkuun loppupuolella.

Kukkapenkkiin päästyään ne innostuivat heti kukkimaan uudelleen.
Tämä väri lienee Pink Ice ja se kukki kaikkein innokkaimmin.

Tänään.
Elossa on. Ehkä.
Uusia aion taas ostaa heti, kun kauppoihin ilmestyvät.

Talon eteläpäädyssä kasvavat omassa aitauksessaan rusakoilta suojassa
pensasmustikat (Vaccinium corymbosum)
10 pensasta, eri lajikkeita
ja
Pilariomenapuut (Malus Ballerina)
Polka ja Bolero


Joku ei muistanut kerätä Boleroita syksyllä!
Eivät ole kelvanneet edes rastaille!


Onni tuli mukaan kuvaamaan.
Joko mentäis sisälle?

Tää on tylsää, mennään jo sisälle syömään ja nukkumaan!

Lavakauluskasvimaa valmistui viime kesänä.
Siinä kasvaa pääosin yksivuotisia, vähän hyötykasveja ja enemmän kukkia :)

Talon edessä olevassa perennapenkissä on tiivis tunnelma.
Kaikki eivät edes näy tässä kuvassa, mutta
ylimpänä sormustinkukat (Digitalis purpurea) ja
siperiankurjenmiekat (Iris sibirica), sitten
syysleimut (Phlox paniculata)
japaninjaloangervot  (Astilbe japonica)
lapinnauhus (Ligularia hietala)
kallionauhus (Ligularia dentata)
huiskunauhus (Sinacalia tangutica)
viiruhelpi (Phalaris arundinacea)
keltajapaninangervo (Spiraea japonica)
riippahernepensas (Caragana arborescens)
syysvuokot (Anemone hupehensis)
Erilaisia sipulikukkia nousee täälläkin keväisin vaihtelevalla kokoonpanolla.

Ruusa tuli auttamaan.


sama penkki toisesta suunnasta,
edellisten lisäksi täällä kurkkivat vielä
tulikellukka (Geum chiloense) ja
kylmänkukkien (Pulsatilla patens) siemenkodat


Rattoisaa tiistai-iltaa!
Vaikka puutarhakirjojen seurassa :)

Marja

31 kommenttia :

  1. Eihän näiden kuvien jälkeen osaa sanoa mitään järkevää. Totean vain että oih ja voih ja huoh ♥ Ihanat nuo pitsiverhot kuistilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, jos nämä ankeat pilvipäivät edelleen jatkuvat, ei auta muu, kuin selata lisää kesäkuvia. Ettei ihan masennus pääse valloilleen :)

      Poista
  2. Minäkin leikkaan perennat vasta keväällä. Talventörröttäjät pysäyttävät lumen edes jonkin verran. Ja keväällä tuleekin vähemmän roskaa, kun osa on maatunut jo talven mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumma, totta ja ne törröttäjät auttavat myös keväällä muistamaan, mitä missäkin kohtaa kasvaa! Minulla ainakin jotkut kasvit tuppaavat talven aikana unohtumaan...

      Poista
  3. On sulla ihana puutarha, niin talvella kuin kesälläkin.
    Minullakin jää osa töröttämään talveksi, kultapiisku etunenässä ja palavat rakkaudet ja syysleimut.

    VastaaPoista
  4. Kesä! huokuu kuvistasi. Ja mikä mainio haukotus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko, onneksi on edes kuvat ;)
      Onnilla oli tosi tylsää tuossa vaiheessa.

      Poista
  5. Ei tarvitse selailla puutarhakirjoja,kun katselee näitä sun ihania kuviasi :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä meidän suomalaisten kelpaa, kun on eri vuodenajat. Ei samoiksi maisemiksi uskoisi, on se kesä niin erilainen kuin talvi! Hyvä ilme ekassa kuvassa Ruusalla(?)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, vaikka kyllä se kevät on niin ihanin, että saisi kestää vähän kauemminkin!
      Ruusa siinä kuistin kaiteella ihmettelee Onnin touhuja :)

      Poista
  7. Hei!
    Virveriikan blogin kautta ensimmäistä kertaa sivullesi seikkailin ja heti ihastuin blogiisi ja liityin lukijaksi.
    Tosi kiva tämä viimeisin postauskin pihasta eri vuoden aikana.
    Ja selkeän lapasmallin ja havupallon ohjeenkin huomasin :)
    Tänne jatkossakin :)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikku R-T, kiva kun tulit käymään :)
      Tervetuloa uudestaan!

      Poista
  8. Olipas upea tuo ylin kissa kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harza, kiitos :)
      Ruusa siinä ihmettelee maailmanmenoa :)

      Poista
  9. Voi näitä sun ihania kissakuvia, niin mukavia kisuleita ja persoonia kaikki! Kiitos myös kauniista kuvallisesta kesäisestä tuulahduksesta! Välillä on vain jotenkin niin vaikeaa, kun tämä pimeys, kylmyys ja harmaus jatkuvat päivästä toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu, kiitos :)
      Juu, persoonia ovat ja minä heitä yritän parhaani mukaan miellyttää....
      Ankeat kelit tosiaan on ollut pitkän aikaa jo. Edes yksi oikein kirkas auringonpaisteinen päivä tekisi jo ihmeitä!

      Poista
  10. kauniita ne pon nuo talven törröttäjätkin omalla laillaan, mutta ah, nuo kesä kuvat....

    VastaaPoista
  11. Voi että miten ihania kaikki! Ja nuo kisut vielä, melkein pökerryin kaikesta kauniista. Kiitos kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia, kiitos :)
      Kisut ovat kiitollisia kuvauskohteita...

      Poista
  12. Kiitos taas tästä. Yritän itsekin aloittaa samanmoisen urakan eli sekä kuvata että listata kasveja, mutta ollaan vielä niin alussa, että eipä tästä vielä mainittavaksi asti mitään ole.

    Nuo esikot veivät sydämeni. Toivottavasti yhtä söpöjä löytyy minullekin. Sen lisäksi, mikä ihana, ihana, IHANA, sanoinko jo ihana minikokoinen riippajapaninlehtikuusi! Lehtikuusen haluaisin, mutta hiukan hallittavammassa koossa. Tuo on syötävän suloinen. Ei siis pupuille vaan mulle :)

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia Anneli, yritän itsekin muistaa kesällä kuvata enemmän vähän laajempia kokonaisuuskia, sitten on helpompi talvellakin muistaa, mitä kaikkia kasveja sitä pihalla kasvaakaan. Makrokuvauksesta kuitenkin tykkään enemmän.
      Belarinat ovat niin ihania, hämmästyttävän kovia kukkimaan, kun jatkoivat kukkimista ihan pakkasiin asti! Viime keväänä niitä oli myynnissä K-kaupoissa, ihan lähimarketista ostin. (Näin niitä myös Viherlassilassa, mutta hinta oli paljon isompi siellä). Viime vuonna ilmestyivät kauppaan helmikuussa.
      Tuon lehtikuusen ostin keväällä, harkitsin sen talvettamista varastossa, mutta jätin kuitenkin maahan. Jännä nähdä, herääkö keväällä....

      Poista
  13. Olipa ihana retki puutarhassasi. Japanin riippalehtikuusta en ole koskaan nähnytkään, aika hieno puu ja se pääsi nyt "Mahdollisten" -listalleni. Kissoja en näköjään kyllästy lainkaan katselemaan, niiden suhteen näytän höpsähtävän vuosi vuodelta enemmän.
    Pitikin kerran kysyä sinulta, millä putkella eniten kuvaat? Olen hankkimassa omaan järkkäriini sekä makroa että zoomia (Canon EOS 600D), mutta heti ei ole varaa molempiin. Puutarhaa ja Juusoa etupäässä kuvaisin, joten kysynkin, millaisen putken minuna ensin hankkisit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between, tuo riippalehtikuusi on niin vastustamattoman suloinen, että kun niitä oli keväällä työpaikallani myynnissä, pakko oli ostaa. Ihanan vaaleanvihreät pörheät neulaset(oikeastaan siis lehdet) puhkeavat keväällä, kesän mittaan ne vähän tummuvat. Vielä kaupanpäälle ne muuttuvat keltaisiksi syksyllä ennen kuin varisevat! Se on lähinnä ykkösvyöhykkeen kasvi ja istutinkin sen isoon astiaan, jonka upotin maahan. Ajattelin talvettaa sen varastossa, mutta kun niitä talvetettaviakin on kertynyt jo niin paljon, päätin ottaa riskin ja kokeilla, miten se pärjää talven ulkona. (asutaan kyllä 1b vyöhykkeellä)

      Mulla on Canonin 15-85 mm, 60mm(f 2.8)makro ja 70-300 mm zoomi.
      Kesällä kuvaan eniten makrolla. Siinä lähin tarkennusetäisyys on 20 cm. Saa sillä kauempaakin kuvattua, esim. kissoja, mutta koska siinä on kiinteä polttoväli 60 mm, ei voi zoomailla, joten täytyy itse olla sopivalla etäisyydellä kuvattavasta.
      Nyt talvella on kiinni melkein aina tuo 15-85mm (f 3.5-5.6), se on oikein oivallinen yleisputki, silläkin pääsee aika lähelle kohdetta.
      Vähiten käytän pitkää 70-300 millistä, siinä on valovoima heikompi (f 4-5.6) ja zoomaillessa olisi jo hyvä olla jalusta. Jotain lintuja sillä pääasiassa tiirailen kesällä, kun on valoisampaa.
      Nyt on harkinnassa 50 millisen hankinta, siinä on aika hyvä valovoima, f 1.4, muistaakseni. Se olisi sellainen hyvä yleiskuvausputki. Lähin tarkennusetäisyys siinä on 45 cm. Hintakaan ei ole kovin paha sillä.

      Näiden selitysten jälkeen vastaan, että hankkisin joko 60 millisen tai 50 millisen :)

      Poista
    2. Kiitos kovasti. Makro taitaa olla meikäläisen 1. vaihtoehto.

      Poista
  14. Huh, mikä kasvitarhapläjäys tässä tulikaan! Oletko muuten huomannut että ihmiset laittavat mieluusti kesäkuvia. Keskellä talvea, joku kevätkaipuu ja kesäbuumi? Talvikuvat olivat hienoja ja kissat aivan ihania, pitänee perehtyä näihin nimiin sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, juu, kesäkuvapostauksia on viimeaikoina ollut blogeissa. Taitaa olla enemmän kesä- kuin talvi-ihmisiä bloggaajissa :)
      On talvikin ihan hieno, vaikka vähän lyhyempi saisi se kyllä olla....

      Poista
  15. Taasen pukkaa haastetta! 11 puutarha-aiheista kysymystä odottelee mun blogissa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥