Kasvihuone-elämää vuoden ympäri.
Minulla on tämä lasikasvihuone ollut jo kuusi vuotta,
yhä edelleen olen siitä niin innoissani ja iloinen.
Täällä meillä ollaan edelleen ilman lunta, varmaan ainoa kolkka Suomessa.
Sekin vähä, mitä tässä ekassa kuvassa näkyy, on häipynyt melkein kokonaan.
Ei ole edes kuuraa puiden oksilla.
Onnin kanssa käytiin katsomassa kasvihuoneen tilanne ja vietiin
tähän asti kasvarissa viihtyneet rosmariinit ja oliivipuu risuverstaalle pelakuiden seuraksi,
kun nyt on ennustettu jopa 5 asteen pakkaslukemia tännekin.
Muuta kuvaamista ei pihalta keksittykään, joten tässä postauksessa on kuvia kasvarista
koko viime vuoden ajalta.
Aika monta kuvaa.
Keräsin jo viime viikonloppuna kaikki joulujutut pois kasvarista,
se olikin hyvä syy talvenaloitusjuhlalle.
Viime vuonna tammikuun 10. päivä oli yhtä lumetonta kuin nytkin,
ohut kuurakerros ja aurinko valaisi iltapäivällä jo hetken kasvihuoneenkin.
Tammikuun puolivälissä ei edelleenkään ollut lunta, aamuaurinko valaisi
kasvihuoneen ja antoi lupauksen tulevasta keväästä.
Tammikuun lopussa näytti hyvin keväiseltä ja aurinkoiselta.
Valon lisääntyminen oli hyvä syy ensimmäiselle kevätsiivoukselle tammikuun viimeisenä viikonloppuna ja sen jälkeen pidettiin pikkukekkerit.
Runebergin torttujen maistelu aloitettiin jo hyvissä ajoin tammikuun puolella.
Helmikuun alkukin jatkui hyvin lauhana, joten vähän testailin,
paljonko hankkimani uusi lämmitin kuluttaa sähköä.
Lämmittimen termostaatti oli +5 asteessa.
Kovin suurta vaikutusta sillä ei ollut sähkölaskuun, mutta leikkokukat säilyivät
kasvarissa hyvinä viikkokausia.
Eipä sitä lämmitintä silti olisi kannattanut pitää päällä,
ellei lämpötila ulkona ulkona olisi ollut koko ajan
nollan tienoilla tai plussan puolella.
Helmikuussa otettiin Kerttu ja Oskari mukaan kasvariin.
He saivat aloittaa suureen maailmaan tutustumisen, kyllä olikin heidän mielestään jännittävää!
Helmikuun puolessa välissä talven ensimmäinen lumisade!
Helmikuussa piti jo alkaa varustautua todenteolla kevääseen,
tilasin Puutarhurin majasta Lungon kastelukanun ja puutarhaessun
Maaliskuun puolessa välissä kasvihuoneessa alkoi olla jo hyvin runsaasti leikkokukkia ja keväisiä sipulikukkia. Ne säilyivät siellä tosi hyvin ja aina tuli kauppareissulla ostettua uusi kimppu.....
Pihallakin näsiä ja lumikellot kukkivat.
Kerttu ja Oskari kävivät leikkattavina ja Kerttu joutui pitämään bodya pari viikkoa leikkaushaavan suojana.
Se ei paljon häntä haitannut ja kasvihuoneessa oli mukava katsella maailman menoa, kun he eivät vielä päässeet pihalle.
Lumi suli nopeasti ja kevät jatkui kasvihuoneessa.
Aina löytyi syy pieneen kevätjuhlaan, vaikkapa kevätpäiväntasaus 20.3.
Maaliskuun lopussa saatiin taas lunta!
Kasvihuoneessa oli kevät parhaimmillaan lumesta huolimatta.
Pääsiäisenä pikkutaimet olivat vahvistumassa kasvihuoneessa. Onni kävi tarkastuskierroksella.
Vappuna pelakuut olivat jo kasvihuoneessa ja kesän mittaan ne valloittivat yhä enemmän tilaa
Pikkutaimetkin olivat kasvaneet reippaasti Onnin valvonnassa ja toukokuun lopulla ne istutettiin
lavakauluskasvimaalle.
pari kirsikkatomaattia, muutama paprika ja viidakkokokurkku
mahtuivat kuitenkin sekaan ja ne tuottivat satoakin ihan mukavasti.
Muut hyötykasvit olivat muovikasvihuoneessa tai lavakauluskasvimaalla.
Elokuun iltoina oli kiva tunnelmoida kynttilän valossa
Lämpimän syksyn ansiosta siirsin pelakuut risuverstaalle vasta marraskuun alussa.
Oliivipuu ja rosmariini olivat kasvihuoneessa viime viikonloppuun asti,
nyt on ennustettu tännekin yli viiden asteen pakkasia, joten siirsin ne varoiksi risuverstalle
joksikin aikaa.
Joulukuun alussa kasvihuone sai jouluisen ilmeen, heti vuoden vaihduttua se kyllä sai väistyä kevättalvisen tunnelman tieltä.
Uuden vuoden aatoksi saatiin hentoinen lumikerros, nyt se on jo lähes sulanut pois.
Pikkupakkasta on luvattu lähipäiviksi, saa nähdä tuleeko yhtään lunta.
Kevät alkaa olla mielessä kuitenkin, päivän valoisan ajan lisääntymisen jo huomaa.
Vielä kun aurinko välillä näyttäytyisi.
Risuverstaalla viimekeväisissä narsisseissa on jo isot nuput
ja pelakuutkin alkavat pian kasvattaa uusia versoja.
♥


















