Lusikkaleivät kuuluvat juhlaan kuin juhlaan.
Vähän työläitä leipoa, mutta vaivan arvoisia ovat kyllä.
Tällä ohjeella tulee n. 85-90 lusikkaleipää,
ohje on helppo puolittaa, jos ei tarvitse niin montaa.
Tuon jauhonmäärän olen todennut sopivaksi, mutta kannattaa lisätä jauhot vähitellen erissä
ja tunnustella milloin taikina on sopivan kiinteää, mutta ei vielä liian murenevaista.
Itselläni tärkein keittiötyövälinen on talousvaaka, niinpä punnitsen kaiken mahdollisen,
myös lusikkaleipien aihiot!
Taikinan voi toki ottaa suoraan kulhosta sillä lusikalla ja painella tiiviiksi lusikan pesään
ja siirtää pellille.
LUSIKKALEIVÄT
500 gr voita330 gr sokeria650 gr Anni Helenan kakkujauhoja2 tl soodaa2 tl vaniljauutetta
väliin vadelmahilloa
Kiehauta voi kattilassa, anna poreilla, kunnes voi ruskistuu. Kaada voi kulhoon ja lisää sokeri.
Anna seoksen jäähtyä.
Sekoita jäähtynyt seos tasaiseksi.
Sekoita sooda jauhoihin ja lisää voi-sokeriseokseen,
lisää myös vaniljauute.
Ota taikinasta 8 gr nokareita, pyöritä palloiksi ja
paina teelusikkaan, vedä lusikanmuotoiset leivonnaiset pellille leivinpaperin päälle.
Paista 175 asteessa n. 8 minuuttia.
Täytän lusikkaleivät vähän jäähtyneinä itse tehdyllä vadelmahillolla
ja sokeroin valmiit lusikkaleivät erikoishienolla sokerilla.
♥
Onpa ihanan samankokoisia ja näköisiä!! Äitini teki näitä, itsekin yrittänyt, mutta toivo mennyt! En ymmärrä, miksi eivät tule kauniita!!��������
VastaaPoistaOnpa ihanan samankokoisia ja näköisiä!! Äitini teki näitä, itsekin yrittänyt, mutta toivo mennyt! En ymmärrä, miksi eivät tule kauniita!!🌹🌹🌹😍
VastaaPoista