sunnuntai 20. joulukuuta 2020

LUSIKKALEIVÄT ♥




Lusikkaleivät kuuluvat juhlaan kuin juhlaan.
Vähän työläitä leipoa, mutta vaivan arvoisia ovat kyllä.

Tällä ohjeella tulee n. 85-90 lusikkaleipää,
ohje on helppo puolittaa, jos ei tarvitse niin montaa.

Tuon jauhonmäärän olen todennut sopivaksi, mutta kannattaa lisätä jauhot vähitellen erissä
ja tunnustella milloin taikina on sopivan kiinteää, mutta ei vielä liian murenevaista.
Itselläni tärkein keittiötyövälinen on talousvaaka, niinpä punnitsen kaiken mahdollisen,
myös lusikkaleipien aihiot!
Taikinan voi toki ottaa suoraan kulhosta sillä lusikalla ja painella tiiviiksi lusikan pesään
 ja siirtää pellille.


LUSIKKALEIVÄT

500 gr voita 
330 gr sokeria 
650 gr Anni Helenan kakkujauhoja
2 tl soodaa 
2 tl vaniljauutetta 

väliin vadelmahilloa 


Kiehauta voi kattilassa, anna poreilla, kunnes voi ruskistuu. Kaada voi kulhoon ja lisää sokeri. 
Anna seoksen jäähtyä. 
Sekoita jäähtynyt seos tasaiseksi. 
Sekoita sooda jauhoihin ja lisää voi-sokeriseokseen, 
lisää myös vaniljauute. 
Ota taikinasta 8 gr nokareita, pyöritä palloiksi ja 
paina teelusikkaan, vedä lusikanmuotoiset leivonnaiset pellille leivinpaperin päälle.

Paista 175 asteessa n. 8 minuuttia. 



Täytän lusikkaleivät vähän jäähtyneinä itse tehdyllä vadelmahillolla
ja sokeroin valmiit lusikkaleivät erikoishienolla sokerilla.








4 kommenttia :

  1. Onpa ihanan samankokoisia ja näköisiä!! Äitini teki näitä, itsekin yrittänyt, mutta toivo mennyt! En ymmärrä, miksi eivät tule kauniita!!��������

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanan samankokoisia ja näköisiä!! Äitini teki näitä, itsekin yrittänyt, mutta toivo mennyt! En ymmärrä, miksi eivät tule kauniita!!🌹🌹🌹😍

    VastaaPoista
  3. Kotirinteeltä terveisiä, kyllä on upeat lusikkaleivät.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeesta. Ohje on liiankin hyvä ja olen nyt joulukuunaikana tehnyt kolme kertaa taikinan ja kaikki on myös hävinneet parempiin suihin. Pienellä muumilusikalla tulee muuten 130 pientä sievää lusikkaleipää tällä ohjeella. Nämä ovat niin suussa sulavia että kun ottaa yhden on otettava kolme lisää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥