tiistai 28. kesäkuuta 2016

NYT.

Enää ei tarvitse haaveilla ja odottaa.
Juuri nyt on käsillä se, mitä koko talvi on odotettu.
Kesä.

Lamopeikonkello

Tänään istuttelin viimeisiä esikasvatettuja kesäkukkia.
Muutama perenna vielä odottaa maahan pääsyä.
Huomenna taitaa tulla valmista.
Sen jälkeen voi taas lähteä vaikka ostoskierrokselle taimistolle....
Takapenkin Ladyt ovat suorastaan lähdössä ensi sunnuntaina Pionien kotiin.
Eiköhän sieltä jotain mukaan tartu.

Aika lämmintä oli puuhailla pihalla,
aamupäivän paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta.
Iltapäivällä, kun olisi ollut vähän pilviä auringon edessä ja
olisi ollut mukavampi puuhailla pihalla, minulla olikin aika hierojalle.
No, tarpeeseen tuli sekin.

Sadettimet ovat taas olleet päivittäin toiminnassa,
Aamulla yhdessä kohtaa ja illalla toisessa.
Onneksi on oma kaivo kastelua varten, ei sitä ostovettä oikein raaskisi käyttää.


 Avomaan kurkussa on ensimmäiset pienet kurkun alut

Malabarin pinaatti kiipeää kohti korkeuksia

 
Taas muistan olla onnellinen siitä, että lopetettiin mansikanviljely.
2 hehtaarin sijasta minulla on nyt 24 mansikan mansikkamaa.
Juuri sopivan kokoinen!

 Huomenna silkkimekko hulmuaa

 Ensimmäinen lamopeikonkellon kukka aukesi tänään.


Vieressä kaveri kiinanpeikonkello kiipeää pitkin Accoladen runkoa

 Vaaleanpunainen kiinanritarikannus

 Ihana, ihana kurjenpolvi Summer Skies


Keltainen!
Ihan siedettävä kuitenkin, hauskan näköinen ja vähän oranssiin vivahtava kesäkullero


Pionit!


 Pionit saavat olla vaikka keltaisiakin.
Bartzella kukkii tänä kesänä ensimmäistä kertaa!
Vieressä samaan aikaan istutettu joku...Candy ehkä.
Ehkä muistan nimen kun se aukeaa.

 

 Sarah Bernhardt, ihanan hattarainen.
Vähän kärsi talvesta hän, vähemmän kukkia kuin viime vuonna.

Kaverukset Green halo ja White Cup
 Green halo on persoonallinen, vähän rock

White Cup on perinteisempi

 Shirley Temple on ilmeisesti hän.
 



Sinivaleunikko on aina vaan yhtä kiehtova!
Kaikki 50 sinivaleunikon poikasta ovat edelleen hengissä
ja pulskistuvat kovaa vauhtia kasvarissa.

 
Sinivaleunikon viereen nousee joka kesä tämä
gigantti laukka, valtavan isot lehdet ja tooodella korkea kukkavana.
Ehkä joskus olen sipulin siihen kohtaan laittanut!?

Sormustinkukat ovat tänä kesänä kaikki samanvärisiä.
Tämmöisiä liloja.

Nytpä kokeilen postauksen julkaisemista ajastuksella.
Katsotaas miten käy.

Itse menen kuitenkin nukkumaan.
Huomenna on toripäivä.



Marja

35 kommenttia :

  1. Kauniita kuulumisia Suvikummusta oli kiv lukea :)

    VastaaPoista
  2. Olipas paljon kukkia ja ihania kuvia. Erikoinen kurjenpolvi, kaunis. Teillä on siis ollut mansikan viljelyä? Kovaa työtä sekin on varmasti ollut.
    Keltainen on pionissakin ihan kaunis väri, tahtoisi myös tuollaisen:)
    Ihanaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; Tuo summer skies on kyllä niin sievä! Miehen vanhemmilla oli aikoinaan puutarhatila, 1960-luvulla aloittivat mansikanviljelyn ja me sitä jatkettiin parikymmentä vuotta kesäharrastuksena. Oli kyllä tosi raskasta ja stressaavaa, onneksi älyttiin lopettaa kun ei enää ollut edes yhtään kannattavaa!
      Bartzella on hurmaava itoh-pioni, pitäisi olla kestävä ja kukkiikin jo kahden vuoden kuluttua istuttamisesta!
      Kiitos, ihanaa kesäaikaa myös sinulle!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Puutarhamyyrä; sopivasti on ollut lämpöä ja sadetta, kukat ovat oikein innostuneet!

      Poista
  4. Kyllä pioni vain on upea kukka kaikissa muodoissaan. Niin on kauniita kaikki muutkin.

    VastaaPoista
  5. Ihana, ihana pioniaika!
    Meillä se alkaa kohta, mutta hyvin vaatimattomasti tänä vuonna. Ensi vuonna sitten ehkä enemmän kukkia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; pionit on parhaita :)
      Viime talvi tosiaan verotti tämän kesän kukintaa. Aina pitää uskoa parempaan ensi kesään :)

      Poista
  6. Oih, mitä herkkuja ja kaunottaria! <3

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia ja kaunokaisia! Eipä paljoa ajatuksia eikä sanoja tarvita! Nuo puhuvat itsensä puolesta, niin kauniita! Kurjenpolvifriikkinä se sykähdytti eirtyisesti! Onpa kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätuulia; kiitos :)
      Summer Skies-kurjenpolvi on kyllä ihana! Hyvin selvisivät talvestakin, vaikka osa kurjenpolvista ei talvimärkyydestä selvinnytkään.

      Poista
  8. Hienoja kuvia, keltaista pionia en ole koskaan nähnyt. Meiltä talven pakkaset veivät ison vanhan vaalenpunaisen pionin. Valkoiset säästyivät ja sellaiset lyhytvartiset. Mukavaa retkeä teille pionitarhalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; kiitos! Pionitkin voivat nykyään olla jo vaikka minkä värisiä, sinistä ei vielä taida olla.....
      Olikohan se vaaleanpunainen pionisi Sarah Bernhardt? Taitaa olla yksi yleisimmistä pioneista, harmi kun ei selvinnyt talvesta!
      Kiitos, pionitarhalla pitäisi olla pionien juuri nyt parhaimmillaan!

      Poista
  9. Voi juku kun on sulla erikoisia ihanuuksia. Tuo lamopeikonkello mulle täysin tuntematon suuruus, oli kiva tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; lamopeikonkello on oikein mukava tuttavuus, laitan kohta kuvia myös tuon kukan sisäpuolesta, se vasta hieno onkin!

      Poista
    2. Kiitos kuvasta, on kyllä hauska tapaus. Tosi erikoinen se sisus 😼

      Poista
  10. Voi upeutta miten ihania kukkakuvia !

    VastaaPoista
  11. Ihania kukkasia ja joitakin sellaisia etten ole ikinä kuulltkaan esim.lamopeikonkello:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helinä; kiitos! Vakka-Taimessa käydessä löytyy aina kaikenlaisia erikoisuuksia....

      Poista
  12. Ihanaa lomaa, Marja! Summer Skies taitaa olla ainut kurjenpolvi, joka jostain ihmeen syystä säästyi peurojen rouskutukselta. Upeaa kukintaa, laitan jossain vaiheessa kuvia blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; kiitos samoin sinulle!
      Minä olisin varmaan henkilökohtaisesti käynyt kuristamassa jokaikisen peuran sen jälkeen, mitä ne siellä teidän mökillä tekivät!
      Onneksi eivät huomanneet sitä kurjenpolvea!

      Poista
  13. Lumoava tuo lamopeikonkello!!
    Ja kerrattu kurjenpolvi niin sievä!
    Nautitaan kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; lamopeikonkello on hauska ja persoonallinen :)
      Välillä pitää pysähtyä myös nauttimaan!

      Poista
  14. Voi mitä ihanuuksia toinen toisensa perään =) Etenkin tuo kurjenpolvi Summer Skies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jori; summer skies on on sievä ja selvisi onneksi oikein hyvin talven yli!

      Poista
  15. No niin, Summer Skies meni vinkkivihkoon. Hieno! Hauska nähdä myös Bartzella kukkivana. Oma kun on vasta hiljan pienenä taimena istutettu.
    Mukavaa lomaa ja erityisesti rattoisaa takapenkkimatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; näppärä sellainen vinkkivihko :)
      Toivottavasti sinunkin Bartzellasi kukkii jo ensi kesänä!
      Kiitos!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥