torstai 30. kesäkuuta 2016

Tadaa.

Ensimmäinen tadaa!
Nyt muistin tämän pionin nimen:

Lollipop

Itoh-pioni, puolikerrottu / kerrottu.
 Kellertävä kukka, jossa punaisia piparminttukarkin raitoja. Miedon tuoksuinen.
2 vuotta sitten ostin Pionien kodista ja nyt tekee jo vaikka kuinka monta kukkaa!

Toinen tadaa!
Nyt on kesäkuun viimeinen päivä ja muistin
kuukauden puutarhakuvan!
Oih! Onpa pakahduttavan ihanan kesäistä!
Ruusa ei jaksanut tällä kertaa tulla kuukauden kuvaan, sillä hän uneksi ruusuisia vaaleanpunaisia
päiväunelmia kuistin ruusunpunaisella tuolilla.

Pakahduttavasta kesäisyydestä johtuen lisää kuvia!
Kurjenpolvi Geranium Havana blues
Niin kaunis kukka, mutta kasvutapa vallaton.
Zetasilta ostin keväällä.

Sinipiikkiputki
  Eryngium planum 'Jade Frost'

 Sarah Bernhardt sen kun muhkeutuu!

Shirley Temple ja Onnin huolella hoivaama kissanminttu, jota mies luuli nokkoseksi ja meinasi kiskaista pois. Hän joka ei koskaan perkaa puutarhassa!

Scarlett O' Hara, kukat vaalenevat vanhetessaan kirkkaanpunaisista melkein valkoisiksi.
Bartzella, myös kaksi vuotta sitten istutettu ja tekee jo toistakymmentä kukkaa!


Rosa Lumo
 Valamonruusu. Ihana!
Hurmaava tuoksu!
Rosa Sointu.
Kärsi viime talvesta.
Juhannusviikolla leikkasin reippaasti kaikki kuivat oksat
ja laitoin juurelle kompostimultaa.
Vielä ovat lehdet vaaleita ja kukat pieniä, mutta eiköhän hän tuosta tokene.


Ruusutarhassa kasvaa myös Aicha, jota talvi kohteli yhtä huonosti kuin Sointuakin.
Leikkaaminen auttoi ja Aichakin kasvaa taas reippaasti.
Kirvoja vaan näyttäisi olevan. täytyy huomenna ryhtyä toimenpiteisiin.

 Ritausmaa ei talvi haitannut.
Yhtään kuivaa oksaa ei tarvinnut leikata ja muutenkin se kasvaa oikein rehevästi.

 Lisää vaaleanpunaista.
Kukkalaatikon Aquarellot....

 
..ja Emiliat

Malabarin pinaatti tekee kaksi kierrosta päivässä.

 
Kasvariin vielä.

Melkoisen rehevää alkaa olla.
Vielä kuitenkin tarvittaessa sovitaan kuohuviiniaamupalalle...

Poistin jo tomaateista alimpia lehtiä ilmavuuden takaamiseksi.
Saavat juurella kasvavat basilikatkin vähän valoa.

Vielä ihan eivät tomaatit punerra

Amppelikurkkuja kypsyy taas enemmän kuin ehtii syödä.
Onneksi niitä ylimääräisiä voi viedä naapuriin.


Olle köllöttelee riippabegonia 'Belina apricot blush' in alla.
Varsin laiska puutarhuri.
Tai hän oivaltanut sen oleellisimman.
Nautinnon.


En ole oikein koskaan ollut innostunut begonioista,
mutta tämä Belina on kyllä aika hauska.
Kivan värinen, tuollainen aprikoosinen.
Kerrattuja ja yksinkertaisia kukkia samaan aikaan.
Tuntuu tekevän koko ajan uusia kukkia.
Mikäs siinä on Ollen köllötellessä ja katsella kukkien avautumista.

Kasvarin rapuilla on laatikoissa jatkuvasatoista mansikkaa.
Elan on lajike.
Makeita ja komeita mansikoita.
Tänään keräsin kaikki kypsät mansikat ja jätin verkon pois niiden päältä,
että pääsevät mehiläiset pölytyshommiin välillä.
Pakko on pitää verkkoa, kun röyhkeät räkätit ovat heti paikalla, kun vähän punertaa..
Tosiasiassa räkätit ovat kyllä pieni riesa Saaripalstan Sailan puutarhassa mellastaviin peuroihin verrattuna!

Päivän lamopeikonkellokuva.
Tällä kertaa kellon sisältä.


Lempeän lämpöisiä heinäkuisia päiviä!




Marja

26 kommenttia :

  1. Kiitos empatiasta ♥
    Voi ei, onneksi onneksi mies ei ennättänyt tuhota Onnin omaa kasvia! Se olisi ollut paljon kauheampi tragedia kuin peurat suurine suineen.
    Niin paljon kaikkea ihanaa, ettei edes meinaa pystyä kirjoittamaan. Ruusa tuolillaan ♥ Pelargonit, kasvihuone, aah! Olen kade tuosta kirjavasta piikkputkesta. Ostin viime vuonna Miss Marblen, nimestäkin jo tykkäsin, mutta ainakaan vielä sieltä ei ole noussut mitään versoa. Täytynee kipittää uudestaan taimikaupoille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; harmi vaan, ettei empatiankaan avulla saa niitä peuroja hävitettyä!
      Olisi kyllä Onni ollut pöyristynyt ja tyrmistynyt, jos niin olisi päässyt käymään!
      Harmi, jos Miss Marble teki katoamistempun, onneksi kaupasta saa uusia:)

      Poista
  2. Voi hyvänen aika mitä kukkatykitystä! Mä meinaan seota näiden ruusujen ja pionien kanssa. Ei mulle sais tämmöstä näytellä, joudun pianaika hankkimaan itellenikin. Eikä oo ees tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko; ooh, tilanpuute on harmillinen juttu, mutta kyllä jotain aina mahtuu....

      Poista
  3. Apua, nuo kaikki kuvat olisivat voineet olla 'tadaa!" Niin kauniita Pioneja ja niin kaunis koko piha! Onhan tuo Lollipop ihan mahtava! Ja Ruusuhulluus, Kurjenpolvihulluus, Hortensiahulluus ja Neilikkahulluus ovat nyt saaneet kaverikseen Pionihulluuden! Minun kolme Pionioa ovat ihan pikkuruisia, mutta Sarah Bernhardia odotan jo malttamattomana! Josko ensi vuonna kukkisi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätuulia; ihania hulluuksia kaikki! Nyt on ollut ihan hyvä kesä, jospa sinun Sarahisi oikein pulskistuisi ja kukkisi ensi kesänä!

      Poista
  4. Ihanat hattarapilvet pelargonioita!
    Ja paljon muutakin ihanaa runsautta, nyt kyllä pitää nauttia Ollen lailla kaikesta kauneudesta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni; pelakuut ovat kyllä erityisen muhkeita tänä kesänä! Todella pitää muistaa myös nauttia kesästä!

      Poista
  5. Voi mitä kukkatykitystä! Ihanat pionit ♥ ja ruusut ja huikean runsaskukkaiset pelakuut!

    VastaaPoista
  6. Lollipop on kuin karkki, todella kaunis pioni.

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia. Pionit ovat kauniita ja pelargonien sävy supersuloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu; kiitos, Aquarellot on ihan parhaita pelakuita, hempeän värisiä ja kovia kukkimaan!

      Poista
  8. Oi, mikä ihana piha! Kaunista kukkaloistoa.
    Todella kaunis pioni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati; kiitos! Lollipop on niin herkullinen :)

      Poista
  9. Nyt tuli kyllä niin paljon kaikkea ihanaa että minua huimaa ainakin kaksi kierrosta! Bartzellasta upea kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; äläpä nyt pökerry :D Kesällä on niin kaikkea ihanaa, että kyllä välillä huimaakin!

      Poista
  10. Eihän tässä voi muuta kuin huokailla, kun katsoo noita sinun kuviasi, niin ihanaa...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥