keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Ulriksdals Slottsträdgård - puutarhastelijan paratiisi tämäkin

Aika kuluu kuin siivillä näin keväällä.
Työpaikan ihanuuksia, perennoja ja kasvihuoneiden asukkeja käytiin
tänään, työpäivän jälkeen, kuvailemassa työkaveri Outin kanssa.
Omallakin pihalla tapahtuu kaikenlaista jännittävää,
 niin jännitti tänäänkin tulla kotiin työpäivän jälkeen.....
Omalla pihallatosin kaikki kasvuunlähtö ja sipulikukkien aukeaminen tuntuu edelleen ihan liian hitaalta kärsimättömän puutarhastelijan mielestä.

Huomenna on töissä kevään rankin päivä,  nykyisten omistajien isä jo aikoinaan aloitti perinteen,
että puutarhan virallinen kevään avaus on aina helatorstaina, ilmaista kahvia ja munkkeja on tarjolla.
Tämän tapahtuman suosio on aina valtaisa :)

Näistä kaikista myöhemmissä postauksissa, nyt palataan vielä Tukholman reissun tunnelmiin.


Olen jo monta kertaa aikaisemminkin hehkuttanut Ulriksdals Slottsträdgårdia,
puutarhastelijan paratiisi on tämäkin.
Myös täällä olen käynyt ensimmäisiä kertoja jo 1990-luvun alussa.
Sen jälkeen nykyinen omistaja Bosse Rappne on todella paljon kehittänyt ja uudistanut
puutarhan toimintaa.
Aiempiin postauksiini Ulriksdalista pääsee klikkaamalla tuosta sivupalkista Slottsträdgård-tunnistetta.
Postauksissa on tunnelmia niin keväältä, loppukesältä kuin joulultakin.

Alla kierros puutarhalla kuvien muodossa.
Toinenkin postaus on vielä ehkä tulossa puutarhan sisäkukkaosastolta....




Perennojen myyntialuetta
Anemone-osastoa 



Puutarhakissa ei suostunut katsomaan kameraan

Havut ja pensaat ovat houkuttelevasti esillä


Kuvassa näkyvän ruusuherukan ostin


Sisälle kasvihuoneisiin, joissa ovat kausikukat, yrtit, ravintola, huonekasvit.....











Tänne vaan niin voisi muuttaa asumaan!
Viisi tuntia vierähtää täällä ihan huomaamatta......
Mutta onneksi on se ravintola, jonne voi sijoittaa miehen pidemmäksikin aikaa :)



Hortensiat ovat tänä keväänä kerrottukukallisia, ihanan tähtimäisiä.

Tällaisen jouluruusun ostin,
ja muutakin kyllä.
Ostoksista enemmän myöhemmin.

Nyt täytyy mennä nukkumaan, että selviää huomisesta päivästä!

Aurinkoista helatorstaita!


Marja

15 kommenttia :

  1. Aivan huikeita havuja ja kukkia! Tuonne voisi todella muuttaa ihastelemaan kukkien ja kasvien kauneutta ja erilaisuutta. Mainitsit muoviamppeleista aikaisemmassa postauksessa, niin ei todellakaan niitä näy näissä kuvissa. Kaikki istutettu ihaniin ruukkuihin. Se tekee kokonaiskuvaan tosi paljon kauneutta! Lisää odotellaan kuvia!!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kierroksesta, vaikuttaa kyllä kerrassaan hurmaavalta paikalta <3

    VastaaPoista
  3. Vau mikä paikka, näyttäisi olevan houkutuksia pullollaan.

    VastaaPoista
  4. Mikä kasviparatiisi! Ja minkä ihanan jouluruusun löysit. Kissakin on upean värinen, ooh. Tosin ihastelin Onnia tuossa sivunvierun kuvassa, hän on vielä komeampi.
    Tsemppiä huomiseen maratoonipäivään!

    VastaaPoista
  5. Huh mikä määrä kaikkia kasveja, tulisi jo paha stressi kun tuolta alkaisi omiaan seasta valitsemaan.

    VastaaPoista
  6. Millainen paikka! Upean jouluruusun ostit.

    VastaaPoista
  7. Voi ei, tuollaisessa paikassa en ole käynytkään. Enkä ehkä uskalla mennäkään, järkihän tuolla menee :D Ihanaa helatorstaita sinulle <3

    VastaaPoista
  8. Kyllä ruotsalaiset osaavat!
    Tuonne täytyy todella varata aikaa, kun on niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa.
    Ruusuherukat ovat niin suloisia kevään kukkijoita.
    Voimia päivään!

    VastaaPoista
  9. Pöyristyttävää, siis voiko tämä olla totta. Tämän kun kahlasin läpi on aivojen kovalevy tiltissä, liian paljon kaikkea kaunista.
    Pitäkää onnistunut avajaisryysis!

    VastaaPoista
  10. Tuollahan ihan sekoaisi! Haluaisin ostaa kaikki ihanuudet kotiin. Kiitos kuvista ja lisää odotellaan!

    VastaaPoista
  11. Uoeita kuvia!! Ja tuo bannerisi kuva on kaunis..:)

    VastaaPoista
  12. Miksi Suomessa ei ole tällaisia paikkoja? Tai ei ainakaan ole vielä tullut vastaan...

    VastaaPoista
  13. Niin miksei Suomessa ole tällaisia paikkoja, onko väestöpohja muka niin paljon pienempi ettei kannata vai missä vika! Tuollaisella taimistolla olisi ihanaa käydä sekoittelemassa päätään, hurahtelemassa ja nautiskelemassa! Kiva kun otat noita ihania kuvia niin paljon, niidenkin kautta pääsee fiilistelemään!

    Ihmetteli, miksi blogissasi on kuva Nöpöstä, no ei sitten ollutkaan, mutta kaunis punainen kisu oli tosiaan!

    VastaaPoista
  14. Tuollaisessa paikassa kyllä pitää yrittää laittaa kukkaron nyörit tiukemmalle, ettei aivan tuhlariksi ala, sillä niin paljon upeuksia. Kiva olisi tuolla käydä joskus. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥