keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Vaaleanpunaista hattaraa

Tällä kertaa vaaleanpunaisia pihalta.
Tulee vielä toinenkin postaus.
Ei kai vaaleanpunainen ole mun lempiväri?




Erityisen hersyvän ihania!
Preeriamesiangervo Filipendula rubra, korkeus n. 1,5 m ja
Ketomesiangervo Filipendula purpurea, korkeus 0.8-1.2 m
Molemmat viihtyvät syvämultaisessa, tuoreessa kasvualustassa,
auringossa tai puolivarjossa. Kukkivat heinä- elokuussa.
Miellyttävät myös perhosia.
Olen istuttanut sekaisin näitä molempia, kuvista en nyt pystynyt arvaamaan,
 kumpi on preeria ja kumpi keto.

Kevään ensimmäisiä kukkijoita ovat kevättähdet.
Isokevättähti Scilla luciliae, saattaa olla tämä.
Joskus olen ostanut pussillisen sipuleita,
joista tuli sinisiä, valkoisia ja punaisia kevättähtiä.

Tarhalewisia  Lewisia cotyledon-hybr
Lewisia viihtyy kuivahkossa, aurinkoisessa kasvupaikassa.
Kukkavarret nousevat n. 15 cm korkeuteen.
Kukkii kesäkuusta alkaen melkein koko kesän.
 

Kevätatsalea Rhododendron rustica Mix Ruususen uni
Alle metrin korkuinen pieni pensas

  Puistoatsalea Adalmina
(Rhodorendron R. ’Directeur Charles Baumann’ × (’Choptank’ × ’Maori’)
Karmiininpunaiset kukat, joissa keltainen laikku.
Hidaskasvuinen pieni pensas, täysikasvuisena n. 1.5 m
Kolmas kotimainen satuatsalea meidän pihalla on 
viime kesänä hankkimani Onnimanni, jolla on kullankeltaiset kukat.
Onnilla pitää tietenkin olla oma atsalea!

Kruunutikankontti (Cypripedium reginae)
Muutama vuosi sitten ostin kolme kruunutikankonttia.
Joka kevät on niin jännittävää odottaa niiden ilmestymistä mullan uumenista.
Tähän asti ainakin ovat onneksi viihtyneet ja joka vuosi on ilmestynty uusia kukkavarsiakin.
Viihtyy humuspitoisessa maassa, toisten kasvien varjossa. 


Ihanin puu ikinä!
Koristekirsikka Kevätsuudelma, Prunus Accolade

Lemppari.
Persikkapuu!
Viime kesänä teki yhden persikan!

Jouluruusu Helleborus orintalis Double Ellen pink
Jouluruusut kasvavat talon päädyn varjopenkissä.
Ovat viihtyneet jo monta vuotta.
Kukkivat usein sekä keväällä, että syksyllä myöhään.
Joinakin talvina ovat kaikki lehdet kuivuneet. Sellaisena keväänä on kukinta ollut vähäistä,
mutta uudet komeat lehdet ovat kasvattaneet.
Jalosyreeni Syringa vulgaris Moskovan kaunotar
Kukkanuput ovat hyvin vaalean rosan sävyiset, avautuessaan kukka muuttuu täysin valkoiseksi.
Moskovan kaunotar kukki vielä viime kesänä, mutta sen jälkeen se alkoi lakastua.
Myyrän pentele oli syönyt juuret!
Keväällä on siis edessä uuden kaunottaren metsästys.
Ja Onnilla entistä ahkerampi myyrän metsästys,
ei voi kyllä Onnia moittia, hän on erittäin pätevä myyränpyydystäjä.

Hienot häntäkukat.
Komealuppio Sanguisorba hakusanensis japonensis.
. Korkeus 40-90 cm. Kukkii heinä-elokuussa. 
Aurinkoinen – puolivarjoinen; kostea, ravinteikas kasvupaikka.
Toiseksi alimmassa kuvassa kukat ovat eniten sen värisä, millaisia ne ovat luonnossa.
Värit eivät kuvissa ihan aina toistu oikeina.

Punahattu Echinacea purpurea Pink double delight
Punahattuja on montaa eri lajiketta ja väriä.
Ruotsin reissuilla löytyy aina uusia....


Ruusumalva Malva alcea
Ruusumalva kukkii loppukesällä ja houkuttelee kaikenlaisia hyönteisiä.
Viihtyy aurinkoisella paikalla ja kasvaa runsaan metrin korkuiseksi.



Syysvuokot Anemone hupehensis
ovat vähän hankalia kasvatettevia, tahtovat hävitä talven aikana.
Näitä tulee myös aina Ruotsista ostettua uusia.....
Syysvuokot vaativat vettäläpäisevän, kalkitun, tuoreen ja ravinteikkaan kasvualustan.
Kasvualusta on suunnilleen kunnossa, mutta talvisuojaus aina unohtuu!



Purppurasilkkiyrtti Asclepsias incarnata Cinderella
Purppurasilkkiyrtti on minulla myös valkoisena.
Korkeus n. 0.8-1.2 m.
Kukkii heinä-syyskuussa, perhosten suosikki.
Tuoksuu vaniljalta.
Viihtyy aurinkoisessa paikassa normaalissa puutarhamaassa


Tässäpä oli pieni osa pihan vaaleanpunaisista.
Ensi kerralla lisää.
Nyt pitää mennä valmistautumaan Takapenkin Ladyjen huomista Turun reissua varten :)



Marja

17 kommenttia :

  1. Ehkä voisikin todellakin olla niin, että vaaleanpunainen saattaisi ehkä olla lempivärisi ;-) Ihania pinkkejä! Ja kamalia myyriä. Syreenien juuret tuntuvat olevan niiden herkkua, mua harmittaa kun söivät harvinaisen puistosyreenin juuret, se ei ollut mikään tavallinen lajike. Ehkä joskus löydän vielä uuden... Onnea Kaunottaren etsintään!

    VastaaPoista
  2. Ensimmäisen kuvan kohdalla vielä huokaisin ihastuksesta, mutta loppua kohden mykistyin tyystin. Alkaa olla niin sietämättömät keväänodotustuskat, että tällaiset kuvat ovat kuin suolaa harvoille. Tosin hyvässä mielessä. Kyllä se Kevätsuudelma-kirsikka on vaan hankittava. Ei auta mikään.

    VastaaPoista
  3. Mesiangervoja! Siis jalostettuja...on kauniita. Kevätsuudelman kukka ♡ Ja tuo Luppio ja muut pinkit kukat.
    Teidän puutarhan pitää olla Avoimet Puutarha- päivässä. Ja myynnissä vois olla myös vadelmasydämiä...nam..
    Jaahas, leidit lähtee taas reissuun :)
    Sukat on muuten ihan mahottoman ihanat! Niistä on ollut suuri ilo.

    VastaaPoista
  4. Voi ihania kuvia! Ihana fiilis tuli niitä katsellessa! Lewisia ja Tikankontti ovat haavelistalla ja nuo Vuokot sykähdyttää aina! Niitäkään ei voi olla liikaa! Punahattuja on viime kesänä kylvetty, katsotaan onko ne ensi kesänä kukassa :)

    VastaaPoista
  5. Vaaleanpunaista ei voi koskaan olla liikaa! Varsinkaan sellaista, joka hiukan sinertää... Jotta tervetuloa vaan pian se toinenkin postaus!

    VastaaPoista
  6. Ihania! Preeriamesiangervo on niin suloinen, tahtoo kans!

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka kaunis kukkakimara:-)

    VastaaPoista
  8. Voi ihanuus! Tulispa se kesä pian...
    Preerianmesiangervoa ja malvaa on meilläkin, mutta tuo lewisia olisi ihana saada myös. Kiitos päivän pelastuksesta!

    VastaaPoista
  9. Tuulahdus kesää! Se oli tervetullut tänne lumen keskelle!

    VastaaPoista
  10. Tässä kanssa ajattelin josko olet ihan hiukkasen tuohon vaaleanpunaiseen ihastunut kun tarkemmin ajattelee!

    Nuo angervot ovat ihania, mullakin oli preeriamesiangervo, mutta kun isännän mielestä se näytti seljalta...niin lopun kai arvaat,reppuruiskumies iski! Ihania ovat myös tikankontit, niitä tarvitaan lisää ja tuo luppio, sekin on niin suloinen. Ja tietenkin vuokot ja tuo kirsikka ja persikka sekä Moskovan kaunotar. Malvallekin pitäisi löytää sellainen paikka missä se voisi ihan rauhassa levitä! Hurma kuumottaa :D :D

    Eli ihania kaikki vaaleanpunaisesi, mitäs vaaleanpunaisia vielä Sinulla on lisää?

    Oikein mukavaa Turun matkaa leideille, toivottavasti löytyy jotain kivaa ja herkullistakin!

    VastaaPoista
  11. IHania. Niin kauniita sävyjä.
    Hyvää Turun reissua!

    VastaaPoista
  12. Ihania kukkakuvia! Mun väri on taas kevään tullessa pinkki. Liisa

    VastaaPoista
  13. Ihania! Kaikki!
    Mutta kevätsuudelma on silti jotain aivan käsittämättömän kaunista!

    VastaaPoista
  14. Nams, miten herkullisia namupaloja löytyy sinun puutarhasta. Ja juuri niin oikean värisiä <3

    VastaaPoista
  15. Voi että mitä herkkuja! Aah, ihania kerrassaan. Eilen kuulin ensimmäisen kerran että tikankonttejakin voi kasvattaa perennana. Täällähän se yksi lajike metsässä on kai uhanalainen, en muista voin olla väärässäkin. Mutta en ole luonnossa nähnyt tikankonttia.

    VastaaPoista
  16. Hienoja kuvia! Hankin viime vuonna valkoisen purppurasilkkiyrtin, toivottavasti se selviää talven yli hengissä. Esittelemäsi mesiangervot menee nyt taas sinne jo ennestään pitkälle houkutuksien listalle. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥