tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kevätpäivä


Tänään niin taas hurmaannuttiin keväästä!



Pitkästä aikaa tällä postauksella mukana myös Makrotex-haasteessa,
aihe: Kevään merkkejä


Kaikki kissat olivat mukana pihahommissa.

Paljon ei kuitenkaan vielä pysty tekemään,
maa on vielä roudassa
 ja kukkapenkeissä vesi makaa vielä routaisen maan pinnalla.

Kunhan muutaman päivän kuivahtaa,
pääsee keräämään vanhat perennanvarret ja lehdet.
Lehtien alta paljastuukin kaikenlaisia piippoja.

Onni on niin onnellinen!
Kevät!


Ruusan hieman hillitympi auringonpalvonta-asento


  Nipsu
viettää nykyään päivänsä pääasiassa sisällä nukkumapaikkaa vaihdellen.
Tänään hänkin tuli kuistille istuskelemaan.

Viiru ja Viivikin olivat mukana porukoissa,
mutta Onni huvikseen ajoi heitä takaa
ja tytöt piiloutuivat kasvariin kameran ulottumattomiin.

Läheisellä peltosaarekkeella on mehiläispönttöjä.
Sielläkin on jo herätty.
Kasvarin täytti kesäinen pörinä, kun mehiläiset löysivät kukkivat narskut!

Vähän keräsin pois vanhoja kuunliljan lehtiä,
narsissit siellä jo kurkottelevat kohti valoa.

Keijunkukan pikkuiset uudet lehdet

Lamoherukan silmuissa näkyy jo vihreää


Päiväkahvit tänään kasvarissa,
kesäinen lämpö ja kukkien tuoksu!

Kasvariin siirtämäni muratti tekee reippaasti uusia lehtiä!


Vielä 3 yötä huhtikuuhun!



Marja

40 kommenttia :

  1. Voi, Onni on todella onnen ruumiillistuma! :D ♥♥♥ Ihana kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda; ihan niin, Onni ei peittele tunteitaan :)

      Poista
  2. Voi miten keväisiä kuvia ja onnellisia kissoja<3.Meillä on vielä niin kuraista ja lumista,että kissat tyytyy köllimään sisätiloissa auringonpaisteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma A; meitä on täällä nyt kevät hellinyt! Kissat ovat ihan onnessaan kun olen touhunnut heidän kanssaan pihalla!

      Poista
  3. Ihanan lupaavaa!
    Meilläkin naapurin kissa nautiskeli auringosta meidän kuistilla. Ihana, kun eläimet ovat yhtä riemuissaan kevään tulosta kuin me puutarhahörhötkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; oi, kyllä!
      Kissat osaavat nauttia kaikesta nautinnollisesta :)

      Poista
  4. Nyt on kissoilla kivaa kun on lämpöä. Meilläkin neitokaiset ovat oleskelleet ulkona. Ihania nuo Onni kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TainaT; vihdoinkin on taas kissanilmat, kyllä niitä koiranilmoja riittikin!

      Poista
  5. Mehiläisten pörinä tuo kevään tullessaan :) Mukavia maaliskuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherrilli; ihan mukavaa oli se pörinä kasvarissa :)

      Poista
  6. Tämä on ihanaa aikaa, kaikki vasta edessä päin. Eläimet nauttivat tästä kaikesta ihan kuin me ihmisetkit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria; tämä kevään herääminen on niin parasta!

      Poista
  7. Ihanat onnelliset kissat ja muut kevään merkit.

    VastaaPoista
  8. Hih...ihana tuo 3 yötä huhtikuuhun..:)
    Osaisipa ottaa yhtä rennosti, kuin kisulit♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele; (:
      Siinä meillä ihmisillä on opettelemista!

      Poista
  9. Nyt odotukseni palkittiin - Nipsukin oli kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sellainen merkkitapaus kuvata, kun hän suvaitsee saapua pihalle!

      Poista
  10. Voi, miten Onni ottaa ilon irti auringon lämmittämästä kiveyksestä. Ihania kevätkuviasi katsellessa voisin melkein tehdä samoin, mutta säästetään nyt silminnäkijöiden sielunrauhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; Onni osaa nauttia elämästään :)
      Vähän kesemmällä voi jo hyvin itsekin vähän kieriskellä nurmikolla.....

      Poista
  11. Ihana mehiläisen kuva! ja muutkin kuvat kivoja.
    Mukavaa, kun olet palaillut mukaan tähän haasteeseen.

    VastaaPoista
  12. Kissat osaavat ottaa keväästä kaiken irti! Meilläkin nautiskellaan ja otetaan aurinkokylpyjä! Ihania kevätkuvia jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Kissoilla on se taito, nauttia elämästä!

      Poista
  13. Onni osaa tosiaan nauttia keväästä:)

    VastaaPoista
  14. Oi, miten nautinnollista venyttelyä kissoilla kevätauringossa!

    VastaaPoista
  15. Vastaukset
    1. Hannele; aurinko herättää pörriäisetkin!

      Poista
  16. Oijoi miten ihanat kevään merkit ja loistavat kuvat. Silmut ja pörriäinen olivat omaa luokkaansa, mutta kyllä kissaukset ehkä sittenkin veivät voiton:)

    VastaaPoista
  17. Ihania kissanpäiviä kevätauringossa :)
    Kevät on niin ihanaa aikaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥