perjantai 18. maaliskuuta 2016

Ihana kevät! Arvonta! Kesätapaaminen!

Taas on perjantai!
Viikko hurahti melkein huomaamatta.
Olo on ollut vähän vetämätön.
Ei sentään kevätväsymystä.
Pohjoisen reissun jälkeen olen taistellut uhkaavaa flunssaa vastaan.
Olen mielestäni voitolla, vähän vain on kurkku kipeä ja niiskututtaa.
Ei sen pahempaa..

Tähän postaukseen kertyikin monenlaista asiaa......

Kevät on jo niin lähellä!
Sunnuntaina kevätpäiväntasaus!

Aamun yllätys.
Yöllä oli satanut lunta!
Sinnikkäät krookukset.

Lumisateesta huolimatta kasvihuoneen höyhenpuu kukkii !

Pari vuotta sitten ostin nämä höyhenet Tukholman messuilta.
Haavanoksiin kiinnitettyinä ne ovat melkein kuin magnolian kukkia!

Vähän viluisen oloinen orvokki lintuhäkissä.
Vähitellen saadaan kasvarikin pääsiäiskuosiin.

Tänään hain postista paketin.
Ihanalta Lindalta Romppala-unelmatalon blogista sain hänen uusimman kirjansa
Rakas puolivilli puutarha.

Kiitos Linda ♥


Kirjan esittelyssä kerrotaan näin:

"Kesä on kotipuutarhurin kulta-aikaa!
Sydämessä kukkivat unelmat kasvavat kasvamistaan mutta niin myös ilo ja nautinto oman puutarhan hoitamisesta ja suunnittelusta. Pihaelämykset odottavat poimijaansa syreenien, ruusujen ja pionien tuoksujen johdattelemana.
Lindan uusi kirja on tiivis paketti perustietoa rakkaimmista ja näyttävimmistä koristekasveistamme sekä monipuolinen kokoelma ytimekkäitä vinkkejä siitä, kuinka saat kesäpuutarhasi kukoistamaan entistä ihanammin. Kirjassa perehdytään perennojen ja ruusujen lisäksi niin suorakylvettävien kesäkukkien kuin kaksivuotisten kasvien kirjoon, kesällä kukkiviin sipuli- ja mukulakasveihin, varjopaikan valintoihin sekä pohditaan kuinka suomalaiset luonnonkasvit voisivat sulautua osaksi kaunista puutarhaa. Lukija näkee myös ennen- ja jälkeen-kuvin kuinka yksi pihan alue muuntuu ihanan salaperäiseksi kuunliljakujaksi.
Kirjan vinkeistä saat inspiraatiota keskikesän pihajuhliin, edullisiin ruukkuistutuksiin tai vaikkapa oman miniatyyripuutarhan perustamiseen."
Aivan ihana kirja!
Olen täysin hurmaantunut!
Niin upeita kuvia ja tekstiä!

Mikä ihaninta,
sain Lindalta toisen kirjan arvottavaksi blogini lukijoiden kesken!

Kerro siis kommenteissa, jos haluat osallistua arvontaan!

Suoritamme arvonnan Onnin tai jonkun muun paikalle osuvan onnettaren kanssa
kahden viikon kuluttua aprillipäivänä, eli 1.4!

Nimimerkilliset. laittakaa yhteystietonne kommenttiinne!

Jos onnetar ei ole sinulle tällä kertaa suosiollinen,
 Lindan blogissa pääset tilaamaan itsellesi oman kirjan.
Kannattaa muutenkin käydä tutustumassa Lindan ihanaan blogiin, jos se ei vielä ole tuttu!


 Eilen ja tänään on Ruusan kanssa tehty maaliskuun kylvöjä,
tuoksuherneitä, mökinkukkaa ja mitähän niitä olikaan....
Latva-artisokat koulittiin isompiin ruukkkuihin.
Jättiverbenat joutuivat jääkaappiin uudelleen, eivät ne mitään itäneet
vielä kuukauden kylmäkäsittelyn jälkeen. Olkoot nyt taas pari viikkoa jääkaapissa.
Sinivaleunikot ovat hengissä, mutta kasvavat tavattoman hitaasti.
Lukuisat pelakuun pistokkaat ovat kaikki juurtuneet ja kasvattavat innolla uusia lehtiä.

 Nimismies teki jo kukankin.
Kyllä sekin on paras julmasti katkaista pois, 
pieni taimi tarvitsee voimansa kasvamiseen, eikä kukkimiseen.



Jos joltain on jäänyt huomaamatta,
Puutarhabloggaajien kesätapaaminen 
järjestetään ensi kesänä, lauantaina, 11.6., täällä Raumalla
 Täällä lisää tietoa.
Muutama vielä mahtuu mukaan.

Eilen kävin Vuorelan puutarhalla kurkkimassa kevään edistymistä.
Hyvässä mallissa ovat taimet.
Komeiksi ehtivät kasvaa meidän vierailuumme mennessä :)
 Orvokkeja ja orvokkiamppeleita

Tuuheita ovat orvokin taimet

 Kirjomaahumala

 Muratti

 Marketta

 Kelloköynnökset

Paljon pelakuita

Rosetta jo kukkii

 Hellyyttävän pieni kissanhäntä

Aurinkoista viikonloppua!



Marja

74 kommenttia :

  1. Olipas asiaa! Voi jestas tuota sun höyhenpuuta. Juuri mietin, että mistä näin hienonvärisiä höyheniä saa. Olen aina ihmetellyt niitä tosi räikeitä. Olisi edes valkoisia tarjolla useammin. Tuo Romppalan Lindan kirja houkuttaa ehdottomasti. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati; niinpä, olisi silloin pitänyt ostaa enemmänkin, vaikka saa näistäkin jo aika ison puun :)
      Ne kaupoissa olevat räikeän väriset höyhenet ovat muutenkin aika huonolaatuisia, kaikenlaista silppua seassa!

      Poista
  2. Suloinen höyhenpuu herkullisen värisine höyhenineen. Ihan jotain muuta, kuin kaikki kirjavat höyhenet, joita normikaupoissa myydään.
    On siinä puutarhaväellä hommaa, kun tuollainenkin määrä kesäkukkia saadaan asiakkaille saakka.
    Aina pitää onnea tavoitella. Tässä tapauksessa kirjan muodossa. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; nuo ovat kyllä ihania! Intianmintun kanssa silloin sorruttiin välittömästi :D
      Aivan valtava työ on taimien kasvattamisessa myyntikuntoon ja kuvissa on vain murto-osa Vuorelan taimista!

      Poista
  3. Onpas upean oloinen kirja, mukana arvonnassa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Arvonnassa mukana!
    Aivan ihanat nuo höyhenoksat, näyttävät kyllä kukilta!

    VastaaPoista
  5. Joko parin viikon päästä on aprillipäivä! Kiva, kun aika kuluu nopeasti :) Ihanan väriset nuo höyhenet, tuollaisia kun löytäisi Suomestakin. Ulkomaisissa blogeissa on näkynyt tosi upeita höyhenoksia, eikä tuo sinunkaan höyhenpuu yhtään kalpene niiden rinnalla.

    mukana arvonnassa, kissa tuli syliin, eikä kirjoitus enää onnistu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huopalintu; niin se aika rientää, kevät lähestyy.....On tosiaan outoa, että Suomessa myydään vain niitä räikeäksi värjättyjä jätehöyheniä!
      Kisulle rapsutuksia!

      Poista
  6. Voi krookuksia, kylymä tuloo. Täälon viälä lunta päällää hyvääsesti. Yällisen lumen, vei tämänpäivääne tuuli. Mukana arvonnas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; tosi kylmää on ja luntakin vaikka kuinka paljon vielä. Ihan erilaista kuin viime keväänä tähän aikaan!

      Poista
  7. No tietysti mukana arvonnassa, kirja näyttää tosi kivalta ja varmasti myös täynnä hyvää asiaa.
    Onni olkoon hyvä arpoja, panen kaiken toivoni Onnin kissamaiseen viehkeyteen.

    VastaaPoista
  8. Ihana höyhenpuu, ihan on magnolian kukan värisetkin!
    Ihana on arvontakin, mutta en osallistu - odotan omaa arvostelukappaletta postissa :-)
    Onnille kyllä muuten rapsutuksia, aprillipäivänä ja joka päivä sitä ennen. Voi, nytkö jo tulee kevätpäiväntasaus, kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; Ruotsissa on kaikki hienompaa, höyhenetkin :D
      Kevätpäiväntasausbileet kasvarissa, vaikka kuinka lunta tuiskuttaisi!
      Rapsuttelen Onnia, kun hän taas tulee sisälle:)

      Poista
  9. Niin ihania höyhenkukkia!!! Lindan ihanan kirjan arvontaan osallistun tietenkin.

    VastaaPoista
  10. Päkäsukat jalassa kurkkukipuisena niiskuttaen ( punaviiniä lasissa) osallistun tähänkin arvontaan :)
    Tuli just mieleeni, että vauvakuvat taitaa olla lähettämättä...Missy ja Mini ovat nyt 14 viikon ikäisiä RIIVIÖITÄ, ihania pieniä sylivauvoja, joiden Papu-setä kärsivällisesti antaa hyppiä päälle, leikkiä hännällä. Tytöt nahtuvat kulkemaan Papun alta. Lähetinpäs joitain kuvia....?
    Höyhenpuu on suloinen ja mitkä kasvustot Vuorelassa. Ou nou, pitikin ostaa tänään orvokkeja Honkkarista, mutra unohtui....no toisaalta nyt niitä pitäisi vielä jatkuvastii peitellä tai kuskata sisälle öisin.
    Kyllä, kevötpäiväntasaus just edessä :) Hyvää sen viettoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena; toivottavasti päkäsukat ja punaviini karkoittavat niiskutuksen!
      Juu, vauvakuvia lähetit silloin kun kävitte heitä katsomassa. Ei yhtään haittaa vaikka lähettäisit taas uusiakin :D Varmasti täysin hurmaavia tyttöjä, kissanpentuja ei voi kertakaikkiaan vastustaa!
      Niin harmillista nämä yöpakkaset, oikein mitään ei viitsi vielä laittaa pihalle! Ehkä tästä vielä lämpenee....

      Poista
  11. En taida osallistua nyt arvontaan. Ihania ja suloisia nuo pienet alut ja myös nuo hyöhenkukat. Piti tulla ihan tarkistamaan että onko oikea kukka vai höyheniä tosiaan. :D Onnea arvontaan muille!

    VastaaPoista
  12. Arvonnassa mukana. Kirja antaa tilaa villeille unelmille, mitä sitten toteuttaa kun palaa takaisin Suomeen. Nyt muutto ja pienen pieni piha pitävät ehkä villeimmät ajatukset kurissa. Vaalenpunaiset sulat ovat edelleen kerrassaan ihania! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Kirja näyttää ihanalta. Ehdottomasti arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  14. Oi, mitä kaikkea ihanaa siellä on! Mun on pakko saada orvokkeja tai edes yksi. Mä oon kuolannu niitä noista Ruotsin blogeista. Ja nyt niitä tupsahtelee tääl meilläkin jo.
    Osallistun innolla arvontaan. Lindan kevätkirjakin on niin ihastuttava.
    Mukavaa viikonloppua Suvikumpuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; yksikin orvokki auttaa jo kummasti tässä kevään kaipuussa! Ruotsalaisia tai tanskalaisia nämäkin tällä hetkellä puutarhamyymälöissä myytävät orvokit ovat. Niin suloisia kuitenkin.
      Mukavaa viikonloppua Vaahteramäkeenkin!

      Poista
  15. Kylläpä on ihania kuvia! Mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Ehdottomasti mukaan ihanalta vaikuttavan kirjan arvontaan! (:

    Mukavia viikonloppuja toivotellen,
    Saraana (saraana.makela@gmail.com)

    VastaaPoista
  17. Ihastuin tuohon pieneen kissanhäntään! Osallistun myös arvontaan. T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa! Pirteän näköiset orvokin taimet. Haaveilin juuri kevään orvokeista, kun ne ovat niin kevään ensimmäisiä kesäkukkia. Jatkan kylvöjä. Punahattuja ja kosmoskukkia. Sinivaleunikot ovat vielä kylmäkäsittelyssä....

    VastaaPoista
  19. Olipa tosi kattava kevätpostaus... haluan olla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  20. Ihanat höyhenkukat! Ja suloisia alkuja, tulee niin kesäinen olo kun näitä katselee. Mukana arvonnassa oon. :)

    VastaaPoista
  21. Mukaan arvontaan. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Tulee ihan keväinen olo kuvia katsellessa. Mukana arvonnassa. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Arvonnassa mukana! Ihanat nuo höyhenet..:)
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onpa suloisen väriset höyhenet! Mukaan arvontaan. sari.lamminpaa(a)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ihana tuo "magnoliapuu" :) Mukana arvonnassa, tietysti! Voisin osallistua blogitapaamiseen, jos mukaan mahtuu vielä :)

    VastaaPoista
  26. Ihania kukkaiskuvia:-) Arvontaan mukaan kiitos:-)

    VastaaPoista
  27. Ihana kirja, mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ihania nuo höyhenkukkaset! Muutenkin kaikkea kivaa täynnä koko postaus. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  29. Tuo sinun höyhenpuusi on kyllä niin hurmaava. Kevätistutuksetkin näyttää jo hyvältä siellä. Arvontaan otan osaa tietysti, sillä vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Liisa

    VastaaPoista
  30. Voi miten ihastuttavia pieniä taimia kasvihuone täynnä, ilo silmälle! Kaunis höyhenpuu! Toivottavasti et tule kunnolla kipeäksi, d-vit poretta vaan, minä uskon siihen vahvasti + echinaan. Kirja vaikuttaa niin hienolta. Eri värisiä höyheniä on kyllä netti pullollaan, mm. Sinellistä löytyy ja ihan prismassakin oli kaikki taivaan ja maan värit, siis höyheniä etsiville tämä tiedoksi. Tuo Nimismies on tosi ihana, suloinen!!

    VastaaPoista
  31. Katsoin ensimmäisestä kuvasta, että mikäs se noin kauniisti kukkii :D Osallistun mielelläni arvontaan, vaikuttaa niin ihanalta kirjalta. Aurinkoa sinunkin viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  32. Osallistun upean kirjan arvontaan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa ja tulisin myös tapaamiseen, jos vielä mahdun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko; mukaan sopii vielä. Laita mulle s-postia marja.palonen@gmail.com. Laitan sulle sit paluupostissa tapaamisen ohjelman ja muita tiedotuksia :)

      Poista
  34. Aivan ihanat näkymät Vuorelan puutarhaan.
    Olen mielelläni mukana kirja-arvonnassa :)

    VastaaPoista
  35. Hieno höyhenpuu :) Taidan itsekin koristella oksia huomenna
    Osallistun kirjan arvontaan
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Kyllä on jälleen elämäniloinen ja toivoa antava postaus! Kyllä se kesä pian on.
    Ja ehdottomasti arvontaan mukaan!

    VastaaPoista
  37. Ihanat taimet ja höyhenpuu. Pelargonit ovat onnistuneet hienosti. Mukana ihanan kirjan arvonnassa. Puutarhakirjoja ei voi koskaan olla liikaa 😊.

    VastaaPoista
  38. Sain neuvoteltua kotoa "vapaapäivän" puutarhatapaamiseen. Olisko vielä paikka jäljellä niin innolla osallistuisin mukaan. Terv. Maria

    VastaaPoista
  39. Ihanan innostavia kuvia! Kyllä kevät on ihan parasta aikaa:) Ja pakkohan tuota kirjaa on yrittää saada.

    VastaaPoista
  40. Toivottavasti et saa flunssaa, ilmastonvaihdos sieltä pohjoisesta tänne etelään varmaan sen aiheutti!

    Höyhenpuusi on niin keväisen kaunis! On totta, että olo on kuin raakalaisella, kun pitää napsaista nuppu tai kukka poikki pienestä taimesta vaikka se taimelle olisikin hyväksi!

    Nuo Vuorelan näkymät ovat ihania, siellä oli varmaan kiva käydä hengittämässä kevättä!

    Ja tietenkin arvonnassa mukana!

    Iloisen aurinkoista palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
  41. Puutarhakuume sen kun yltyy kun näitä kuvia katselee :)
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  42. Täälläkin pitäisi jo aloittaa kylvöt. Tai olisi jo pitänytkin aika päivää sitten, mutta laitoin siemenet lapsilta turvaan vanhan lipaston kaappiin lukkojen taa syksyllä ja nyt sitten avainta ei löydy mistään :D Pitänee varmaan mennä kauppaan ostamaan uudet, ehkä avainkin sitten löytyy. Mukaan arvontaan, puutarha-aiheisia kirjoja ei voi koskaan olla liikaa :)

    VastaaPoista
  43. Ihastuttava "magnolianoksa"!
    Olen mukana arvonnnassa ja olisin lähdössä myös puutarhatapaamiseen.

    VastaaPoista
  44. Aivan ihana keväinen postaus!
    En osallistu arvontaan, sillä tuo ihana kirja tuli juuri postissa :)

    VastaaPoista
  45. Kauniita kuvia..arvonnassa mukana kevätajatusten myötä,t.paivi.englund@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Tuo Lindan kirja kiinnostaa kovasti, joten olen mukana arvonnassa :)

    Puutarhabloggaajien kesätapaaminenkin kiinnostaa. En kuitenkaan vielä tässä vaiheessa osaa sanoa pääsenkö mukaan juuri tuona päivänä, joten ...

    VastaaPoista
  47. Osallistun mukavaan kirja-arvontaan. Inspiroiva kirja olisi omaa pihaakin ajatellen. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. Mukana arvonnassa! juhtimus(ät)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  49. Minäkin ihastelin kauniin värisiä höyheniä, harvoin näkee noin tyylikästä sävyä.

    Olen ilolla arvonnassa mukana myös! :)

    VastaaPoista
  50. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Oi, ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Mukana ihanassa arvonnassa 😊
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Mukana ihanassa arvonnassa 😊
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Voi ei miten ihania kuvia:)
    Mukana ehdottomasti:amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  55. Mitä kevätiloa blogissasi onkaan! Ja puolivilli kuulostaa niin minun jutultani, arvonnassa siis mukana. sannamarianne1 (at) gmail.com

    VastaaPoista
  56. Kyllä kevät tulee mieleen noita kuvia katsellessa,lunta on vielä puolimetriä.
    Kirja arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Osallistun upean kirjan arvontaan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Hei!

    Ihania keväisiä kuvia! Ja mukana arvonnassa!

    Terkuin
    Elsa ja tytöt

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥