maanantai 18. tammikuuta 2016

Sopivasti talvista


Kevät on ihmisen parasta aikaa.
Ilman syksyä ja talvea kevät ei tuntuisi erityiseltä.
Kamalaa, jos kevät olisi ihan vaan tavallinen.

Parasta talvessa on, että voi unelmoida keväästä.
Hartaasti odottaa.


Odotellessa voi vallan mainiosti nauttia talvesta.
Ihan vaan ajankuluksi.
Juuri nyt on sopivan talvista.
Unelmaisen kevyttä lunta,
pientä pakkasta.
Pakahduttavan kaunis luonto.
Valoisaa.
Jokaisena päivänä valoisa aika lisääntyy.
Kevyttä lunta on kiva kolata.


Riemastuttava Kevät odottaa lumen alla.

Sunnuntaina käytiin taas Eurassa Kauttuan koskilla.
Kaunis päivä, pakkasta vain -7 astetta.
Aluksi kaikki näytti vain valkoiselta.
Tumma vesi kuohui sulapaikoissa.


Hetken kuluttua alkoi erottaa paljon erilaisia värisävyjä.
Jääkylmää.

Untuvanpehmeää

 Graafista mustavalkoista


 Sinivalkoista


  Suvantopaikassa veden virtaus rauhoittuu.

 Nokkonen!

Koskikarat sukeltelivat kosken kuohuihin
ja välillä sukivat sulkiaan jään reunalla.
Suunnilleen 50 metrin päässä meistä.
Eihän minun välineilläni niin kaukaa mitään kuvia saa!
Kotona katselin Canonin 500 millisten putkien hintoja.
Pyöreästi kymmenentuhatta euroa!
En todellakaan halua niin kiihkeästi koskikaran kuvaa,
että maksaisin tuollaista summaa.
En edes, jos minulla olisi se summa.
Toki saisi Tamronin 150-600 millisen tuhannella eurolla,
mutta en nyt ole sellaistakaan hankkimassa.

Minäpä kuvaan Onnia.
Heillä on koskikaran kanssa sama väritys
ja Onni (melkein) aina auliisti poseeraa.
Tarpeeksi lähellä, eikä (yleensä) lähde karkuun.



Tulppaanien aika!


Lupaus keväästä.
Olen jo ostanut vaikka kuinka monta kimppua.
Vastustamattomia.





Värikästä viikkoa!






Marja

22 kommenttia :

  1. Oh niin onkin, tulppaanien aika ja lupaus keväästä. Eikä kevät ole kuin aivan nurkan takana! Ihanaa!! Talven selkä taittuu huomenna. Hyistä, mutta kaunista on joella. Suolainen on hinta putkella, pah... Minunkin kamerasta alkoi kuulua outo raksutus, kattelin käytettyjä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelaguu; onneksi meillä on tulppaanit!
      Talven selkä taittuu...sittenhän on jo melkein kevät!
      Uskomattomat hinnat suorastaan; koskaan en maksaisi noin paljon!
      Pari putkea olen ostanut käytettyinä, oikein hyvin ovat toimineet. Ei mitään eroa havaittavissa uutena ostettuihin.

      Poista
  2. Voi tuota Onnia, hän on niin komea!

    VastaaPoista
  3. Ihastuttaviva kuvia ja kamoon, järki käteen kameranputkiin ja hankintoihin! Tonnin kamerakin on järkyttävän kallis- ne on niin ylihinnoitettu, kun on myyjän markkinat - nykyään saa kuitenkin jo pikkurahalla ihan käypiä pelejä, mutta jos haluaa kunnon putket niin... Onni oli kyllä niin kauniisti kuvattu, hän oli ihana pulleroinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis; kiitos :)
      Juu, en kyllä milloinkaan laitttaisi tuollaisia summia kamerajuttuihin. Kunhan katselin :D
      Onni on niin komea, että kuvatkin onnistuu ;)

      Poista
  4. Hienot kuvat. Mieluummin niitä katselee koneelta kun lähtee tuonne ulos hyytymään. No, kolmen vartin päästä on pakko, lähteä töihin. Kevät tulee kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auli; kiitos :)
      Vähän tuolla ulkona tosiaan tahtoo hyytyä näin tottumattoman :D
      Tulee se, aurinko paistaa jo lupaavasti, vaikka kylmää onkin!

      Poista
  5. Uskomattoman ihania kuvia, nuo purokuvat niin eläviä. Melkein voi kuulla puron solinaa.

    VastaaPoista
  6. IHania kuvia. Lumi on kyllä niin kaunista...
    Näköjään alkaa kevät siintämään mielessä, kun tulppaanit ja niiden värisävyt niin mielen herkisti. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvituulia; kiitos :)
      Aivan ihanista maisemista on viime aikoina saatu nauttia!
      Herttaiset tulppaanit tuovat kevään mieleen.

      Poista
  7. Hienoja vesikuvia ja herkullisia tulppuja. Onhan ne koskikarat ihan kivoja lintuja, mutta Onnia kelpaa kuvata ja esitellä kerta toisensa jälkeen.
    Minä aina ihastelen monien bloggareiden upeita lintukuvia ja silloin herää myös kutkuttava ajatus hankkia itselleen pitkiä putkia. Sitten palaan maan pinnalle ja tuumaan, ettei minun tarvitsekaan kaikkea osata ja saada itselleni. Riittää, että pystyn kuvaamaan kukkiani, sillä siinäkin minulla on ihan tarpeeksi haastetta. Ei maksa mitään käydä katselemassa tinttejä toisten blogeissa. Sitä voi vieläpä harrastaa omalla sohvalla lämpimässä ja siinä ohessa huudahdella ihastuneita kommentteja niiden muiden hyvin onnistuneille kuville. Blogimaailma on kyllä upea keksintö. Sieltä löytyy kaikille kaikkea ilman, että itse tekee muuta kuin antaa sormien lentää näppämillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between; kiitos :)
      Onneksi on Onni :D
      Ihan totta, ei sitä voi mitenkään olla ihan kaikessa hyvä ;D
      Onneksi niitä tinttejä ja muita lintuja voi seurata ihan luonnossa, kaikkea ei tarvitse aina kuvata. Muistikuvatkin ovat ihan kivoja. Facessa on vaikka mitä mitä luontokuvaryhmiä, joissa voi käydä katselemassa ja ihailemassa upeita kuvia. Siellä kyllä välillä iskee masennus, kun siellä on niin hienoja kuvia. No, pitää muistaa, että siellä on myös ammattilaisten kalliilla välineillä kuvaamia otoksia...

      Poista
  8. Aivan mielettömiä kuvia. Erityisesti nokkoskuva sai sydämen nyrjähtämään <3

    VastaaPoista
  9. Upeat kuvat taas! Tulppaanit, niitä on pakko saada. Nokkoskuvaa ihastelin pitkään, minäkin :) Vettä on tosi vaikee kuvata että se liike erottuu. No, näistä erottuu ;)
    -Outi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi; kiitos :)
      Nyt pitää olla tulppaaneja aina maljakossa, ei tätä talvea muuten kestä!

      Poista
  10. Ruusa tykkää ihan selvästi että onneks sä teet noi kylvöjutut. terv Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi; niinpä, ei ne ole mitään kissojen työtä. Hyvä kun jaksaa virallisesti valvoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥