perjantai 2. tammikuuta 2015

Uudelle Vuodelle

 乾杯 ja cin cin

Kevättä kohti ollaan menossa, 
vaikka nämä uuden vuoden ensimmäiset päivät ovatkin
olleet kuin takaumia jostain marraskuun lopusta!
Lumesta ei ole enää tietoakaan, syksyisen oloinen myrsky ravistelee puita
ja piiskaa vettä ikkunaan.
Päivä ei valjennut tänään ollenkaan.

No, kyllä tästä vielä kevät tulee.

Joulu on siivottu pois talosta.
Kasvarikin piti vapauttaa tänään joulukuosistaan,
mutta en viitsinytkään mennä tuonne pihalle myrskysäähän.
Tulee vielä parempiakin päiviä.

Puhelinkin vaikuttaa jokseenkin elottomalta,
ei suostu heräämään millään.
Takuuta on kuitenkin vielä melkein vuosi jäljellä.
Maanantaina täytyy lähteä jonottamaan Elisa-shopetiin,
ellei satu luuri heräämäään sitä ennen......

Uutta Vuotta otettiin vastaan kasvarissa
kuohuviinin, vuohenjuustopiirakan ja vuohenjuustosalaatin seurassa.
Vuohenjuustopainotteista, oli menossa juustopaketti vanhaksi......
Tällä kertaa panostin erityisesti juhlavuuteen.
Ostin peräti 10 kpl:n tähtisadetikkupaketin 1eurolla.
(lyhyempiä tikkuja toki)

Raketeista en ole koskaan tykännyt, eikä meillä ole niitä ammuttu.
Mitä nyt mies joskus nuorempana välttämättä halusi.
Naapuritkin ovat joko tulleet järkiinsä tai ihan vaan köyhtyneet,
melkein ollenkaan ei nyt ollut tulitusta näillä nurkilla.
Sen verran kuitenkin pauketta kuului, että kissat kulkivat vähän aikaa
matalina mahakarvat maata viistäen etsimässä suojaa pöytien ja sohvan alta.
Vuohenjuustopiirakan ohje on tuossa alapuolen postauksessa.
Herkullista on kyllä.

 Salaatin ohje löytyy täältä, paitsi mansikoiden tilalla on nyt karpaloita

Jälkkäri.
Jäätelössä mausteena Limoncello-likööriä





Viikonloppu taas edessä.

Iloista viikonloppua
ja
kauniita keväisiä unelmia

Marja

18 kommenttia :

  1. Herkullisen ja juhlavan näköistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; kiitos! oikein mukavaa oli meidän uudenvuoden vastaanotto :)

      Poista
  2. Olipa ihanan näköistä, taidanpa ottaa reseptin ja tehdä viikonloppuna. Juhlava on kattaus. Meilläkin myrskytuuli ulvoo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos!
      Ainakin piirakka on tosi helppo tehdä ja varmasti maukaskin, jos vaan tykkää vuohenjuustosta :)

      Poista
  3. Olet oikea herkkumaakari. Vesikielellä noita katselen...

    VastaaPoista
  4. Varmasti maistuvaa. Ihana kuvakollaasi viime postauksessa.

    Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  5. Oi, nam! Herkullisissa merkeissä teillä vaihtui vuosi :) Täytynee pyöräyttää piirakkaa joku päivä :) Iloa, valoa ja kukkaloistoa uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; kiitos ja kiitos samoin sinulle, mahtavaa uutta vuotta!

      Poista
  6. Onnen tähtipölyä uudelle vuodelle 2015!! Siitä on tuleva lumoava!
    Aivan ihana kello taustalla ja kauniit kukat! Kimpussa näyttää olevan ihanaa valkeaa nerineä mukana!
    Aurinkoa lähetän matkalaukullisen heti pikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; kiitos, asennoidutaan niin, että vuodesta tulee ihana ja lumoava :)
      Kaikkia keväisiä kukkia pyysin laittamaan tuohon kimppuun, nerineä, syreeniä, pinkkejä neilikoita....
      Kiitos, sitä aurinkoa saa lähettää ihan miten paljon vaan :D

      Poista
  7. Mahtavat kekkerit, tarjottavat ja puitteet. Tähtisadetikut tuovat hillittyä säihkettä, kyllä näillä kannattaa mennä kohti valoa ja kevättä. Toivottavasti tämä päivä oli vain ilmojen haltijan moka ja haltija korjaa pian erehdyksensä.
    Lunta ja valoa, sitä tosissani toivon.
    Kaikille kisuille terveiset meiltä ja rapsutukset myös...........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; mukavat oli kekkerit meillä kyllä :)
      Ilmojen haltija saisi tosiaan lakata mokailemasta, kohtuullisia timanttihankia nyt tarvittaisiin ja niiden jälkeen aikainen ja piiiitkä kevät.....
      Kisut kiittävät ja kehräävät :)

      Poista
  8. Oih, kaikilla aisteilla varmaan nautittavaa!

    VastaaPoista
  9. Onpas juhlallisen näköistä ja taatusti oli maistuvaista myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maatiska; oikein mukavasti alkoi uusi vuosi näillä kekkereillä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥