sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Lämmöllä kudotut

Kasvarissa tänään kuvattuja
Joulua ennen villasukkakori tyhjeni ihan kokonaan.
Näillä tammikuun hämärillä on ollut hyvää aikaa aloittaa korin täyttäminen.
4 paria on valmiina ja viides pari puikoilla.

Näitä on niin mukava kutoa, kuviomalli syntyy yleensä siinä kutoessa.
Käytän kuviosukkiin joko Gjestalin Jannea tai Maijaa, 
joten tiedän valmiiksi paljonko silmukoita tarvitaan,
vähän pitää välillä tehdä laskelmia, että saa kuvion sopimaan
käytettävissä oleviin silmukoihin.

Sain puhuttua Artistin karvaisine koipineen sukkamallikseni.
Sukat ovat kokoa 37-39 ja Artistin jalat neljäkakkoset, mutta hyvin joustavat villasukat :)

 Pitkävartiset sukat koko 38/39
Lanka Regia Fjord

Polvisukat koko 37/38
Lanka Gjestal Janne

 edessä leveä palmikkokuvio
 takana lenkkikuvio, jonka reunassa on hyvä tehdä kavennukset

 Pitsisukat koko 38/39
Lanka Gjestal Maija
 Edessä keskellä reiällinen joustinneuleraita ja reunoilla lehtikuviot
 takaosa reiällistä joustinneuletta

 Valkoiset pitsisukat koko 37/38
 edessä köynnöskuviota ja lenkkikuviota
 takaosa reiällistä joustinneuletta



 Kasvarin jäätynyt ruusu

 Laseissa jääkukat

 Virallinen valvoja/kuvausassari 
 Onni istuskeli vähän aikaa kuistin edustalla.
ei viitsinyt kuitenkaan tulla kasvarille asti, vaan meni kiireesti takaisin sisälle.



Marja

35 kommenttia :

  1. Kyllä on niin kauniita sukkia! Toivottavasti saajat osaa arvostaa =) Itse vielä kovin lapsenkengissä neulomishommissa ja oikeastaan vasta pari talvea olen edes neulonut. Onneksi täällä alkaa kohta käsityöpiiri, jossa aion opetella neulomisen saloja. Mutta kyllä tuollaisia kuin sinun sukat, raaskisin pitää vain pyhäsukkina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuuva-täti; voi kiitos :)
      eivät nämä pitsineuleet niin kovin monimutkaisia ole, kavennuksia ja lisäyksiä vaan vuorotellen...
      Käsityöpiiri kuullostaa mukavalta, sieltä saa varmasti uusia ideoita ja neuvojakin!

      Poista
  2. Voi miten kauniita sukkia, aivan ihania, olet kyllä niin taitava ja nuo viralliset valvojat, rapsutukset heille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos! Virallisia valvojia aina tarvitaan ja rapsutuksia he eivät voi saada koskaan liikaa :)

      Poista
  3. Villasukkakelit parhaimmillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maatuska; juuri näin, vähän tosin kelit vaihtelevat, välillä on huopatossukelit ja seuraavana päivänä saapaskelit. Mutta villasukkia aina tarvitaan

      Poista
  4. Todella mahtavia villasukkia kauniissa väreissä. Ihanan söpöläiset avustajat.

    VastaaPoista
  5. Komeat sukat!
    Iso kiitos kärsivälliselle sukkamallille :-)

    VastaaPoista
  6. Komeat kissat ja kauniin värisiä sukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkkuumummo; eikös vaan olekin pörheät valvojat meillä :)

      Poista
  7. Taitava olet kutomaan! En ihmettele, etteivät kissat kauan ulkona viihdy. Onhan siellä hyvin kylmää juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma; kiitos :)
      Kissat eivät tosiaan viihdy pihalla nyt, leivinuunin päällinen houkuttaa paljon enemmän!

      Poista
  8. Mahdotton miten ahkera :) joka asiassa täytyy olla virallinen valvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia; siitä ahkeruudesta en nyt tiedä, sukan kutominen on ihan vaan huvia ;)
      Valvoja tosiaan on tarpeellinen asioiden sujumisen kannalta.

      Poista
  9. Kaikki nuo kelpuutaisin ehdottomasti jalkoihini :)
    Mikäpäs noissa Artistin säärissä vikana olisikaan;vois mennä,vaikka sukkahousumalliksi Anttilan kuvastoon :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; kiitos :)
      Siinäpä Artistille uusi virka!

      Poista
  10. Upeita sukkia. Kovilla pakkasilla meilläkin kissat kurkistavat vain ovelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kukapa tuonne ulos viitsisi mennä varpaitaan palelluttamaan!

      Poista
  11. Kyllä Suvikummussa on ahkera ja monitaitoinen emäntä. Todella upeita sukkia.Minä olen sukkien suurkuluttaja pidän niitä kesät - talvet. Itse en ole kuitenkaan opetellut kutomaan sukkia, kun äitini on niitä niin paljon kutonut. Uskon, että ne riittävät loppuelämäksemme meille molemmille, vaikka äitini ei jaksakaan enää kutoa. terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; voi kiitos! Sukan kutominen on kyllä paremminkin huvia ja ajankulua kuin ahkeruutta.....
      Sukkavarasto on kyllä hyvä olla olemassa!

      Poista
  12. Kauniita ovat ja tuntuu niin kotoisalta tuo kutominen, meillä äiti kutoi sukkia ja neuloi hameita. Minäkin luulin,että äidin kutomat sukat eivät koskaan lopu, mutta loppu ovat. Olen itsekin aikoinani kutonut paljonkin, mutta enää ei niskat kestä.
    Löysin itselleni jouluksi pitsisukat, en kuitenkaan niin kauniita kuin sinun sukkasi. Ehkä parempi onni seuraavissa myyjäisissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla; kiitos! Meilläkin on aina kudottu ja neulalla on neulottu, eikä ommeltu ;)
      Kutominen käy tosiaan niskojen päälle, mutta käynkin hierojalla säännöllisesti parin viikon välein. En toki pelkästään kutomisen takia, vaan ihan muutenkin yritän pitää itsestäni sen verran huolta.
      Teen seuraaviin myyjäisiin oikein monet pitsisukat ;D

      Poista
  13. Upeita tillukkaita! Nyt on oikein hyvä keli kutoa, saa samalla lämmikettä valmiiksi viluvarpaille ja -sormille :) Aurinkoista pakkasviikkoa!

    VastaaPoista
  14. Paljon sukkia toinen toistaan kauniinpia ja varmaan myös vaikeita kuvioita.
    Kuvausassarin ilme on vähän sellainen, että menikös se kaikki ihan assarin mieleen!
    Onni on kuin viilipytty ja edukseen koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos! Eivät nuo kuviot oikeastaan ole vaikeita, helposti jää mallikerta mieleen kun pari kertaa on sen tehnyt....
      Aina ei tule noudatettua assarin näkemyksiä, ilmeestä sen sitten näkee ;D

      Poista
  15. Kauniita sukkia, joissa erityistä on upea kädenjälki. Viimeisen päälle taidokkaasti tehtyjä.
    Janne on todella ihana lanka kutoa. Huomasin, että sillä saa helposti tasaista jälkeä - verrattuna esim. 7-veikkaan. Harmi vain, että se on harvassa kaupassa hyllytavaraa. Netistä tilaan sitä välillä.
    Herkullisen pörheitä virallisia valvojia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; kiitos!
      Olen jo useamman vuoden käyttänyt pelkästään Jannea ja Maijaa 7 veljeksen ja Nallen tilalla. Ovat mielestäni parempilaatuisia, eivät mene ollenkaan niin nuhjaantuneen näköisiksi käytössä.
      Turussa tai Tampereella käydessäni ostan niitä aina Lankamaailmasta, siellä on hyviä tarjouksia usein ja kilon paketeissa ovat aina edullisia.
      Pakkanen pörhistää valvojat :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥