perjantai 30. tammikuuta 2015

Tammikuu

 Tammikuu siirtyy huomisen jälkeen muistojen aarrearkkuun.
Vihdoin.

Pieni Lintu haastoi linkittämään kuukausikollaasin.


Tammikuu 2015
Pitkä, harmaa, loskainen.
Muutamana päivänä lumisadetta.
Enimmäkseen räntää ja vettä.
Ei kauniita kuurakuvia, eikä auringon kimallusta hangella.
Tulppaanit, aavistus keväästä.
Tammikuun hämäräisinä päivinä valmistuivat villasukat.
Monta paria.


Tänään satoi lunta.


Ruusan kanssa oltiin lumitöissä.
Katseltiin kun mies kolasi :)

Perjantaipuketti.

Kivaa viikonloppua! 

 ♥


Marja

26 kommenttia :

  1. Sulla ja Ruusalla oli ihan parhaat lumityöt. Kiva kollaasi.

    VastaaPoista
  2. Hih, lumitöissä ;-) Muistini mukaan hanki kimmeltää vasta helmikuussa, ainakin minulla on sellaiset muistot, että joulu- ja tammikuu ovat aina yhtä harmaudessa tarpomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; juu, mutta me oltiin tosi hyviä kannustajia! Niin se tosiaan taitaa olla täällä etelässä, nyt kun ei päästy sinne pohjoiseen. Siellä paistaa tammikuussakin aurinko, vaikka lyhyt on siellä päivä silloin.

      Poista
  3. Kaunis tammikollaasi.
    Mutta aivan ihana on tuo lumipuu ja tulppaanit on niin läpikuultavan kauniita.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. you have managed to make January beautiful. I love the snow covered tree.

    VastaaPoista
  5. Kuva lumisesta puusta on tosi hieno! Ja muutenkin ;)

    VastaaPoista
  6. Ihanan värisiä tulppaaneja :) Mukavaa viikonloppua toivoo Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; herkän kauniita :)
      Kiitos samoin, mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Voi miten ihanan talvisia kuvia ja herkkiä tulppaaneita ja Ruusa, kukista kaunein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos :) Ruusa on yksi pullea ruusunkukka tosiaan :D

      Poista
  8. Teillä oli hyvä työnjako lumitöissä :) Täytyyhän sitä hommissa työnjohtaja ja virallinen tarkastaja olla paikalla!

    Ps. Kiitos haasteesta, jätän muhimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; Hyvin sujuivatkin lumityöt tuolla työnjaolla.....
      Ei mitään paineita, sitten kun, ja jos jaksat :)

      Poista
  9. Kiteytit erinomaisesti tammikuun säät. Josko huomenna alkava helmikuu toisi enemmän valoa, auringonpaistetta ja sitä kimallusta hangille.
    Ruusa hoitaa kunniallisesti oman osansa lumitöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; juu, aika yksitoikkoiset oli säät tammikuussa. Helmikuussa paistaa aurinko senkin edestä ;D
      Ruusa on hyvin tunnollinen pikku-kissa :)

      Poista
  10. Löysin blogisi, ja liityin lukijaksi. Kiva blogi ja upeita kuvia!

    VastaaPoista
  11. Kaunis kollaasi ja ihana, suloinen kisuli!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥