lauantai 17. tammikuuta 2015

Nopsajalka?


Ensinnäkin on todettava, että kuvat ja teksti eivät mitenkään liity toisiinsa
Kuvat ovat viime maaliskuulta ja huhtikuulta.
Ihan vaan siitä syystä, että pian tammikuu on päästy loppuun,
tammikuun jälkeen on lyhyt helmikuu ja sitten onkin jo maaliskuu!
Kevään ensimmäisten krookusten ja lumikellojen aika!
Se nopsajalka, ainakin tuleva sellainen, olen minä.
Menin torstaina sairaalaan, jossa operoitiin oikean jalan polvi.
Siinä sahattiin. jyrsittiin, porattiin ja mitä kaikkea vielä, sääriluuta ja reisiluuta
ja asennettiin Oxford puolikeinonivel polveen.
Vuosi sitten sama operaatio tehtiin vasempaan polveen.
Toimenpide tehtiin selkäpuudutuksessa ja olin hereillä koko operaation ajan.
Aika mielenkiintoisia ääniä kyllä siinä syntyy, etten sanoisi.
Juha Kalliokoski on hyvin taitava ortopedi, 
molemmat leikkaukset onnistuivat todella hyvin.

Sairaalassa oli oikein leppoisa tunnelma ja ystävällinen henkilökunta.
Terveisiä sinne heräämöön :)

 Pääsin kotiin tänään aamulla, parin vuorokauden kuluttua leikkauksesta,
sillä kaikki oli kunnossa, haava oli siisti, en tarvinnut mitään ylimääräisiä kipulääkkeitä.
Normiannoksilla kivut pysyvät kokonaan poissa.
Kuvasin kännykällä sairaalassa aikani kuluksi sitä polvea,
mutta enpä nyt laita niitä kuvia tänne.
Meidän Teekkari ainakin pyörtyisi heti ne nähdessään ;D

Polven jumppaaminen pitää aloittaa nyt heti.
Aluksi se tosin on vain nilkkojen pyörittelyä ja jalan nostelua,
siinä vaiheessa tulee jo hikikarpalot otsalle kun sitä polvea pitää alkaa taivuttamaan.

 Ihan vielä ei liikunnan osalta pääse aloittamaan uutta ja terveellistä elämää,
mutta ruoan suhteen voisi jo aloitella.......
100 päivää ilman alkoholia jo noudatankin, helppoa, 
kun nyt on sellaiset lääkkeet, ettei voi edes ajatella mitään alkoholia.
Muutenkin minun alkoholin kulutukseni on koostunut 
sunnuntai-aamujen kuohuviiniaamiaisista
ja satunnaisista jouluglögeistä.
Kesäisistä kuohariaamupaloista en luovu,
 mutta ne ovatkin ajankohtaisia vasta sen sadan päivän jälkeen ;)

4 vuoteen en ole voinut käydä lenkillä, 
seuraavana yönä ovat polvet olleet niin kipeät, että ei ole pystynyt nukkumaan.
Puutarhahommia ja melkein kaikkea muutakin vaihtelevaa liikkumista on voinut tehdä,
mutta yhtäjaksoista kävelyä eivät polvet ole kestäneet.
Parin kuukauden kuluttua voi vähitellen aloittaa pienet kävelylenkit.
Suorastaan innolla odotan sitä aikaa!

Ruusa on kotiintulostani asti ollut tiiviisti vieressäni.
Vähän hän oli närkästynyt kun olin pari päivää poissa kotoa.
Nyt pitää tuossa tarkasti vahtia, etten enää karkaa.....

Mukavaa tammikuista viikonloppua!
Toivotaan, että huomennakin paistaisi aurinko!


Marja

46 kommenttia :

  1. Paranemisia ja toipumisia!
    Onneksi nuo keinonivelleikkaukset ovat nykyään jo melkein 'rutiinia'. Leikkaavat lääkärit ovat kovan luokan osaajia eikä keinonivelissäkään ole laadussa valittamista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna; kiitos :)
      Ihan totta, nykyään ovat nämä varaosat jo tosi hyviä ja kestäviä.
      Ja läääkärit ovat ihailtavan taitavia!

      Poista
  2. Kiitos keväisestä tuulahduksesta kuvien muodosssa! Ihanaa, että leikkaus meni noin hyvin. Nyt vaan päättäväisyyttä ja tsemppiä jumppaharjoituksiin, niin keväällä jo teidän ihanassa puutarhassa vipeltää varsin nopsajalkainen puutarhuri. Ruusa-parka ehti jo huolestua, mitä sulle on tapahtunut. No, on hyvä, että sulla on lämmin lähihoitaja! Voi hyvin! Ja muista: miesväki saa nyt passata oikein olan takaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu; keväistä tuulahdusta tässä tarvitaan, kun ei kunnon talvestakaan ole tietoa. Oikeasti tammikuussa kuuluisi olla lunta ja pakkasta, en kyllä mitään paukkupakkasia kaipaa, sellaista ihan pientä pakkasta vaan.....
      Kyllä se kuntoutuskin tästä pääsee vauhtiin, lääkkeet vaan ovat oikein superväsyttäviä, muuta ei oikein jaksa kuin välillä syödä ja pari kertaa päivässä tehdä sen jumppaohjelman!
      Nyt myös Viiru on tullut hoitsuksi, toinen nukkuu toisella puolella ja toinen toisella puolella tiiviisti kiinni kyljessäni. Kyllä minun van kelpa :)
      Miesväki on passannut ihan kiitettävästi :)

      Poista
  3. Toipumista sinulle! Mukavia nämä kukkakuvat, sieltä se kevät tulee!

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle polvelle, ehdit hyvin päästä keväisille puutarhajuoksuille. Ihania kuvia :) Olen juuri taas käyynyt läoi viimevuotisia kuvia, ja se kyllä lisää kevätfiilistä ;I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsä Mörökölli; kiitos :) Ajoitin tämän leikkauksen joulu- ja kevätkiireiden väliin kun sain itse valita leikkausajankohdan!
      Onneksi on ne kuvavarastot!

      Poista
  5. Hyvää toipumista sinne! Kaunista kevättä kuvissa.

    VastaaPoista
  6. Pikaista toipumista ja nopsajalkaisuutta! Täälläkin pyörryttäisiin, kiitos siis kukkakuvista!
    Ihana Ruusa, pitää huolen sinusta omalla tavallaan.
    Voipi olla, että lumikelloja saadaan jo tammikuussa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos! Tässä on nyt hyvä suunnitella tekemistä kevääksi nopsajalkaiselle itselleni ;D
      No sitten nämä kevätkuvat olivat ihan oikea ratkaisu!
      Ruusa ja Viiru ovat niin minun kissojani, tiiviisti ovat pitäneet seuraa.
      Voidaan hyvinkin saada lumikelloja tammikuussa, elleivät jostain luonnonoikusta johtuen jää lumen alle.....

      Poista
  7. Toipumisia sinne, mutta aloita sitten varovasti liikkuminen, ettei tule takapakkia. Mukavaa viikonloppua sinulle Marja toivoo Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; kiitos!
      Eipä tässä edes aljon jaksa liikkua, kun nuo särkylääkkeet ovat niin väsyttäviä. Pihalle ei näillä keleillä uskalla menna ollenkaan!

      Poista
  8. Appeni on tällä hetkellä samanlaisessa tilanteessa.hurjaa että sen näköisellä polvella pitää ruveta liikkumaan. Onneksi on neulepuikot keksitty.siulle niistä on varmasti enemmän iloa kuin apelleni XD pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mehtäemäntä; hurjasta ulkonäöstä huolimatta aika hyvin sillä kuitenkin pääsee liikkeele....
      neulepuikkoihin tartun heti, kun pysyn hereillä, noita särkylääkkeitä on pariksi viikoksi, sen aikaa tässä vaan torkutaan....
      Appiukollesi voisi paremmin sopia vaikka ristikot ajankuluksi ;D

      Poista
  9. Pikaista paranemista. Tänään pihalla kiertäessä havahduin, että kohtahan pitänee tehdä uudet siemen tilaukset. Katalogit käsiin vain ja uutta suunnittelemaan niin jo sujuu aika. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Tiainen; kiitos!
      Kyllä niitä siemenjuttuja pitää ihan pian alkaa suunnitella,nyt tammikuussa pitää jo ensimmäisiä kylvöjäkin tehdä!

      Poista
  10. Pikaista toipumista Marja!
    Hyvä ajankohta leikkauksellesi, kevääseen mennessä olet varmasti jo hyvässä iskussa. Keväiset kuvasi olivat ihania!

    VastaaPoista
  11. Olipa sinänsä hyvä aika operoinnille. Ehdit kuntouttaa polveasi kaikessa rauhassa ennen kesää. Ihania kuvia.

    Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; kyllä tässä on hyvää aikaa kuntoutua, sairasloma on 12.4 asti, silloin pitäisi olla jo ihan kunnossa!
      Kiitos :)

      Poista
  12. Juha K. reparoi polveni lokakuussa....kierukka korjattiin ja on hoitanut myös toista polveani. Ihana lääkäri kaikin puoli! Meillä on suvussa äidin puolella heikot polvet ja minä oon ne sitte perinyt myös. Rauman sairaalassa on hyvä olla.
    Hyvää vointia ja ehdit parantua ennen keväthommia! Voi Ruusaa♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. leenajapojat; On kyllä todella mukava lääkäri, kun on tarpeeksi pätevä, ei tarvitse edittää mitään!
      Eipä tosiaan ole valittamista potilaalla Rauman sairaalassa.
      Kiitos!

      Poista
  13. Toivottavasti maltat pysytellä kohtuudessa harjoittelun kanssa ja polvi, se teko sellainen, paranee hyvin! Kaikkea hyvää! Saa nähä milloin ne alkaa mulle ehotella tuommosta leikkausta.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maatuska; juu maltan kyllä, en ole ollenkaan innostunut niistä jumppaliikkeistä, teen vain sen mikä on pakko :D
      Kannattaa kyllä mennä leikkaukseen, jos polvet vaivaavat, leikkauksella pääsee kaikista säryistä!

      Poista
  14. Raikkaan keväisiä kuvia olet valinnut. Parane pian.

    VastaaPoista
  15. Toipumisia. Tiedän, millainen leikkaus on. Äidilläni vaihdettiin molempiin polviin nivel samanaikaisesti. Molemmat lonkat ovat myös keinonivelillä. Niistä toinen on leikattu kahteen kertaan, toinen kolmesti. Ihmeellinen asia nuo "varaosat", parantavat oloa kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumma; Kiitos!
      Onpa äidilläsi ollut leikkauksia! Toivottavasti minun leikkaukseni olisivat nyt tässä!
      Todella suuri apu on näistä varaosista!

      Poista
  16. Nopeaa toipumista! Kohta on sitten vauhti päällä. Nuo leikkauksen äänet on mukavaa kuultavaa, ei yhtään tunnu että itseä hakataan.
    Oikein hyvää sunnuntaita ja on hyvä. kun hoitaja huolehtii ettet heti taas karkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mummeli; kiitos! varmaan sillä etukäteen annetulla diapamilla on osuutensa siihen, että ne äänet vain huvittavat ;)
      Kiitos samoin! minulla on hyvät hoitajat täällä :)

      Poista
  17. Kyllä noilla toipumistoivotuksilla jo Nopsajalaksi tultaisiin, mutta ei kait lisä pahaa tee, joten paranemisia!
    Älä nyt kuitenkaan kovin äkkiä lähde ulos liukastelemaan, ettei menisi lisää niveliä. Tuo lenkkeilytaukosi on ollut tosi pitkä, on varmaan iso ilo päästä aloittamaan uudelleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla; no kyllä varmasti,kiitos !
      Pysyn kyllä vielä tiiviisti pirtissä, meidän pihatiellä on varmasti parempi jää kuin Äijänsuolla!
      Todella odotan keväisiä lenkkipolkuja.....

      Poista
  18. Onnea uudelle polvelle :) Hienoa, että pääset kohta kävelemään oikein kunnolla nopsajalkana. Mä niin odotin polvikuvia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko; kiitos! juu, sitä itsekin tässä odottelen!
      heh, jospa lähettäisin sulle sitten sähköpostissa parit kuvat kun huomenna otan sen viimeisenkin siteen pois haavan päältä. Se niittirivistö on varsin katu-uskottava ;DD

      Poista
  19. Pikaista toipumista! Ja tuli muuten syksyihmisellekin kevättä ikävä noita kuvia katsellessa! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. reija; kiitos! syksyihmisen täytyy selvitä keväästä ennen kuin taas on syksy ;)

      Poista
  20. Nopsajalalle reipasta toipilasaikaa! Ihanaa kun on kuitenkin olemassa osaavat kirurgit henkilökuntineen auttamassa kun omat saranat ovat kuluneet loppuun. Toivottavasti toipilasaika menee hyvin, ulos jääkentille ei ole vielä kyllä asiaa, itse meinasin tänään lenkillä kaatua jokusen kerran, onneksi oli sauvat mukana. Kevätkukkien kuvista tulee jo hyvä mieli, taas pian tuo aika onkin jo käsillä ja sitten pääset touhuilemaan ja vahvistamaan lihaksia! Aurigonsäteitä Sinulle! ..ja rapsutukset Ruusa-hoitajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; kiitos!
      Ihan totta, korkeatasoista on terveydenhoito Suonessa!
      Ulkona on nyt niin jäistä, että todellakaan ei tule edes mieleen mennä pihalle!
      Kiitos, välitän rapsutukset Ruusalle :)

      Poista
  21. Voi paranemisia Sinulle Marja! Toivottavasti kivut pian helpottaisivat, ei ole kivaa kun kärsit :( Minä yhdistin sen kierukan ihan eri hommiin, kaikkea sitä onkin..hih. Oxford kuulosti ainakin hienolta, ei varmaan ihan kaikilla sellaista olekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia; kiitos :) kipuja ei nyt ole ollenkaan, on sen verran tehokkaat tropit tässä pari viikkoa!
      Ennen leikkaustakin niitä kipuja oli vain kun polvea rasitti liikaa. Se kierukka minun polvessani on ilmeisesti ihan kunnossa, nivelrikkoa oli polven sisäreunassa joten ne luut pinnoitettiin siitä kohtaa ja laitettiin se Oxford-juttu. Koko niveltä ei siis tarvinnut vaihtaa keinoniveleen. On se nyt aika makeeta kun on Oxfordit polvissa, on siellä jotain titaaniakin, joten todistus täytyy muistaa pitää mukana, jos menee metallinpaljastimeen.....

      Poista
  22. Leikkaussalihoitajan työ huono puoli on ettei tiedä potilaan toipumisesta, mutta tämähän on mukava tapa tietää.
    Edelleen hyviä vointeja ja kiitos terkuista. Terkkuja blogifanilta

    VastaaPoista
  23. Niinpä, teillä tosiaan potilaat vaihtuvat aika tiuhaan tahtiin....
    Kiitos, hyvin täällä pärjäillään :)
    Työniloa sinne!

    VastaaPoista
  24. Hyvää toipumista ja paranemista vaan polvellesi.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥