perjantai 25. huhtikuuta 2014

Unelmatyöpaikka

Eilen työpäivän päätyttyä tein kierroksen työpaikallani kameran kanssa.
Varsin hurmaava työympäristö.

 
Surfiniat aloittelevat kukintaansa
Miljoonakellotkin alkavat avautua

 Yhdestä kasvihuoneesta oli mennyt kattoluukun avausmekanismi epäkuntoon.
Työnantajani kiikkuivat siellä katonrajassa huoltohommissa.
Sieltä katonrajasta sai melkein ilmakuvan kasvihuoneen näkymistä.
Työnatajani otti nämä kuvat, itse en niin ylös pystyisi kiipeämään,
minua alkaa huimata jo parin metrin korkeudessa :)





 Terassihortensiat alkavat värittyä

 Havupuualueet alkavat olla jo kunnossa, tuoteselostelaputkin paikoillaan.
Perenna-alue on vielä tyhjänä. 
Toukokuun alkupuolella tuodaan perennat paikoilleen. 
Vielä ne saavat olla kasvihuoneissa ja pellolla harson suojissa siihen asti,
 että yöpakkaset loppuvat.





  
 Pelakuuhuone on täynnä toinen toistaan upeampia ihanuuksia!
Hopeaputoukset pelakuiden yllä
Hurmaava vaniljantuoksuinen heliotrooppi


Siinäpä pikainen kierros puutarhalla.
Vaikka valoisaa aikaa on vuorokaudessa jo vaikka kuinka paljon,
silti ei ehdi tehdä kaikkea, mitä haluaisi.
Blogimaailmaankaan ei ehdi paneutua ollenkaan samalla tavalla kuin talvella.
Omalla pihalla sain eilen leikattua taikinamarjapensasaidan ja samalla leikkasin
riippalehtikuusen liian pitkiä versoja ja muotoilin rungollisen purppuraheisiangervon uuteen uskoon.
Mansikkapaikassa haravoin kuivat mansikanlehdet.
Se kävi nopeasti kun kuivat lehdet irtosivat todella helposti.
Kasvihuoneprojekti etenee taas vapun jälkeen kun miehellä alkaa loma.
Uusia hankintoja on puutarhaltakin taas kotiutunut.

Teen taas joku ilta kamerakierroksen puutarhalla
kun uusia ihanuuksia alkaa puhjeta kukkaan.

Kotipihallakin kukkii jo vaikka mitä.
Milloinkahan niitä ehtisi kuvaamaan.....

On tämä kevät niin ihanaa ja kiireistä aikaa!


Marja

44 kommenttia :

  1. Upea työpaikka. Onnea mitelenkiintoisesta työstä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana olla työssä mieleisessään paikassa, onnea !

    VastaaPoista
  3. Ihana työpaikka ja ihanat kuvat! Ihan silmä ja sielu lepäsivät kuvissa. Ai, että kun voisi jo mennä kesäkukkahankintoja tekemään. :)
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija; kiitos! vielä pitää malttaa melkein kuukausi, ennen kuin ulos voi istutella kesäkukkia!

      Poista
  4. Tosiaan unelmatyöpaikka, noihin tuotteisiin voisi jopa ihastua.

    VastaaPoista
  5. sulla tosiaankin On unelma duunipaikka..

    VastaaPoista
  6. Kauniin kukkiva työpaikka! Kyllä kukkien keskellä jaksaa vaikka työ olisikin kiireistä :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MINNA; juu, ympäristö on täydellinen ja kiirekin on välillä ihan mukavaa....

      Poista
  7. Tuollahan menee pää pyörälle kaikesta kauniista ja ihanasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mimon mami; niinhän siinä välillä tahtoo käydä....

      Poista
  8. Aika mahtavaa kun työpaikkana on paratiisi :)
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Todella ihanan työpaikan olet löytänyt...hieno kukkaloisto.Kevät on mukavaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RaijaAnnikki; tuolla on ollut töissä jo parikymmentä kesää.....

      Poista
  10. Hieno työpaikka! Melkeimpä olen kade..:)

    VastaaPoista
  11. Sinähän olet kuin kukkataivaassa:) Opit kaikkia hyviä niksejä kukkien hoidosta:D
    Voi että nuo kerrotut petuniat on sitten sulosia, vaan kauniilta näyttää kyllä kaikki. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mmatuska; kukkia kyllä riittää tuolla! Vaaleanpunaiset kerrotut petuniat ovat aikas suloisia :)
      Kiitos, mukavaa vappuviikkoa sinullekin!

      Poista
  12. Iiik! Mahtavaa kukintaa! On sulla lokoiset oltavat tai ainakin silmäniloa:) Ihan noin suuria ei minun taimeni vielä ole;) Mukavaa viikonloppua sinulle Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit; kukintaa riittää ja silmäniloa ja työtäkin kyllä :)
      Kiitos, kivaa vappuviikkoa sinulle1

      Poista
  13. Ihan huikea työpaikka sulla! Miten maltat lähteä tuolta ollenkaan kotiin???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu; niin onkin! Kotiin kyllä malttaa iltaisin lähteä kun on pakko päästä nukkumaan välillä :) Ulkotyön ansiosta tulee iltaisin hyvin uni!

      Poista
  14. Ihana työpaikka!
    Siellä petuniat ovat jo täydessä kukassa, kun täällä vasta taimia kasvatellaan.
    Vieläkö riittää intoa ja aikaa omalle puutarhalle työpäivän jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene; eikös vaan olekin!
      Juu, intoa ja suunnitelmia riittäisi vaikka kuinka, ajasta vaan tahtoo tulla puutetta välillä :)

      Poista
  15. Kaunista katseltavaa sinulla riittää.

    VastaaPoista
  16. Työ ja harrastus ovat löytäneet toisensa, ihana työpaikka ja toivottavasti myös mukavat työkaverit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; juuri näin! Oikein kivoja ovat kaikki työkaverit, puutarhakissasta lähtien :)

      Poista
  17. On sulla kyllä upea työympäristö!

    VastaaPoista
  18. Huu, pelottava työpaikka! Itse en pystyisi ollenkaan olemaan tuolla, kukkaro olisi tyhjä alta aikayksikön. Piha priimakunnossa, emäntä syö vaan kynsiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. intopii; jotenkin niin se minullakin menee, paitsi piha ei ole lähimainkaan priimakunnossa.....

      Poista
  19. Kasvihuoneessa on sitä tunnelmaa ja väriä tähänkin aikaan jo yllin kyllin! Itsekin mietin, miten koko palkkasi ei siirry suoraan takaisin työnantajalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia Anneli; kasvihuoneissa on jo kesä! Ihan koko palkka ei siirry takaisin, mutta melkein ;DD

      Poista
  20. Työpaikka on kiva ja varsinkin ne työkaverit :D Ei vaan, keväällä on mukavaa kun uusi kasvu ja uusi alku saa mahdollisuuden. Kiirettä pitää ja välillä ihan hengästyy. Tuntuu, että kävis ihan töistä ;) Mut ehditään me vähän suunnitella kesän tulevia reissujakin =))
    -Outi-

    VastaaPoista
  21. Mikähän mahtaisi olla tuon vaalean kerrotun petunian lajike? Jonka kuva siis ylimpänä.
    Tuli ostettua tuollainen mutta lajike ei tiedossa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥