maanantai 28. tammikuuta 2013

D.I.Y. - haaste


Rikkaruohoelämää-blogista tupsahti 
 kiva haaste:

Jaa paras D.I.Y. -ideasi ja haasta 3 muuta blogia mukaan.
Bloggaaja voi jakaa jo aiemmin toteuttamansa D.I.Y.-idean,
 tehdä aivan uuden tätä varten tai poimia jostain muualta hyvän idean.

Kiitos sinulle between, 
 joka juuri nyt taidatkin olla Pohjanlahden aalloilla/jäissä keinumassa :)

Koko ajan on jotain värkkäystä meneillään
villasukkia, risulintuja, leipomuksia, ompeluksia...
Niissä missään ei silti ole mitään henkeäsalpaavan upeaa ja uutta ideaa

Syksyllä pähkäilin rumien oranssin väristen talipötkyläverkkojen kanssa.
Äärimmäisen epäesteettisiä ovat ne.
Varsinkin ne pienet talipalloverkot ovat tyhjinä jopa vaarallisia linnuille,
ne saattavat tarttua lintujen jalkoihin ikävin seurauksin.

Ajatukset kulkivat jo niin pitkälle tulevaisuuten,
 että kun pyrstötiaiset taas tulevat ruokailemaan,
saan paljon kauniimpia kuvia, kun talipötkylä on juuttinarusta virkatussa verkossa :)


Ei enää rumaa verkkoa kuviin.
(ai että, kun nuo pyrstötiaiset ovat kauniita)

...vaan kaunis, luonnonvärinen, virkattu verkko.
Pyrstötiaiset vielä puuttuvat toistaiseksi.

 Tikankestäväkin on.

Ohjekin löytyy vanhemmasta postauksesta


Tässä onkin hyvä tilaisuus esitellä
uusimmat omatekemykset.
Artistin karvaisille koiville oli taas käyttöä,
kun kuvasimme uusimmat tillukkaat :)

Ensimmäiset:

Nappisukat valkoisesta  Gjestalin Jannesta
koko 38/39

feikkihalkio :)


toiset tillukkaat ovat  myös valkoista Gjestalin Jannea,
koko n. 38

etuosan mallineule
 on Novitan sukkalehdestä,
muokkasin kuviota leveämmäksi.
 Takaosan resorissa
oikealle ja vasemmalle siirtyviä silmukoita

 Kolmannet
 
Gjestalin Maijaa
koko n. 40/41


Mallineule on körttisukista.
Tämä on oikein mukava kirjoneule,
joka kerroksella kudotaan vain yhtä väriä kerrallaan.
Ei tarvitse huolehtia kiristävistä langanjuoksuista :)

Se on kuulkaas pian kesä ja ötökät!
Saavat linnutkin laajennusta ruokavalioon.

D.I.Y.- haaste on ollut jo monessa lukemassani blogissa.
Taitavia moniosaajia löytyy toki näistä suosikkiblogeista,
ideoita olisi varmasti useampaankin haastevastaukseen,
mutta en jatka haastetta nyt kenellekään erityisesti.
Ota tästä haaste mukaasi, 
juuri sinä, 
jolla on hieno idea, jonka haluat esitellä toisillekin :)


Marja

22 kommenttia :

  1. Todella onnistuneita lakuksia linnuista.
    Ja ihastustuin myös virkaattuun talipötkyläverkkoon, ihan neronleimaus.
    Eihän sitä kukaan toki halua pihaansa täyttää riemun kirjavilla muoviverkoilla.
    Mäkin haluun tollaset :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siili, kiitos!
      Ei muuta kuin virkkuukoukku käteen, tuollaista ohutta juuttinaruakin löytyy melkein joka kaupasta, viimeksi ostin Honkkarista :)

      Poista
  2. Nuo pyrstötiaiset on niin söpöjä, kuin myös sinitiainenkin. Sukat on aivan ihania, nuo nappisukat on tosi kauniit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelin itte,kiitos!
      Pyrstötiaiset on kyllä niin ihania, kuin koruja!

      Poista
  3. Wau, mitkä kuvat pyrstiksistä. Totisesti ovat kauniimpia nuo naruverkot, kuin nuo räikeän oranssit noissa pötkylöissä. Ja linnut huomaavat varmasti yhtä hyvin, ellei paremminkin ;)
    Ja kehaisenpa samalla noita sukkiakin. Tosi kauniita ja erinomaisen siististi tehtyjä. Miten teet neuleen reunat, jotta niistä tulee noin siistit, kuten tuosta kantalapustakin näkyy?? Mulla tulee aina rumat, yritän miten tahansa. Joka toinen kerros on kireä ja joka toinen löysä tuolta reunasta sileässä neuleessa. vaikka miten yritän vetää klöysistä silmukoista lankaa kireisiin, niin ei tule hyvä :( Esittelisitkö niksisi siisteihin sileän neuleen reunoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, linnut löytää kyllä hyvin ruoan ääreen :)
      Jos tarkoitat tuota kantalapun reunaa, niin olenpa siihenkin asiaan jo kirjoittanut vinkkejä n. vuosi sitten (28.2.12)
      Koskapa en osaa laittaa linkkiä tähän kommenttilaatikon tekstiin, voisit tehdä niin, että kirjoitat tuohon sivupalkissa olevaan "etsi tästä blogista"-laatikkoon kyseisen postauksen nimen, KANTAPÄÄN KAUTTA. Ja painat "haku"-nappulaa. Sivun yläreunaan pitäisi tulla linkki kyseiseen postaukseen.

      Poista
  4. Sinulla on kyllä tarkka ja kehittynyt taiteellinen silmä! Teet mitä tahansa, niin se on kaunista! Nuo rumanväriset verkot tosiaan pistää silmään! Tosin, olen itse niin valikoiva katsoja, että ihailen vain lintuja! Vitsi, miten hienoja sukkia sä teet! Aivan ilo katsoa noin täydellistä jälkeä! :)

    VastaaPoista
  5. Tuo tipuverkkosi on todellakin täydellinen. Ihanat on sukatkin! Sä se osaat mitä vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirkko, tipuverkko on tosiaan toimiva ja luonnonmukainen :)
      Kiitos, sukankutominen on minulle aina ihan meditaatiohetki!

      Poista
  6. Wautsi vau-mitä ihanuuksia ja tuo talipallonkoti-erikois hieno keksintö.

    VastaaPoista
  7. Ihania käsitöitä taasen, Marja! Mulla yleensä lopahtaa tuo kutomisinnostus jouluun, mutta nyt on poikkeuksellisesti jopa kolme keskeneräistä työtä. Eilen aloitin viimeisimmän, ihan vain siksi, että löysin niiiiin ihanaista ja keväisen pirtsakkaa lankaa kauppareissulla. Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, kiitos!
      Eihän kutomista jouluun sovi lopettaa, kun keväällä aina tulee ne uudet ihanat lankavärit :)
      Ensi viikon lopulla lähdetään pohjoiseen ja matkalla pääsen taas Tapion Kauppaan ja tulevana viikonloppuna käydään Turussa, siellähän on se Lankamaailma...oletettavasti lankavarastoni täydentyvät lähiaikoina!!!
      Kivaa tiistaita sinullekin :)

      Poista
  8. Kiitos, Marja ohjeesta. JOtenkin noin olen tehnytkin, mutta joskus neulon ekankin silmukan. Ei vain tule noin siistiä ;) Täytyy vielä harjoitella, onhan tässä ikää jäljellä :)

    VastaaPoista
  9. Sä olet kyllä niin pro-sukankutoja :) Todella nättejä.

    VastaaPoista
  10. Lisää haasteita pukkaa. Sinulle on haaste blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. trina, kiitos paljon! Otan haasteen käsittelyyn heti kun ehdin :)

      Poista
  11. Sukkasi ovat kyllä niin kauniita, että niitä kelpaa ihailla. Ja sinulta nappasin syyspuolella tuon talipötköverkon, jollaisia minullakin on jo kolme. Harvinaisen hyvä ja käyttökelpoinen idea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥