perjantai 30. marraskuuta 2012

JoULuJOuLujOuLu



Niin päästiin viimein marraskuun loppuun!
Huomenna on jo pikkujoulu.
Sunnuntaina ensimmäinen adventti.

Pikkujoulua juhlistamaan tein pikkujoulukakun.
Toisen itselle ja toisen naapurille.

Löysin kaupasta rasian, jossa oli valmiiksi pilkottuja luumuja.
Siitä syntyi ajatus pikkujouluisesta kakusta.
Ohjeesta tein eri postauksen tuohon alapuolelle.

Valkosuklaata sain ujutettua koristeluun.
Viimeistely vielä pehmeillä hopeakuulilla.



Oikein pehmeä ja mehukas tuli tästä kakusta.
Maistuu joululta.


Myyjäisiin valmistautumiseen kuluu nyt kaikki aika.
Ensi viikko vielä aherrusta.

Tällä viikolla olen leiponut pipareita.
 possuja

 lampaita

 lintuja, joulutähtiä

kanelileipiä.

Taikina on samaa kuin kaneliässissä,
mutta niiden ässien väkertäminen murenevasta taikinasta on niin työlästä,
että kaulin taikinan ja otin muotilla tuollaisia kuvioita.
Tulipa tässä juuri mieleen, 
että olisikohan Annen astiakaupassa S-kirjaimen mallista muottia.
Käynpä huomenna kysymässä.
Voisi tehdä sillä kaneliässiä :)


Minun piti tehdä oikein lukujärjestys itselleni,
että saan kaikki hommat tehtyä ennen myyjäisiä.
Huomenna koristelen havukranssit.

Ensi viikolla leivon kakut ja
lauantaina paistetaan karjalanpiirakat.

Havutyöt ovat kaikki koristelua lukuunottamatta onneksi jo valmiina.

Aika haasteellista olisi nyt havumateriaalin hankinta.
Lumisade saavutti meidätkin tänään iltapäivällä.
Lunta on jo riittävästi.
Kerran oltiin Onnin ja Ruusan kanssa jo kolaamassa piha.
Kissoilla oli oikein hauskaa pihalla sen aikaa kun minäkin olin siellä,
vaikka muuten kukaan heistä ei ole tänään suostunut menemään ulos.

Telkkarin ääressä on muutamia kutimiakin valmistunut.
Kuvaan niitä taas kun saan jonkun muun kuin kissa-assarin :)

Tiinallekin on työn alla punaisten nappisukkien ohje.


Oikein mukavaa pikkujoulua sinulle!




Marja

26 kommenttia :

  1. Nuuh, nuuh...koska tähän blogihommaan voidaan yhdistää tuoksut? Ihania leipomuksia! Milloinkohan minulle tarjoutuisi tilaisuus päästä myyntipöytäsi äärelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu, niinpä, milloinkahan kehitys kehittyy riittävästi, että siihen päästään...
      Ei muuta kun hurautat tänne myyjäisiin ;)

      Poista
  2. Voi miten ihania kuvia, en edes pidä piparkakuista, päin vastoin mutta tuon possukuvan takia aloin oikein ajattelemaan että pitäisikö niitä sittenkin tehdä? Tätä pitää nyt miettiä :) Yleensä ostan paketin taikinaa ja syön sen pikkuhiljaa raakana.

    Ja tuo sydänkakku on myös ilo silmälle. Huomaan että joku muukin on hopeakuulien ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika, kiitos!
      Minäkään en kovin paljon pipareista välitä, mutta leipominen on kivaa ;)
      Nuo hopeakuulat ovat kyllä kivoja, ei tarvitse edes pelätä hampaiden puolesta, kun ovat pehmeitä...

      Poista
  3. Ihania jouluisia leipomuksia. Valmistautuminen myyjäisiin on aina kiirusta aikaa. Meillä joulukauppa vie suurimman osan ajasta. Mutta sinne en ruvennut leipomaan. Nuuhkin täällä vain sinun leipomuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumma, kiitos!
      Aika paljon puuhaa riittää tosiaan myyjäistohinoissa!

      Poista
  4. Nyt nostan piponi korkealle, olen ihan mykistynyt laipomustesi edessä, itse kun en saa aikaiseksi nyt mitään. Ihanaaa on heille, jotka noista pääsee osalliseksi myyjäisissä!
    Nyt, kun tuo kotiintulo flunssa alkaa vähän hellittämään, on tartuttava tosi toimeen.
    Oikein ihanaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos!
      Leipominen on niin kivaa, että oikein mukavaa on tämä myyjäisiin leipominenkin!
      Hyvä, että flunssasi helpottaa, piparitaikinalla saa mukavasti jouluntuoksua keittiöön ;)
      Oikein mukavaa joulukuuta sinullekin!

      Poista
  5. Oioi, mitä herkkuja. Kakut on niin kauniisti koristeltu,nam..

    VastaaPoista
  6. Hyvää pikkujoulua! Niin on herkullisen näköisiä, että taidanpa suunnistaa oman kylän myyjäisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja, kiitos samoin!
      Myyjäisissä kannattaa käydä, yleensä niissä on kiva tunnelma ja mukavia löytöjäkin voi tehdä :)

      Poista
  7. Kertakaikkiaan ihailtavaa ahkeruutta siellä päässä postaus postauksen perään! Hitsin pimpulat, yritin eilen aloittaa tuota kuvio/kohoneuletta, jonka ohje on sivupalkissa, mut ei siitä tahtonut tulla mitään ja luovutin toistaiseksi. Tosi hidasta, kun en meinaa millään saada sitä langankiertojuttua ja silmukkaa molempia tulemaan kolmen silmukan läpi. Ehkä pitäis kutoa löysempää... Aion kyllä yrittää vielä uusiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, viikon kun vielä ahkeroin, niin sitten voikin alkaa laiskotella ;D
      Nythän se mallineulekin jo sujuu...

      Poista
  8. Vau mitä leipomuksia.. näyttävät niin herkullisilta, että tässä on kohta lähdettävä kauppaan ; )
    Sinulla on siellä oikein kunnon joulunalusajan valmistelut... pääset jo nauttimaan joulun tuoksuistakin ja tunnelmasta : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sariw, kiitos!
      myyjäiset aina teettävät vähän ylimääräistä puuhaa...mutta joululauluja kuunnellessa sekin hoituu

      Poista
  9. Asuisitpa naapurissa ja minä olisin SE naapuri, jolle kakun viet...:)

    VastaaPoista
  10. Ah,miten ihanat tuoksut aistin tästä postauksesta :)
    Ahkerana olet ollut,eiköhän myyjäisissä ole tuollaisilla artikkeleilla kysyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, meillä on kyllä joulu tuoksunut jo pari viikkoa!
      Juu, yleensä leipomukset käyvät hyvin kaupaksi.

      Poista
  11. Voi mitä herkkuja olet kerennyt jo leipomaan...
    Iloista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multasormi, nyt on leivontaviikot meneillään ;)
      Mukavaa joulunalusaikaa sinullekin!

      Poista
  12. Oletpas ahkeroinut! Ihanan näköisiä leivonnaisia ja muutenkin ihanat sivut! Olen kulkenut täällä "kyttäämässä" noita sun ihania risu ym. teoksia ja ohjeita, ja innostunut itsekkin kokeilemaan, ja haksahtanut niihin pahemman kerran! P.S: Lisäänpä sinutkin listalleni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pampula, kiitos!
      Kiva, jos ohjeista on ollut apua haksahtamisessasi :)

      Poista
  13. Sinulle on kyllä taito tehdä kaikesta todella kaunista. Upeat kakut ja piparit.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥