lauantai 3. marraskuuta 2012

23. Vuosikampa ja sukkasadon viimeiset

Marraskuu.
Väriä löytyy vielä kotimaisista omenoista.


VUOSIKAMPA 2012

HAASTE 23
3.11.2012

HAASTEAIKA ON AINA 2 VIIKKOA. 
TARKOITUKSEMME ON KUVATA VUODENAIKOJEN VAIHTELUA 
JOSSAIN VUODEN ALUSSA VALITUSSA VAKIOKOHTEESSA.


Lisäksi voit kuvata kuinka paljon tahansa muita vuodenajan merkkejä
 ja mukavia tapahtumia aina kahden viikon ajalta, jolloin haaste on voimassa.



 Vakikohteessa oli aamulla tyyntä
 Usva leijui järven pinnalla


 Viimeinen.

 Sorsa taiteilee.
 Marraskuun ruusu

 Tänään olimme Mansikkapaikan metsässä.
Toimme jäkälää kukkalaatikoihin ja peräkärryllisen havuja havutöitä varten.
Ensi viikolla on aloitettava taas havupallojen ja kranssien tekeminen myyjäisiin.


Tämän syksyn sukkasato-haaste päättyi lokakuun viimeisenä päivänä.
Tänään sain kuvattua viimeiset kolme sukkaparia. 

Sydämelliset sukat
Gjestalin Jannea, koko 38-39
puikot 3,5

 takana palmikko,

 joka jatkuu kantapäässä

 Teekkarin palmikkosukat
Gjestalin Jannesta
koko 42
puikot 3,5
Vahvistettu kantapää, sädekavennus kärjessä, palmikkoa lukuunottamatta sileää neuletta


Nappisukat
Gjestalin Jannea,
koko 38-39
puikot 3,5
 Varret rypytettyä joustinta
  
 Tätä mallineuletta täytyy vielä vähän säätää,
en ole ihan tyytyväinen näihin sukkiin.
Nämä olivat kuitenkin vasta ensimmäinen kokeilu tällä mallineuleella.

Syksyn Sukkasato oli siinä.

Nyt on puikoilla joulunpunaiset nappisukat
omalla hyväksi havaitulla mallilla.



Onni marraskuisessa kukkapenkissä
Halloween-tunnelmissa vielä!

Hyvää Pyhäinpäivän iltaa
ja
mukavaa marraskuuta!

' klick'


Marja

28 kommenttia :

  1. Ihanan kauniit kuvat... mutta tulisipa pian kevät :-D Onnille erityiset halloweenrapsutukset ja mukavaa pyhäinpäivän iltaa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, joka aamu kun heräät, kevät on yhtä päivää lähempänä :)
      Kiitos, rapsutuksia ei voi saada koskaan liikaa! t. Onni

      Poista
  2. Nuo valkoiset sukat hurmaavat. Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  3. Sä olet sitten nopea kutomaan! Kauanko sulta menee palmikkoparin tekemiseen? Mistä noita pieniä sydämiä saa? Ihanat yksityiskohdat sukissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, tuollaiset pitkävartiset sukat tulee valmiiksi about kolmesssa illassa. Yhden varren tekemiseen kuluu n. yksi ilta ja molempien sukkien teräosat tulevat valmiiksi yhden illan aikana. Noin suunnilleen. Riippuu vähän mitä telkusta tulee, kauanko viitsii siinä sohvalla istua :)
      Sydämiä saa nappikaupasta, ovat sydännappeja. En kyllä muista enää, mistä juuri nuo olen ostanut.

      Poista
  4. Todellaki valkoiset sukat makeet! Kisukuva niin söpö! Ja tietysti itse kisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Hyrskyn Myrskyn, kiitos!
      Onni on sekä söpö, että komea ;)

      Poista
  5. Hui, niin kaunista kaikki kuvissasi; maisemat ja sukkasi, kissakin tietysti!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia ja upeita sukkia! Täytyypä painaa mieleen tuo idea palmikosta sukan takana, näyttää niin kivalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannaliini, kiitos! Palmikon voi tosiaan sijoittaa taaksekin ;)

      Poista
  7. Kyllä luonto on kaunis marraskuussakin, sen kuvasi todistavat! Jännät palmikkosukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja, marraskuun kauneus on karumpaa kuin vaikkapa keväällä!

      Poista
  8. Onpa seesteisiä syyskuvia ja mahtavia sukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marketta, kiitos! Marraskuussa on usein tuollaista hiljaista ja väritöntä. Ellei satu myrskysää....

      Poista
  9. No olihan marraskuun ruusu hellyttävä ja tämä kissa-komistus!!
    Jotenkin...vaikka olen kiinnostunut valokuvauksestakin, niin vielä enemmän kirjoittamisesta.
    Sinulla varmaan tuo valokuvaus ja kuvien käsittely. Ne ovat hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila, kiitos!
      Valokuvausta olen harrastanut AINA. Ja kaikkea käsillä tekemistäkin.
      Kirjoittaminen ei ole niinkään minun juttuni. Kunhan jotain tekstiä vähän laitan kuvien väliin :)

      Poista
  10. Upeita kuvia -herkkää
    ja sukkia, kauniita ja paljon - sain vain neljät sukkasatoon...

    VastaaPoista
  11. Todella upeita kuvia, ihanat noi violetit sukat :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥