tiistai 23. helmikuuta 2021

Kaakaota kasvihuoneessa



Paljon kaikkea on tapahtunut helmikuussa
 ja blogi on taas kerran jäänyt luvattoman vähälle huomiolle.

Elämän kaikki puolet on lyhyen helmikuun aikana saatu kokea;
miehen äiti nukkui pois 3.2. 97-vuotiaana ja veljeni tyttö sai tyttövauvan 5.2.
Mummon siunaustilaisuus pidettiin viime lauantaina,
poikkeusoloissa, kuten kaikki nykyään pitää järjestää.
Meitä saattajia oli kappelissa vain 5 henkilöä, siunauksen jälkeen joimme muistokahvit kotona.
Mummo oli jo niin iäkäs, että sisaruksia, eikä ystäviä enää ole elossa, 
 mutta sisarustensa lasten kanssa hän ollut yhteyksissä 
ja olisi varmasti toivonut heidät saattamaan viimeiselle matkalleen.

Pikkuisen kastetilaisuuskin pitää järjestää kokoontumisrajoitusten puitteissa,
hyvä, jos vanhemmat ja kummit voivat olla paikalla.

Täällä Raumalla koronatilanne on kovin paha tällä hetkellä,
joten kotona tulee pysyteltyä entistä tiiviimmin.
Kaupassa käydään klo 21 jälkeen illalla, silloin on väljää.

Kotona ollessa pitää yrittää kehitellä jotain mukavaa tekemistä ankeutta piristämään.
Aloitettiin kodinhoitohuoneen remppa, 
vähän niinkuin harjoitteluna ensi kesän keittiöremppaa ajatellen.
Rautakaupaan on pitänyt muutaman kerran uskaltautua ja Ikean noutovarastolta haettiin kaapit,
mukana oli kotona tulostettu lista hyllypaikoista.
Sunnuntai-aamulla oltiin heti liikkeen auetessa paikalla, ei ollut silloinkaan ruuhkaa,
yksinään saatiin siellä hyllyjen välissä paketit kerätä.
Voi, miten olisi kiva, jos voisi käydä kaikessa rauhassa ostoksilla ilman kiirettä ja toisten ihmisten välttelyä.

Kaikesta huolimatta kevät on jo ihan lähellä, viikonlopun vesisateissa hanget hupenivat ihan silmissä.
Erilaista kuitenkin kuin viime talvena, tähän aikaan viime vuonna kukkivat kirsikat Turussa Aurajoen rannalla.
Tänään oli 3 astetta pakkasta ja satoi vettä. 
Pihakivet ja autokin saivat jääkuorrutteen, aivan uskomattoman liukasta oli joka paikassa.
Huomisesta lähtien on kuitenkin taas luvassa pluskelejä ja jopa aurinkoa.

Laskiaisena kasvihuoneessa oli ihanan keväistä, aurinko lämmitti kasvihuoneen jo plussan puolelle.

Kaakaota ja laskiaispullia.

Ensimmäiset kylvöt on tehty ja pikkuisia taimia putkahtelee vähitellen mullan alta.
Kerttu vahtii tunnollisesti siementen itämistä.
Harmillisesti kylvölaatikot peittävät lämpömatot kokonaan,
mutta Kerttu saa kasvilamppujen alla edes valohoitoa.

Kylvin viime syksynä keräämiäni kelloköynnöksen siemeniä kokeeksi
"väärään" aikaan, 3.2. muutama päivä täysikuun jälkeen.
Kylvin 6 siementä, joista 3 iti. Tällä hetkellä niistä kolmesta on enää yksi hengissä.
Viikonloppuna kylvin kuukalenterin mukaan oikeaan aikaan uuden erän.
Osan liotin ja osan kylvin liottamatta.
Onpa nyt jännittävä nähdä, onko kylvöajankohdalla merkitystä.


Orvokit ovat hyvin itäneet ja ja ovat tällä hetkellä jo isompia kuin tässä kuvassa.

Suippopaprika Paragonin taimet ovat oikein tomeria.

Viikonloppuna kylvin päivänsinet, munakoisot, vesimelonit, latva-artisokat ja keijunmekot.
Huomenna otan pelakuista pistokkaita ja leikkaan pelakuut muutenkin.

Maaliskuussa onkin jo paljon enemmän kylvämistä......


Vuodenvaihteessa, kun pakkaset alkoivat kiristyä, siirsin rosmariinit ja oliivipuut kasvihuoneesta risuverstaalle. Rosmariini intoutui kukkimaan. Ihanat kukat.
Tämä lienee Salvia rosmarinus prostratus, Creeping Rosemary. Kasvutapa on erilainen kuin tavallisella rosmariinilla, tuollainen ryömivä tosiaan, vaikka osa versoista kasvaa ylöspäinkin.


Risuverstaalla kukkivat myös sipulikukat jo, osa on viimevuotisia, 
jotka siirsin jouluna ulkoa sisälle, osa on uusia puutarhamyymälästä ostettuja.
Nyt, kun ennusteet lupaavat plus-asteita pidemmällekin jaksolle, vien sipulikukat
kasvihuoneeseen tuomaan kevättunnelmaa.
Risuverstaalla tarvitaankin pian kaikki liikenevä tila uusille kylvöksille.

Keväisä ja aurinkoisia helmikuun viimeisiä päiviä!

Maanantaina on jo maaliskuu, kevätkuu.
Tiaisetkin metelöivät jo ihan keväisesti.


Marja














9 kommenttia :

  1. Osanottoni! Lämpimät onnittelut!
    Kaakao ja laskiaispullia ovat varmasti maistuneet hyville kasvihuoneessa nautittuna. Täällä on tullut viime päivinä niin paljon lunta että aamulla jänskättää, miten päästään liikenteeseen.
    Kauniita helmikuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
  2. Elämä on ilon ja surun vuorottelua, osanotto ja onnea uuden elämänalun taipaleelle!

    Kyllä on linnuilla jo kevään säveliä, erikoisen paljon oli linnunlaulua äsken lounaslenkillä. Kerrothan sittn kokemuksesi noista kelloköynnösistä? Itsekin kylvin sunnuntaina ja toivon, että suurin osa siemenistä itää.

    Mukavaa nurkan takana odottelevaa kevättä!

    VastaaPoista
  3. Ihana kaakaohetki kasvihuoneessa, ja nytpä sait minut kirjoittamaan ostoslappuun kaakaon. Muuten en tule sitä ikinä ostaneeksi, en vain muista, että sitäkin voisi olla.
    Rahaa tässä säästyy, kun ei missään tule käytyä. Paitsi että tein nyt ekan tilauksen Jelittolle ja sinne upposikin hieman enemmän rahaa kuin olin etukäteen ajatellut. Mutta kun bensaakin säästyy, kun kaikkiin kokouksiin voi osallistua kotoa...
    Toivottavasti Raumalla ei tilanne enää pahene, ahdistavaa on. Tsemppiä ♥
    Ja rapsutukset Onnille!

    VastaaPoista
  4. Osanottoni. Suru ja ilo kohtasivat teillä hyvin konkreettisesti.
    Kasvihuonekuvasta voisi päätellä, että teillä on lunta meitä vähemmän. Mikäs ihme se olisikaan, kun tänne Nuuksion kupeeseen satoi tammikuussa ennätysmäärä lunta. Näissä plussasäissä hanki on laskenut ja muuttunut jäätyessään kivikovaksi.
    Sinulla on tosi tomeran näköisiä taimia. Raportoithan myöhemmin, miten sujui kylvöaikojen vertailu kelloköynnösten kohdalla.
    Kuviesi parissa on aina virkistävää "herkutella". Värejä ja pehmoisia kissoja ei voi vastustaa.

    VastaaPoista
  5. Ihunat kukkakaakaot ♥ Ja keväiset kukkamaailmat söpösine kisuleineen. Teillä säilyi sukupolvien ketjussa tasapaino kauniisti, mutta otan osaa. Valtavan kunnioitettava iän saavutti anoppisi. Tämä aika on niin outoa ja kurjaa, ihmiset ovat hysteerisiä, pelkäävät ja osa viis veisaa mistään. En oikein tiedä miten tähän kaikkeen tulisi suhtautua. Päivä kerrallaan eteenpäin...Minäkin juuri vein tetenarsissit kasvihuoneeseen, jäädytän ne perinteikkäästi, kuten joka vuosi. Iloisia kevätpäiviä Sinulle toivotellen ♥

    VastaaPoista
  6. Kaunista! Mielenkiintoista kuulla myöhemmin, onko tuolla kylvöajalla merkitystä. Aurinkoista kevään odotusta!

    VastaaPoista
  7. Iloa ja surua samaan aikaan, teillä on ollut tunteikas helmikuu <3 Tuo sinun risuverstaasi kullostaa ihanalta paikalta, kun saat siellä talvetettua kasvisi ja kukkimaankin intoutuvat, kuten tuo upea rosmariini! Kevät on siellä taas selvästi pidemmällä kuin täällä idässä, joten kasvarikin pääsee jo käyttöön! Ensi viikolla onkin jo auringon lämpöisten päivien vuoro! Mukavia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
  8. Lämmin osanotto! <3
    On tämä jännää aikaa tuon koronan vuoksi, mutta onneksi kotoa löytyy kivoja harrastuksia.
    Nyt ei tosiaan tule kaupoilla käytyä kuin ihan syystä ja juurikin listan kanssa. Toisaalta siinä on myös paljon hyvääkin, rahaa säästyy eikä tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Mutta olisihan se ihanaa vaellella kaupoissa ja muuallakin ihan rauhassa ja nauttia ihmisvilinästä ja tunnelmasta.
    Ihanaa kevään odotusta ja tsemppiä remppaan! <3

    VastaaPoista
  9. Elämä ottaa ja antaa.
    Pääsöö tua teirän ihana kasvari taas käyttöhön. Son vahava kevään merkki. Hianon näkööne rosmariini. Sitei oo koskaan mulla ollu. En oikee osaa nuaren yrttien kans pelata (käyttää).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥