perjantai 15. tammikuuta 2021

Iloista ja värikästä tulppaanin päivää

 

Hilpeää tulppaanin päivää ja kirpeän raikasta talvista perjantaita


Ruotsalaiset viettävät tänään tulppaanin päivää -Tulpanens dag- nyt jo 21. kertaa.
Alunperin kansallista tulppaaninpäivää on vietetty Hollannissa tulppaaninviljelijöiden toimesta.
He ovat järjestäneet Amterdamin Dam-aukiolle suuren tulppaanitorin, josta on saanut hakea itselleen
ilmaisen tulppaanikimpun. Tapahtuma on aloittanut kevään tulppaanikauden.
Tänä vuonna tätäkään tapahtumaa ei voida Hollannissa järjestää kokoontumisrajoitusten takia.


Tulppaanin päivä on vähitellen ehkä rantautumassa myös meille Suomeen,
Kukkakaupat ja viljelijät voisivat enemmänkin hyödyntää tulppaanin päivää markkinoinnissaan.
Suomessa kasvatetaan vuosittain n. 75 miljoonaa tulppaania, yli 80 % myytävistä tulppaaneista on kotimaista tuotantoa. Lajikkeitakin on yli 400 erilaista.


Varsin rapsakka päivä taitaa taas olla edessä
Viime yönä meillä oli -27 pakkasta.
Onpa ihanaa välillä tämä oikea talvikin nyt, kun kasvit saivat lumipeitteen suojakseen.
Meillä ovat pihan lumityöt edelleen vähän vaiheessa, 
kasvihuoneelle johtava käytävä pitää vielä luoda auki 
ja pudottaa lumet kasvarin katolta ennen suojakelejä.

Kahtena päivänä on jo oltu kolaamassa ja pudottamassa lumia muovikasvihuoneen päältä.




Lumitöiden jälkeen laitettiin tuli leivinuuniin ja keitettiin kaakaota.
Laskiaispulliin ja Runebergin torttuihin on hyvä alkaa totutella ajoissa.
Laskaispullat haettiin Wanhan Rauman Kaffebaarista ja runebergit kaupasta.
Myöhemmin sitten ensi kuussa leivon itsekin.

Talvella tarvitaan perinteistä talvijälkkäriä, appelsiiniriisiä.
Tätä tehtiin meillä kotona aina talvella kun Jaffat tulivat kauppoihin.
Silloin 70- ja 80-luvuilla ne Jaffat olivat niin ihania ja mehukkaita ja helppo kuoria.
Kyllä silloin ennen oli kaikki paremmin ;D
Nykyään on niitä napa-appelsiineja, joita on tosi hankala kuoriakin.
Helmikuussa tulevat kauppoihin varmaan taas Shamouti-Jaffat, joissa ei ole sitä napaa,
mutta nekään eivät nykyään ole niin mehukkaita kuin aikaisemmin. No, ehkä aika on  kullannut muistot...... 
Nämä jälkkärit tein Pirkka-appelsiineista, makeita ja mehukkaita olivat kyllä, mutta hankalia käsitellä.

Keskiviikkona tuli paksu kirjekuori Impectalta Ruotsista,
viikonloppuna pääsee rapistelemaan siemenpusseja ja tekemään kylvösuunitelmat.
Muutama syksyllä ottamani pelakuun pistokas pääsee myös vähän isompaan ruukkuun.
Risuverstaalla pelakuut kasvattavat jo innolla uusia versoja,
muutama aurinkoinen päivä vielä lisää, niin riehaantuvat vallan!


Aurinkoista ja herkullista talviviikonloppua

Marja

6 kommenttia :

  1. Herkkuja ja silmän iloa. 🤗
    Olin ihan unohtanut tuon herkun appelsiiniriisin, pitääpä heti ensitilassa korjata tämä unohdus.
    Toivottavasti talvi säilyy ja ainakaan ihan heti ei tule vesisuoja ja loskakeli.
    Impectan siemeniä minäkin odotan, tosi pientä erää kun ”maaomaisuus” on kovasti pienentynyt.
    Tulppaanin päivä, se sopisi kyllä tänne meidänkin Suomen talveen ja varsinkin nyt tänä aikana.
    Kaikille kisuille rapsut tasapuolisesti ja hoitajille myös hyvää talvista viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Ihana tulppaanikimppu😊
    Voi, olin unohtanut appelsiiniriisin kokonaan. Pitäiskin tehdä joskus.

    VastaaPoista
  3. Kyllä kelepaa; tulppuja ja herkkuja :)

    VastaaPoista
  4. "Pulliin ja torttuihin on hyvä alkaa totutella ajoissa" - heh, mahtava vinkki ;)

    VastaaPoista
  5. Kauniit kuvat niin kukista kuin herkuista. Nam!

    VastaaPoista
  6. Tulppaanien päivä kuulostaa oikein ihanalta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥