sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Puutarhapantterin kevätaskareet ja henkilökunnan eväsretki

Karjuva Puutarhapantteri?
Ei, kun hänellä on vähän tylsää ja haukotuttaa.
Eilen oli sisältä ikkunan läpi katsottuna oikein kaunis kevätpäivä.
Ulkona todellisuus taas paljastui, yöllä oli ollut 8 astetta pakkasta ja päivän aikanakin päästiin vain pari astetta plussan puolelle. Vilpoisuuden viimeisteli jäätävä tuuli.

Vähän kohmeisen oloisina pienet krookuksetkin värjöttelivät koko päivän.
Ruusan kevätkukkaniityllä ensimmäiset kukat ovat vähitellen avautumassa.

Puutarhapantterin tylsyyden karkoittajana parhaiten toimii kissanminttu.

Puskassa näkyy jo ilahduttavasti vihreitäkin versoja,
kauan ei tarvitse enää pureskella kuivuneita varsia.

Kissanminttu toimii aina, enää ei tunnu ollenkaan niin tylsältä.

Ainakin yhden homman voisi tänään vielä hoitaa.
Tammelan Kaunotar on ollut ihan liian pitkään vailla huomiota.

Palibin-syreeni on Onnin ehdoton lemppari, mutta myösTammelan kaunotar vaatii huolenpitoa.
Ensin pitää poistaa henkilökunnan virittelemät rungonsuojat.

Sen jälkeen lempeä, mutta määrätietoinen ote rungosta.
Puun halaaminen tuo mielenrauhaa.
Kuten rungosta näkyy, mielenrauhaa on etsitty ennenkin.......

Kasvihuoneeseen käytiin vielä viemässä uusi linnunpönttö odottamaan puuhun ripustamista, 
uudet perunanarsissit tuoksuivat huumaavan keväisiltä.
Näin moninaisten askareiden jälkeen saattoi mennä ansaitulle päivälevolle sohvan nurkkaan.

Pelargoni Picotee Pink

Normaalisti viihdyn tosi hyvin kotona, ihan yksinänikin ja aina on paljon tekemistä,
leipomista, käsitöitä, puutarhahommia. Käyn kerran tai korkeintaan kaksi kertaa viikossa
kaupungilla kaupassa.
Keväällä ja alkukesällä on vähän erilaista, lyhyt sosiaalinen jakso kausityössä puutarhalla.
Tänä vuonna jää nähtäväksi, miten kausityön kanssa käy...

Ei siis pitäisi olla mitään ongelmaa kotona olemisessa nytkään, kun mieskin on kotona etätyössä.
Ihmisen mieli on vaan kummallinen
Väkisin alkaa vähän ahdistaa, kun tietää, että on syytä pysytellä mahdollisimman
 paljon erillään muista ihmisistä.
Edes mitään syytä tai tarvetta ei ole lähteä ihmisten ilmoille. 
Meillä kuitenkin oma piha, jossa voi puuhailla, metsä alkaa tontin rajalta, 
kylätielläkin harvoin kukaan tulee vastaan, jos sinne lähtee kävelylle,
joten neljän seinän sisällä ei jouduta pysyttelemään.
Tilanne on oikeastaan ihan sama kuin normaalistikin.

Tein tammikuussa pelargonin pistokkaiden ennakkotilauksen Pelargonitaivaaseen.
Onneksi tehtiin ennakkotilaukset silloin tammikuussa.
Meillä on ollut tapana ostaa pelakuita Tukholman Puutarhamessuilta 
ja nyt kun niitä ei ole, oli onni, että tuli tuo tilaus tehtyä.
Alunperin Pelargonitaivaassa oli tarkoitus järjestää Pelargonipäivä viime lauantaina,
jolloin pistokkaat olisi saanut noutaa sieltä
Pelargonipäivä, kuten kaikki muutkin tilaisuudet peruttiin.
Puutarha oli kuitenkin avoinna lauantaina ja sunnuntaina.
Sovin Tiinan kanssa, että kävin noutamassa tilaukseni eilen Liedosta puutarhalta.

Päätettiin lähteä eväsretkelle.
Meillä oli eväät mukana ja kahvia termarissa.
Kahvitauolle ei menty huoltikselle, vaan ihan omassa autossa syötiin eväät.

Puutarhalla ei ollut samaan aikaan muita asiakkaita,
 ainoastaan Tiina ja puutarhakoira Raiku olivat paikalla.
Pelakuut odottivat valmiina laatikossa.
Kuvan etualalla ovat ostokseni, ehkä noin 20 uutta pelakuuvauvaa.
Huomenna lasken tarkemmin :)
Taustalla olevat ovat omia talvehtineita viimekesäisiä pelakuitani.

Samalla otettiin kyytiin Intianmintun tilauskin ja jätettiin se kotimatkan varrelle hänen alaovelleen.


Kirjavalehtisiä ostin useamman ja mielenkiintoisia perinnepelakuita....

Kotimatkalla poikettiin vielä pikaisesti Viherlassilassa.
Pihalta ostin kasvihuoneeseen muutaman narsissin, yhden uuden linnunpöntön ja
puutarhamultaa, kun oli tarjouksessa.

Viherlassilassa kävin sisällä maksamassa ostokset pikaisesti lähimaksulla.
Retken aikana pystyttiin hyvin pitämään etäisyyttä muihin ihmisiin,
 Tiina ja Viherlassilan kassa olivat ainoat ihmiset, jotka tavattiin.


Narsissit ovat vielä aika nupullisia, mutta pian ne kasvihuoneessa avautuvat.
Linnunpönttö ripustetaan puuhun ensi viikolla.
Kasotaan, mitä tintit tykkäävät tuollaisesta kotamallisesta pöntöstä,
siihen pitää vielä ennen ripustamista laittaa metallisuojus lentoaukon ympärille.
Meillä pyörii täällä sen verran runsaasti käpytikkoja, että tuo aukko olisi ilman metallisuojusta hyvin nopeasti laajennettu.



Aurinkoista uutta viikkoa,
mitä se sitten tuokin tullessaan


Marja

20 kommenttia :

  1. Kisut osaavat ottaa ilon irti kevätpäivistä(kin). Miten kukkaisaa ja keväistä teillä onkaan. Olen pohtinut samaa, mikään ei ole kovasti muuttunut arjessani, vietän pitkiä aikoija yksikseni, mutta tietoisuus siitä, että muita ihmisiä on välteltävä, tuntuu silti hieman ahdistavalta. Surullista, että kaikki kivat puutarhatapahtumat, kevään kohokohdat, jäävät nyt toteutumatta. Mutta onneksi on alati touhua ja toivoa tarjoava puutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; Onni selvästi nauttii keväästä ja pihatöistä :) On tämä vähän erilaista aikaa nyt, erilaisia rajoituksia ja muutenkaan ei voi tehdä suunnitelmia kuin korkeintaan samaksi päiväksi. Vaikka oleminen on suunnilleen samanlaista kuin muutenkin olisi, se, että ei suunnitella vaikkapa kesän juttuja, kyllä turhauttaa.
      Toivottavasti jo syksymmällä olisi mahdollista järjestää jotain yhteisiäkin puutarhatapahtumia. Omaan puutarhaan saa kyllä upotettua turhautumiset ja ikävystymiset,
      sieltä puutarhasta löytyy mielenrauhaakin.

      Poista
  2. Voi, miten iloisen keväisiä kuvia ja tunnelmia!
    Kevään tulo ja -värit virkistävät tänä vuonna erityisen paljon. Ja kohta onneksi myös maasta alkaa puskemaan kaikkea ihanaa.
    Tsemppiä, iloa ja aurinkoa uuteen viikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; Keväällä tämän koronankin ehkä kestää paremmin kuin vaikka marraskuussa. Pääsee puutarhaan rauhoittumaan ja nauttimaan heräävästä luonnnosta.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Täällä yksi käpytikka on keksinyt että linnunpöntön kattoa hakkaamalla saa aikaan muhkean äänen. Nyt tekee sitä joka päivä ja minulla menee hermo. Kohta on reikä pöntön katossa. Veikeä linnunpönttö, varmasti toimiva.

    Hyvä puutarha-apulainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja; meilläkin ne käpytikat ilmoittelevat reviireistään ja hakkaavat niitä pönttöjä ja sähköpylväiden päässä olevia peltejä, siellä sähkötolpissa taitavat kyllä myös olla palokärjet porukoissa hakkaamassa.
      Onni on ihan ammattilainen puutarhahommissa!

      Poista
  4. Ooh, mitä ihania pikkupelakuita ja noin paljon! <3 Niitä ei voi olla milloinkaan liikaa. Onneksi tein myös tilauksen Pelargonitaivaaseen heti tammikuussa ettei vaan messujen takia tule vajausta. :) Harkitsin myös pelargonitilausta Englannista, mutta olivat nostaneet postituksen hintaa liian korkeaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati; pakko oli päästä hakemaan ne sunnuntaina, en malttanut odottaa niin kauan, että olisivat tulleet postissa. Pelakuita ei tosiaan voi olla liikaa!
      Nykyään taitavat postimaksut Englannista olla vielä entistäkin isommat!

      Poista
  5. Onpas pienelle puutarhakissalle paljon töitä näin keväällä! Ihana 'Picotee Pink'! Sille näyttää oleva paljon uusia, kiehtovan näköisiä pelakuukavereita tulossa. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna; Onnilla on paljon tekemistä, mutta hän on ahkera ja monta kesää jo harjoitellut!
      Nyt pelakuita taitaa olla jo ainakin melkein riittävästi....
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. Apua miten paljon ihania pelakuita. Minä olen vasta nyt alkanut hurahtamaan niihin. Laita kuvia erittäin paljon siinä vaiheessa kun kukkivat ja aiemminkin niiden kasvusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila; pelakuita tuntuu kertyvän aina vaan lisää...
      Kuvia on varmasti luvassa, kunhan ne pääsevät kasvihuoneeseen kesän viettoon 😊

      Poista
  7. Aijai, miten valloittava puutarha pantteri! Kerrassaan hyvinvoivan näköinen kissa kiiltävine turkkeineen. Valkoinen "kauluri" yhdistettynä etutassujen valkoisiin " pikkukenkiin" ja takatassujen " saapikkaisiin" on aivan lyömätön yhdistelmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni on niin ihana. Ei tarvita puutarhapatsaita tai muita koristeita kun hän tepastelee pihalla. 🐾🐾

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥