lauantai 3. elokuuta 2019

Kukkaislunta ja muita ihania pihalla


Eilen pidettiin kissojen kanssa pihastelupäivä.
Oltiin vaan pihalla, istuskeltiin kasvihuoneessa iltapäiväkahvilla,
 kiertelin kameran kanssa ja kissat pitivät seuraa, vaikka eivät tällä kertaa halunneet tulla kuvatuiksi.


Piti tehdä tämä postaus jo eilen illalla, mutta mutta kävinkin keräämässä
ystävälle lupaamani pensasmustikat. 

Mustikoiden kerääminen otti oman aikansa ja tänään oli toripäivä, joten piti mennä ajoissa nukkumaan.

Viime viikon lauantaina torilla oli tukahduttavan kuuma, tänään hytistiin kylmässä tuulessa,
toppatakki ja vanttuut eivät olisi olleet yhtään liikaa.
Ainakin ovat vaihtelevia Suomen kesäiset säät.

Tämä Larin-Kyöstin runo, erityisesti Tauno Palon laulamana,
tulee aina mieleeni, kun kuljen lavakauluskasvimaan portista,
jota tuskin näkyy lumikärhön alta.
Portista kulkiessa sataa aina kukkaislunta.

Suvisia suruja
 (Larin-Kyösti)

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,
lähteensilmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.
Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.

Käki se korvan rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.
Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.
"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"

Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viime syksyn lehti
suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Runon yläpuolella olevassa kuvassa tämä Mantsuriankärhö, joka kasvaa kasvihuoneen vieressä.

Vihdoin tänä kesänä olen saanut pidettyä sen edes jotenkin aisoissa;
parimetristen tolppien ja köyden avulla!

Lavakauluskasvimaan kukkaislumiportti, lumikärhö, summersnow, clematis Paul Farges.



Mennäänpä ensin portista lavakauluskasvimaan puolelle.
Jätetään persiljat, purjot, sipulit ja kurpitsat rauhaan ja katsellaan kukkia.
Clematis Piilu yrittää pärjäillä kehäkukkien ja unikkojen seassa.

Iloisesti näyttää kukkivan, vaikka vähän ahdasta onkin.

Seuraavaksi ehdottomat lempparit.

Keväisillä Tukholman puutarhamessuilla Kivipellon Sailan ja Intianmintun kanssa meillä oli yksi ehdoton ja melkein tärkein kohde, Cecilia Wingårdin osasto. Hänellä on myytävänä lukematon määrä erilaisten tuoksuherneiden siemeniä. Aika monta pussillista meillä jokaisella olikin kotiintuomisina.
Lisäksi ostettiin juuri ilmestynyt Cecilian Luktärt-kirja.
Ihana teos, kauniit kuvat ja mainiot ohjeet tuoksuherneiden kasvattamiseen.

Istutin keväällä tuoksuherneiden taimia moneen eri paikkaan lavakauluskasvimaalla,
 melkein jokaiseen laatikkoon!


Niin kauniita, kuin maalauksia ja aivan hurmaavan tuoksuisia!

Lavakauluskasvimaan yhdellä reunalla oli itsestään kylväytneitä kehäkukan ja unikon taimia keväällä jo valmiina, vähän lisääkin ripottelin kummankin siemeniä. Nyt on laatikossa aika tiivis tunnelma.
Käytävällä kasvaa pieniä itsekylväytyneitä orvokkeja.
Saavat olla siellä, salaatin- ja kakunkoristeet :)
Kosmoskukat, zinniat ja asterit ovat vasta nupulla, jättiverbenan kukat avautuvat ihan pian.
Tämän kesän uusi kokeilu, daaliat ovat myös avautumassa, pari on jo aukaissut kukkansa.
Lavakauluskasvimaan vieressä kärhöaidassa kukkivat Loistokärhö ' Clematis 'Romantikaja viinikärhö Clematis viticella 'Purpurea Plena Elegans'
Tämäkin kukkii, mutta nimi on hukassa.......

Mitä, jos kaikki pihan kukat ovat lemppareita?
Supersuloiset valkoalpit, Lysimachia clethroides, ovat perhostenkin suosikkeja.
Valkoalpit viihtyvät aurinkoisella tai puolivarjoisalla kasvupaikalla, joka on tuore-kostea, ravinteikas hiekkamultamaa. 

Syysleimu Phlox paniculata 'Morfar Albert' on yksi niistä kukista, jonka olen hankkinut pelkästään nimen perusteella. Vaarini, äidinisä, oli nimeltään Albert, joten tämä oli pakko ostaa, kun sen kerran huomasin jossain Ruotsin taimimyymälässä. On Ruotsissa perinneperenna, kuuluu grönt kulturarv-kasveihin siellä.

Talon päätyyn puolivarjopenkkiin istutin viime kesänä jaloangervoja, että sain sinnekin väriä myös loppukesäksi.
Taustalla Mustilanhortensia alkaa olla myös täydessä kukassa.

MUITA IHANIA!

Villanukkajäkkärä, Anaphalis triplinervis ja kukkakärpänen
Otapallo-ohdake, Echinops ritro  'Veitch's Blue'

Tähtiputket, tässä Astrantia major 'Star of Billion'

Punahatutkin availevat ensimmäisiä kukkiaan.
Perhosia odotellessa.

Viimeisimmällä Turun-reissulla löysin tämän soman sinipiikkiputken,
 Eryngium planum 'Blue Hobbit'.  
Tämä ihana hobitti kasvaa vain n. 20 cm korkuiseksi, viihtyy aurinkoisella ja niukkaravinteisella, mutta silti syvämultaisella kasvupaikalla. Pitäisi olla myös perhosten mieleen. 

Kun kerran kissat eivät olleet poseeraustuulella, edes kissanhäntäkukkia!


Komealuppio Sanguisorba hakusanensis


Nuokkuluppio, Sanguisorba obtusa


Siinäpä leppoisan kesäpäivän pihakierros tällä kertaa.

Seuraavalla kerralla pelakuujuttu jatkuu......

Mukavaa sunnuntaita!



Marja


24 kommenttia :

  1. Ihania kuvia ja kukkia. Minullakin mantsuriankärhö kukkii ihan hulluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska; kiitos :)
      Nuo kaikki pikkukukalliset kärhöt ovat tosiaan mahtavia kukkijoita!

      Poista
  2. Kaikki kukkakuvat olivat ihania, mutta eniten ilahduttivat huikea kukkaisportti, sinipiikkiputki, se on niin kaunis että se pitää saada itsellekin ja hajuherneen kauniit kukinnot

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja; kiitos!
      Tuo minisinipiikkiputki on kyllä söpö :)
      Hajuherneitä pitää olla joka kesä!

      Poista
  3. Värikimaraa kerrakseen. Ihania ovat nuo hajuherneiden eri sävyt, melkein tuoksuu tälle asti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneli; Näin elokuussa riittää kukka- ja värikimaraa kyllä!
      Cecilia Wingårdilla todella riittää värisävyjä tuoksuherneissä.

      Poista
  4. Kukkakimara kerrassaan, varmaan luen uudelleen taas kerran.
    Nuo hajuherneet ja muut ihanat, vallan hurmaannuin niistä ihan täysillä ja Larin Kyöstin runo ❤️
    , mutta kaiken runsauden keskellä tuntuu epäreilulta, että minun Mantsussa on kyllä kasvua, runsasta tumman vihreää mutta vain viisi pientä valkoista kukkaa?
    Hyvää sunnuntaipäivää teille koko väelle, kissat siinä tietysti mukana 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; Elokuu on ihan parasta kukkakimara-aikaa!
      Ensi kesänä sinunkin mantsussasi on jo paljon enemmän kukkia, se ikäänkuin komistuu vanhetessaan :)
      Kiitos, mukavia loppukesän päiviä teillekin!

      Poista
  5. Todella kauniita kuvia ja tunnelmia!
    Ihan mahtavan kokoinen tuo mantsuriankärhösi. Toivon, että minun parin vuoden vanhasta laihasta mantsusta kasvaa joku päivä noin upea.
    Ja onpa upeita tuoksuherneitä. Meillä ei tuoksuherneet ole vielä kukassa, mutta nuppuja on todella paljon. Se on aivan ihana kasvi, johon voisi myös hurahtaa niin, että alkaisi keräilemään useita lajikkeita.
    Ja tuo villanukkajäkkärä on aivan ihana myös. Minulla on helminukkajäkkärä, mutta tuo vielä kauniimpi. Tykkään kyllä helminukkajäkkärästäkin. Se on helppo, sitkeä ja kestää näitä kuivia kesiä hyvin.
    Säät tosiaan vaihtelevat valtavasti. Eilen oli oikein pakko miettiä, että onko siitä vain viikko, kun oli se kesän kuumin päivä.
    Uskon kuitenkin, että vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä....
    Mukavaa sunnuntaita Suvikumpuun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; kiitos ♥
      Mun mantsuriankärhö on jo useamman vuotta vanha ja sillä on hyvä ja syvä kasvualusta, joten se on ehtinyt kasvattaa jo ison juurakon. Silti joka kesä on yhtä hämmästyttävää, miten ikäänkuin tyhjästä voi kasvaa oin iso puska!
      Me Sailan ja Intianmintun kanssa ollaan ilmeisesti jo hurahdettu niihin tuoksuherneisiinkin, älyttömän monta pussia siemeniä viime keväänäkin ostettiin......
      Villanukkajäkkärässä on aina melkoinen ruuhka, kukkakärpäset ovat erityisen ihastuneita siihen.
      Eivät todellekaan ole yksitoikkoisia nämä kesäsäät, nyt onneksi saatiin sadettakin välillä!
      Kivoja loppusuven päiviä Vaahteramäkeenkin ♥

      Poista
  6. Oi miten ihania kukkakuvia! :) Tosi mahtava mantsuriankärhö!

    Minulla ei jotenkin natsaa tuoksuherneiden kanssa, eivät oikein ota onnistuakseen. Tänä keväänä vika tosin ei ollut yksin minun, orava tai joku muu innokas puutarha-apuri oli nimittäin kaivanut taimet ylös ja syönyt. Laitoin uusia, joista muutama iti, mutta en tiedä ehtivätkö ne kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. elina; kiitos :)
      Hajuherneet voivat välillä olla vähän oikullisia, mutta Cecilian kirjassa on todella pätevät ohjeet, niillä kyllä pitäisi onnistua. Paitsi jos jotkut puutarha-apurit rouskuttelevat ne poskeensa. Meilläkin gammayökkösen toukat meinasivat tehdä tuhojaan, ei tosin hajuherneissä, mutta muualla kyllä!

      Poista
  7. Voi miten upeita kukkia...ja tuo lumikärhö ja tuoksuherneet...huah...ihana puutarha♥.

    VastaaPoista
  8. Siis nämä sinun kuvasi?♥ - aivan superluokkaa. Sullahan menee monta tuntia jo tällaisen kukkamäärän kastelussa... Ja kaikki nimet tulee kun apteekin hyllyltä - sanotaan. Miten ihmeessä saat nämä kärhöt noin reheviksi? Mulla joko paleltuu tai sitten tekee sitä yhtä piiitkää lirua monta metriä ja päässä on muutama kukka. Ainoa mitkä jaksaa puskea pöheikköä on alppi- ja kiinankärhö, ne helpoimmat versiot. Kesäterkkuja Kaisalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa; kiitos ♥
      Ei siinä kastelussa niin kauaa mene, laittaa vaan sadettimen pyörimään....
      Osa kärhöistä viihtyy hyvin ja kasvaa vaikka kuinka rehevästi. Toiset, varsinkin jalokärhöt tahtovat minullakin olla melkoisia luiruja. Ne tarvitsevat todella paljon lannoitusta ja kastelua; aina ei vaan muista ja sitten ne oikuttelevat.
      Mukavaa loppukesää sinne Kotkan suuntaan♥

      Poista
  9. Olipas se mukava pihakierros. Lumikärhö on aivan mahtava ja nuo tuoksuherneet niin kauniita. - Toivottavasti teillä on siellä jo lämpimämpää. Meillä lämpötila on 10 astetta ja on kova pohjoistuuli. Kävin aamupäivällä lenkillä, hanskat piti olla käsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A; kiitos!
      Kyllä meillä täällä taas kelpaa, ilma on lämminnyt ja vettäkin on saatu. Sopivaa sadetta, ei mitään kaatosadetta tai tulvia täällä Raumalla, vaikka Porissa saivatkin tänään vettä ihan yli oman tarpeen.....

      Poista
  10. Upeat ja kauniit kuvat <3

    Aurinkoista elokuuta Sinulle !

    - Suvi Kurula -

    VastaaPoista
  11. Lavakauluskasvimaasi on hurmaava, portista alkaen!
    Tuoksuherneitä pitäisi kyllä muistaa kylvää ensi vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; kiitos :)
      Tuoksuherneitä todellakin pitää olla puutarhassa!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥