keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Satukirjakukkia ja Trichius fasciatus'in sorbetti

Vähitellen tässä alkaa orientoitua lomalla oloonkin.
Illalla muistaa jo, että jos ei jaksa tai viitsi jotain hommaa, sitä voi jatkaa heti aamulla, eikä vasta työpäivän jälkeen.....
Tänään oli sadepäivä pitkästä aikaa, sellaista tihkua, onneksi ei mitään rankkasadetta.
Vuorokaudessa sademittariin kertyi 5mm. Parempi sekin kuin ei mitään ja jos yön aikana tulisi vielä vähän lisää.

Kuvia on kertynyt kesäkuun ajalta monta kansiollista.
Tässä postauksessa kuvia eiliseltä ja tältä päivältä; niitä, jotka juuri nyt kukkivat.

Satukirjakukkia ovat sormustinkukat, aivan ihania.
Tänä kesänä niitä onkin joka puolella ympäri puutarhaa.
Pieniä siementaimia on vielä enemmän, toivottavasti ensi kesänä kukkia on vielä enemmän!
Saavat vapaasti levittäytyä ja kukkia siellä, missä haluavat.
Jotain satumaista on valkoisen Mooseksen palavanpensaan kukissakin.
Satukirjan kukkia ovat kruunutikankontitkin.
Ihanan monta on tänä kesänä kukassa.
Nyt ne tuntuvat viihtyvän oikein hyvin, kun aikanaan selvitin, millaisessa kasvualustassa ne viihtyvät.
Ravinteikas, syvämultainen ja kalkkipitoinen kasvualusta saa ne viihtymään.

Viidakkotunnelmaa alkaa olla kirsikkapuistossa.
Juhannuksen pyhät käytettiin tehokkaasti, ainakin 3/4 osaa perennapenkeistä on perattu,
lavakauluskasvimaalla kaikki laatikot ovat täynnä, eikä edes yhtään perennaa ole istuttamatta.
Mitä ilmeisimmin pian täytyy lähteä taimikauppaan.....
Talolta kasvihuoneelle johtava pionipolku. Hurmaavan tuoksuinen.
Ruusakin käy tuoksuttelemassa.
Kimalaiskuoriaisella (Trichius fasciatus) riittää sorbettia.
Kiinanpioni (Paeonia lactiflora ' Sorbet')

Kiinanpioni  (Paeonia lactiflora Angel Cheeks)
 
Kiinanpioni (Paeonia lactiflora 'Eden's Perfume)

Itoh-pioni (Paeonia itoh-hybr. Lollipop)

 Hybridipioni (Paeonia 'Scarlet O'Hara')

Pionien parfyymin lisäksi ilmassa leijailee myös ruusuisia tuoksuja.
Juhannusruusu ja Tove Jansson ovat jo kukkineet, toiset vasta aloittelevat kukintaansa. 
 Onnenruusu nimeltään Onni.

 Rosa Lumo
 
 Kirsikkapuistossa kukkivat ihanan hempeän vaaleankeltaiset tarhakullerot (Trollius New Moon)

 Jos huomenna ei sada, teen selvää yhden perennapenkin rikkaruohoista,
nyt on niin voitokas olo. tunnen kerrankin olevani voitolla rikkaruohojen suhteen!


Lempeitä ja tuoksuvia kesäkuun viimeisiä päiviä sinullekin!


Marja

13 kommenttia :

  1. Mitä ilmeisimmin olet ollut tiukasti puutarhaa siivoamassa, kun postauksia ei ole ollut. Ihania pioneja ja satukirjan herkkuja. Meillä pari edellistä kesää on ollut sormustinkukkien juhlaa. Nyt niitä on tavallista vähemmän.
    Täällä alkoi sade eilen iltapäivällä ja näyttää jatkuvan tänään. Sen verran kuivaa on ollut, että kiitollisena otan joka pisaran vastaan. Tai siis puutarha ottaa.

    VastaaPoista
  2. Meillä on sade roikkunut ilmassa kaksi päivää, mutta maahan asti sataneet pisarat ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Toivoisin, että sataisi hieman enemmän - alkaa olla jo hyvin kuivaa.
    Ihana, satumainen tunnelma tässä postauksessa ja puutarhassasi. Kaunista!

    VastaaPoista
  3. Ihania pioneja sinulla kukkii. Minulla kukkaa antoi vain neljäkappaketta kolmestakymmenestä mitkä uudelleen istutin syksyllä. Sormustinkukat on kuin satukirjasta tai puutarhakirjan kannesta. Minä taas en ole kerkinyt penkkejäni hoitaa juuri ollenkaan. Rikkaruohojen niskat on kääntämättä.

    VastaaPoista
  4. Sinä sen sanoit, satukirjastahan nuo sormustinkukat tosiaan ovat! Minäkin annan niiden kasvaa ihan missä haluavat, niin kauniita ovat. Pionit myös huumaavat tällä hetkellä, sinulla on paljon lajikkeita, joita en ole ennen tavannutkaan, kaunottaria jokaikinen! New Moon kullero elää kikuttelee muutaman kukan voiin joka vuosi, maa on sille ehkä himpun liian savista. Tämän aamun olen lähes hyppinyt ilosta, kun meillä sataa viikkojen jälkeen ensimmäisen kerran. Maa on hyvin kuivaa ja sen näkeekin jo kasveista. Jaksaisi nyt vaan sataa koko päivän! Mukavia lomapäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  5. Mahtavan rehevä kirsikkapuisto! Lisää sadetta olisi voinut tulla, tänne tuli 3 mm, mutta otetaan se mitä saadaan kiitollisena. Jonakin vuonna se on ollut yli kuukauden sademäärä...
    Kauniita kukkia ja ihana uutinen, että on voittajafiilis. Keskikesällä ne rikat onneksi jo vähän hellittävät.
    Sormustinkukat ovat ehkä kauneimmillaan koivunrunkoja vasten, niin kuin kuvassasi. Siirsin omaan minikoivikkooni valkoisia sormustinkukkia, mutta ne eivät vielä kuki, ensi vuonna varmaan sitten. Ihana tuo sormustinkukkien määrä teillä!

    VastaaPoista
  6. Oi, oi mitä satukirjatunnelmia!
    Täälläkin satelee pitkästä aikaa ja sade on todella tervetullutta. Maa huutaa vettä.
    En malta odottaa tapaamistamme ja sun puutarhan näkemistä pitkästä aikaa. Näyttää niin erilaiselta jo kuvissakin, mitä silloin pari vuotta sitten. Mahtava seurata oman puutarhan lisäksi myös blogiystävien puutarhojen kehittymistä.
    Ihania lomapäiviä sinne! <3
    Täälläkin helpottaa parin päivän päästä... ja pääsen oman puutarhan kimppuun paremmin.

    VastaaPoista
  7. Hianon näkööstä :) Mäki oon yrittäny nuata sormustinkukkia, muttei tunnu meillä viihtyvän. Ei kukan kukkaa.

    VastaaPoista
  8. Ihana pionipolku<3 Leppoisia lomapäiviä!

    VastaaPoista
  9. Ihania kukkia ja puutarhasi näyttää tosi kauniille. Rikkoja löytyy enempi ku tarpeeksi täälläkin.

    VastaaPoista
  10. Satukirjaa kerrakseen! Ihania hempukoita kaikki <3 Puutarhassasi on oikein kaunista nyt. Meillä satoi eilen pariinkin otteeseen sen verran reilusti, että maa kastui kunnolla. Tällä pärjätäänkin taas pitkään. Aurinkoisia lomapäiviä puutarhan parissa!

    VastaaPoista
  11. Vau mitä pionin kukkia!
    Meillä ne ovat vielä nupulla, yhtä tummaa lukuunottamatta.

    VastaaPoista
  12. Ihania kukkia ja varsinkin pionit <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥