maanantai 15. heinäkuuta 2019

Leidit ruusutarhassa


Verkkaisesti näköjään päivittyy tämä minun blogini.
Ehkä vauhti tästä vähän paranee kesän edetessä.

En kuitenkaan ihan toimettomana ole ollut;
sain aikaiseksi kutsua ja houkuteltua "vanhat" blogikaverit
viime lauantaina taas tänne Raumalle.
Hyvänä houkuttimena toimii aina Vakka-Taimen retki :)
Sovin jo toukokuussa Vesa Muurisen kanssa, että tällä kertaa hän esittelisi meille ruusutarhansa,
sinne asti kun edellisillä kerroilla ei ole ehditty........

 Lauantaina puolen päivän aikoihin meitä kokoontui 11 innokasta puutarhabloggaajaa
Vakka-Taimen parkkipaikalle. Vesa tavattiin pihatiellä, josta on jonkun verran matkaa ruusutarhalle.






Ruusutarhalle ei ihan suorinta tietä kuitenkaan taivallettu, vaan matkan varrella Vesa ei voinut olla esittelemättä ja kertomatta erikoisista kasveista, Vesan into ja tietämys kasveista on niin kiehtovaa, että yhtään eivät haitanneet pienet mutkat ja sivupolut matkan varrella.
Aina välillä, kun mainittiin ruusutarha, niin sinnekin ehdittiin.

 Melko lähellä ruusutarhaa jo, tällä alueella ovat myytävänä olevat ruusun taimet.

 Vielä kuljettiin pähkinälehdon läpi


Ruusutarhassa!

Vaikka pimpinellaruusut olivat jo kukkineet,  neidon-, kartanon-, damaskon-, portlandinruusut ja monet muut olivat vielä lähes täydessä kukassa.
















 Aivan hurmaavia, vähänkö pitäisi vielä saada muutama omallekin pihalle.
Joku ihana vaaleanpunainen ja oikein kerrottu.
Täytyy tutkia vielä, olen joka tapauksessa menossa vielä loppukesällä käymään Vakka-Taimessa.


Kierroksen jälkeen päästiin vielä tekemään ostoksia, ennakkoon s-postilla tilatut kasvit olivat jo odottamassa, mutta erilaisia heräteostoksia tehtiin varmaan vähintään saman verran!

Vakka-Taimessa aika kului kuin siivillä, runsaat neljä tuntia vietettiin siellä.
Illemmalla ehdittiin vielä tarkistamaan Suvikummun istutukset ja terassilla ruoan ääressä oli niin mukava jutella kissa- ja puutarhajuttuja!



Kiitos teille ihanat ystävät, kun tulitte!
Oli niin kiva tavata teidät kaikki.
Vesalla oikein iso kiitos taas kerrran mielenkiintoisesta päivästä!
Oli superhieno päivä!



Marja

10 kommenttia :

  1. Kiitos kutsusta! Ei paljon houkuttelua tarvittu, että Helsingistäkin saavuttiin paikalle. :) Oli aivan mahtava päivä, varmasti yksi kesän kohokohdista. Ihanaa, että kissaneiditkin näyttäytyivät illalla. <3

    VastaaPoista
  2. Iso kiitos sinulle Marja! Päivä oli kesän kohokohta kerrassaan 💚. Kirjoitit ja kuvitit päivän tunnelmat ja tapahtumat tähän niin mukavasti että täytyypä varmaan lukea postaus vielä uudelleen. :-)

    VastaaPoista
  3. Teillä on ollut hieno päivä! Ruusutarha taisi ansaita huomionsa, upeita ruusuja kuvissa.

    VastaaPoista
  4. Suuri kiitos sinulle Marja, kun järjestit ♥ Oli niin ihanaa, taas! Pusuja Onnille!

    VastaaPoista
  5. Varmasti hieno päivä ja upeita ruusuja! Vakka-Taimi on yksi niistä paikoista, joissa en ole vieläkään päässyt käymään. Kiinnostava paikka kasvierikoisuuksineen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Marja. ❤️ Meillä oli ikimuistoinen päivä, Molleyllä ja sen siskolla.. Pala suvista Suomea tuli jälleen kerran muistikuviin tästä kesän kohokohdasta. Vakka-Taimen mielenkiintoiset ostokset seisovat jo juurillaan täällä Tampereen rivarin kukkapenkissä ja ne tulevinakin vuosina tuovat mieleen tämän ikimuistoisen päivän.
    Kiitos sinulle Marja tilaisuuden järjestelystä ja herkullisista pöydän antimista ja tietysti rapsut kissoille 😺
    Myöskään ei voi sivuttaa ihanien blogiystävien tapaamista, se on tämän tilaisuuden eräs iloinen asia ja mielenkiinto heidän blogeja kohtaan vain kasvaa. 👍

    VastaaPoista
  7. Kiitos Marja kun järjestit tämän kesän kohokohdan. Vakka-Taimen ihmemaa tekee aina suuren vaikutuksen, varsinkin Vesan tietämys jokaisesta kasvilapsestaan. Viimein päästiin ruusujen tuoksuunkin, yksi päivä ei tunnu riittävän koko puutarhaan tutustumiseen.
    Suvikummun puutarha teki myös vaikutuksen taas ja monta ideaa lähti kotiinviemisiksi. Kiitos myös herkuista, joita olit taas loihtinut runsaasti, vatsani muistaa ne ikuisesti. Kisujen tapaaminen on aina ilo, vaikka Onni taisi piileksiä loppuun asti. Kohteliaana herrana hän antoi tyttöjen kerätä kaiken ihailun :)
    Oli niin kiva taas tavata puutarhaystäviä!

    VastaaPoista
  8. Taatusti oli hieno reissu ja parhaassa mahdollisessa seurassa.
    Voi ihanuus, miten upeita ruusuja!

    VastaaPoista
  9. Varmasti upea reissu!
    Ruusut ovat olleet vuosikymmenet heikkouteni, vaikken nykyään 'ehdi' niitä vaalimaankaan. Onneksi on paljon ihania ruusuja, jotka jaksavat hehkua ajoittaisesta (aika toistuvasta) laiminlyönnistä huolimatta :-)

    VastaaPoista
  10. Suurkiitos Marja ikimuistoisen päivän järjestämisestä! Harmi että jouduin lähtemään jatkamaan matkaa liian aikaisin. Onnkeksi ehdin nauttia seurastanne kuitenkin useita tunteja:)
    Vakka-Taimessa voisi varmaan viettää aikaa aamusta iltaan, eikä silti ehtisin nähdä kaikkea. Ja sinun puutarhasi on niin kaunis ja keittiötarhasi ihanan rehevä!
    Nähdään taas!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥